Suomalaistapahtuma WCEF2025:n viesti ilmastoneuvotteluihin: kiertotaloudesta keskeinen ilmastoratkaisu
16.5.2025 12:06:56 EEST | Sitra | Tiedote
Maailman merkittävimmäksi kiertotalouden tapahtumaksi noussut Maailman kiertotalousfoorumi WCEF Brasilian São Paulossa keräsi yli 10 000 ihmisen yleisön. Sitran aloitteesta syntynyt foorumi järjestetään seuraavan kerran Intiassa ensi vuonna.

São Paulo, Brasilia – Brasiliassa syksyllä järjestettävän kansainvälisen ilmastokokous COP30:n brasilialainen puheenjohtaja, André Corrêa do Lago, pitää kiertotaloutta välttämättömänä ilmastokriisin ratkaisussa.
”Se on yksi niistä keinoista, joita tarvitsemme varmistaaksemme, että torjumme ilmastonmuutosta mahdollisimman nopeasti ja tieteelliseen tietoon perustuen. Meillä on muutama vuosi – vain muutama vuosi – aikaa toimia. Tarvitsemme kiertotaloutta”, hän totesi Maailman kiertotalousfoorumi WCEF2025:ssä São Paulossa Brasiliassa.
Sitran perustama foorumi kokosi tänä vuonna mukaan yli 10 000 osallistujaa kaikkiaan yli 150 eri maasta. Paikalla oli niin liike-elämän johtajia, päättäjiä ja asiantuntijoita keskustelemassa maailman parhaista kiertotalousratkaisuista ja siitä, kuinka ne myös edistävät työllisyyttä ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Kaikkiaan yli 120 sessiota sisältävän nelipäiväisen ohjelman rakentamiseen osallistui yli 150 organisaatiota eri puolilta maailmaa.
Neitseellisten raaka-aineiden osuus kasvaa edelleen
Suurin osa maailmassa käyttöön otettavista raaka-aineista on edelleen neitseellisiä. Vuosittain otetaan käyttöön 106 miljardia tonnia raaka-aineita, ja niistä ainoastaan 6,9 % on uusiokäyttöä. Osuus on kymmenessä vuodessa vähentynyt 2,2 prosenttiyksikköä. Tieto käy ilmi WCEF2025:ssä julkistetusta Circularity Gap Report 2025:stä, jonka ovat laatineet WCEF:n yhteistyökumppani, hollantilainen voittoa tavoittelematon Circle Economy -säätiö sekä konsulttiyhtiö Deloitte Global.
Suunnan kääntämiseksi tarvitaan älykästä sääntelyä, totesi Sitran kansainvälisen toiminnan johtaja Kristo Lehtonen WCEF2025:ssä.
”Nykyinen lineaarinen talous on menettämässä toimilupansa”, Lehtonen arvioi kestävyyskriisin vaikutuksia ja huomautti että kriisin pysäyttämiseksi tarvitaan väistämätöntä muutosta puuttumalla perimmäiseen syyhyn: neitseellisten raaka-aineiden ylikulutukseen.
WCEF on Suomen valtion ja Sitran maailmanlaajuinen yhteishanke, joka vauhdittaa kiertotalouteen siirtymistä. Järjestyksessään yhdeksännen foorumin järjestivät kanssamme São Paulon osavaltion teollisuusliitto (FIESP), Brasilian kansallinen teollisuusliitto (CNI) ja tämän koulutusorganisaatio (SENAI) sekä 18 muuta kansainvälistä kumppania. WCEF:n tieteellinen partneri on YK:n ympäristöohjelma UNEPin Kansainvälinen resurssipaneeli IRP, ja Sitran kumppanina globaalin kiertotalouden kehittämisessä on YK:n kehitysohjelma UNDP.
Suomalaisten johtama EU-keskus jakoi uuden liiketoimintapalkinnon
WCEF on lukuisten julkistusten ja tiedonantojen paikka. Yksi tämän vuoden julkistuksista oli EU:n äskettäin aloittaneen kiertotalouden osaamiskeskuksen (EU CERC) uudet palkinnot. Keskus aikoo vuosittain palkita kiertotaloutta edistäviä politiikka- ja liiketoimintaratkaisuja. Foorumissa avattiin parhaiten toteutetun politiikkaratkaisun vuoden 2026 palkinnon haku.
Nyt EU CERC jakoi yhdessä CNI:n ja FIESPin kanssa erikoispalkinnon ”Business Award LAC” brasilialaiselle, litium-ioniparistojen jatkokäyttöä edistävälle Energy Source -yhtiölle.
Kiertotalouskeskuksen työn tavoitteena on lisätä kiertotaloutta edistävien politiikkatoimien sekä liiketoimintamallien kehittämistä ja toteutusta globaalisti. Työ painottuu kumppanimaihin globaalissa etelässä. Keskuksen työtä rahoittavat Euroopan komissio sekä Suomen ulkoministeriö.
WCEF2026 järjestetään Intiassa
Kymmenes maailman kiertotalousfoorumi, WCEF2026, järjestetään syksyllä 2026 Intiassa. Tarkka aika ja paikka julkistetaan myöhemmin. Pääjärjestäjänä Sitran rinnalla on Intian ympäristön pilaantumista valvova virasto, joka toimii maan ympäristö-, metsä- ja ilmastonmuutosministeriön alaisuudessa.
WCEF2025:n lehdistökuvat ja uutiskirje
WCEF2025:n mediasivulta löytyvät tapahtuman lehdistökuvat sekä taustatietoa kiertotaloudesta ja foorumista. Logo on saatavilla tapahtuman materiaalipankista.
WCEF on lukuisten kansainvälisten kiertotaloustoimijoiden verkosto. Pysy ajan tasalla ja tilaa uutiskirje WCEF:n verkkosivuilta!
Median yhteyshenkilöt
Samuli Laita, johtava viestinnän asiantuntija, Sitra, samuli.laita@sitra.fi, p. +358 40 536 8650
Daniela Mendes, viestinnän asiantuntija, FIESP – SESI – SENAI, daniela.mendes@sesisenaisp.org.br
Iiris Määttä, vastuuvirkamies, Suomen New Delhin -suurlähetystö, iiris.maatta@gov.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Ennakoimme tulevaa. Etsimme yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja huomisen haasteisiin. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kestävää kasvua. Parempi tulevaisuus vaatii tekoja jo tänään.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Fysisk AI öppnar nya möjligheter för Finlands industri – nationella aktörer går samman24.9.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fysisk AI, dvs. artificiell intelligens som används i maskiner och utrustning, är ett av de snabbast växande och strategiskt mest betydelsefulla teknikområdena globalt. Sitra, Esbo, Uleåborg, Tammerfors och Åbo samlar nationella företag och aktörer för att identifiera de möjligheter som kan ge Finland nya investeringar, ökad export och hållbar tillväxt.
Fyysinen tekoäly avaa uusia mahdollisuuksia Suomen teollisuudelle – kansalliset toimijat yhdistävät voimansa24.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Koneissa ja laitteissa toimiva fyysinen tekoäly on yksi nopeimmin kehittyvistä ja strategisesti merkittävimmistä teknologiakentistä globaalisti. Sitra, Espoo, Oulu, Tampere ja Turku kokoavat kansalliset toimijat ja yritykset tunnistamaan ne mahdollisuudet, joista voi syntyä Suomelle uusia investointeja, vientiä ja kasvua.
Sitra inleder omställningsförhandlingar10.9.2026 12:05:00 EEST | Pressmeddelande
Jubileumsfonden för Finlands självständighet inleder omställningsförhandlingar som omfattar nästan hela den inhemska verksamheten. Förhandlingarna anknyter till Sitras strategi. Sitra vill säkerställa att arbetet riktas så effektivt som möjligt till att stödja Finlands förnyelse och till att möta de föränderliga behoven i omvärlden.
Sitra käynnistää muutosneuvottelut10.9.2026 12:05:00 EEST | Tiedote
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto aloittaa lähes koko kotimaantoimintaansa ulottuvat muutosneuvottelut. Neuvottelut liittyvät Sitran strategiaan. Sitra haluaa varmistaa, että sen työ kohdistuu mahdollisimman vaikuttavasti Suomen uudistumisen tukemiseen sekä toimintaympäristön muuttuviin tarpeisiin.
Sitra och finansministeriet ingår samarbete för att förnya den offentliga sektorn9.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Syftet med samarbetet är att trygga och stärka de finländska offentliga tjänsternas och den offentliga förvaltningens funktionsförmåga genom att utnyttja den teknologiska omställningen. Sitra identifierar de mest fungerande internationella exemplen, hjälper till att identifiera de reformer som är mest nyttiga för Finland och stöder aktörerna i uppföljningen av framsteg och resultat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme