Yhdysvaltain kauppapoliittiset toimet tuovat tummia pilviä Suomen kiinteistömarkkinaan
20.5.2025 07:00:00 EEST | Rakli | Tiedote
Kauppasota ja lisääntynyt epävarmuus varjostavat euroalueen ja Suomen kasvunäkymiä. Suomen talouskasvun ennustetaan kuitenkin kääntyvän positiiviseksi vuonna 2025. Matalampi korkotaso tuo nostetta myös kiinteistö- ja rakentamisalan toipumiseen ja tukee investointien elpymistä. Toimistomarkkinassa prime-toimistokiinteistöjen kysyntä ja vuokrakehitys on vahvaa, kun taas heikompikuntoisten ja syrjäisillä alueilla sijaitsevien toimistojen vajaakäyttö kasvaa.

Suomen talouden elpyminen on odotettua hitaampaa, johon vaikuttavat Yhdysvaltojen eskaloitunut kauppapoliittinen tilanne ja geopoliittiset jännitteet. Talouskasvun ennustetaan kääntyvän positiiviseksi vuonna 2025 ja kasvu kiihtyy yli euroalueen kasvuvauhdin vuonna 2026.
Kiinteistösijoitusmarkkinassa nähtiin ensimmäinen merkki odotetusta käänteestä, kun transaktiovolyymi kääntyi positiiviseen kasvuun tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Sijoittajakysynnän odotetaan myös elpyvän kuluvan vuoden aikana. Vuonna 2025 kiinteistökauppavolyymiksi ennustetaan 3,0 miljardia euroa ja vuotta myöhemmin 3,75 miljardia euroa.
”Kauppasodan uhka ja lisääntynyt epävarmuus heikentävät euroalueen ja Suomen talousnäkymiä. Kuluvalle vuodelle ennakoidaan edelleen positiivista talouskasvua, mikä tuo nostetta myös kiinteistö- ja rakentamisalalle. Alustavia merkkejä markkinakäänteestä alkaa näkyä kiinteistösijoitusalalla ja kuluvan vuoden kiinteistösijoituksiin odotetaan kasvua. Kauppasodan eskaloituminen hidastaisi kuitenkin kiinteistösijoitusmarkkinan toipumista esimerkiksi lisääntyneen epävarmuuden, rahoitusmarkkinoiden epävakauden ja korkeampien riskipreemioiden kautta”, toteaa Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin pääekonomisti Julia Ruotsi.
Toimistomarkkinan polarisaatio syvenee – liiketilojen kysyntään odotetaan kasvua
Toimistovuokrausmarkkina on piristynyt parhaissa prime-kiinteistöissä, joiden tilankysyntä on vahvaa. Halutuilla sijainneilla ja hyväkuntoisissa toimistokiinteistöissä vuokrat ja käyttöasteet ovat kasvussa.
”Halutuimmissa kohteissa toimistokiinteistöistä ollaan valmiita maksamaan korkeitakin vuokria. Toimistomarkkinan kääntöpuolena suuressa osassa toimitilakantaa vuokralaisten löytyminen on kuitenkin vaikeaa ja vuokrien kehitys heikkoa. Erityisesti heikompikuntoisten tai heikommilla sijainneilla sijaitsevien tilojen vuokraus on haasteellista ja vajaakäyttö korkealla”, kertoo Ruotsi.
Liiketilojen kysyntään odotetaan kasvua tämän vuoden aikana. Heikosta markkinakehityksestä huolimatta liiketilojen vajaakäyttöasteet ovat pysyneet alhaisina. Tarjontapuolella liiketilarakentaminen on kehittynyt vaisusti viime vuoden loppupuolella. Eurooppalaisten sijoittajien liiketilojen kysyntä on heräämässä, mikä voi indikoida tulevan sijoitusaktiviteetin piristymistä myös Suomessa.
Tuotannollisissa kiinteistöissä modernien ja laadukkaiden tilojen kysyntänäkymät ovat pysyneet hyvinä ja kuluvan vuoden tilankysyntään odotetaan kasvua. Tuotannollisten tilojen vajaakäyttö on edelleen verrattain matalalla tasolla, vaikka suurimpien kaupunkien vajaakäyttöasteet ovat nousseet viime vuoden syksyyn verrattuna.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Julia RuotsiPääekonomisti
Puh:0503273660julia.ruotsi@rakli.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakli
Helsinki Research Forum: Pääkaupunkiseudun toimistotilojen vajaakäyttö lievässä kasvussa1.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun keskeisillä toimistoalueilla oli maaliskuun 2026 lopussa tyhjää toimistotilaa 791 000 neliömetriä. Keskimääräinen vajaakäyttöaste oli 18,1 prosenttia. Vajaakäyttö väheni eniten Pitäjänmäellä ja nousi Kalasatamassa. Grade A -toimistojen keskimääräinen vajaakäyttöaste on noin 10,1 prosenttia.
Jyväskylän seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Vuokra-asuntojen käyttöaste vahvistumassa, mutta rakentaminen vähäistä27.3.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Asuntorakentamisen volyymit ovat pysyneet matalalla tasolla niin Jyväskylässä kuin muissakin suurissa kaupungeissa. Hippos-hankkeen käynnistyminen on tuonut kuitenkin pientä piristystä kaupungin rakennusmarkkinoille. Kiinteistökauppojen volyymi puolestaan kasvoi selvästi Jyväskylässä vuonna 2025 ja oli noin 170 miljoonaa euroa. Kauppoja tehtiin lähinnä liike-, asunto- ja yhteiskuntakiinteistöistä. Tyhjää toimistotilaa on runsaasti, mutta tulevaisuuden odotukset ovat hieman positiivisempia. Vuokra-asuntojen käyttöasteet ovat pysyneet Jyväskylässä suhteellisen korkeina, ja asuntovuokrat pysyivät ennallaan vuonna 2025.
Turun seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Turun seudun kiinteistökauppavolyymi suurista kaupunkiseuduista toiseksi korkein23.3.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Turun seudun kiinteistökauppavolyymi nousi vuonna 2025 yli 400 miljoonaan euroon ja oli suurista kaupunkiseuduista toiseksi korkein pääkaupunkiseudun jälkeen. Myös vuokramarkkinoilla näkyy merkkejä piristymisestä, ja paikalliset asiantuntijat odottavat niin toimisto-, liike- kuin tuotannollistenkin tilojen kysynnän kasvavan. Turun vuokra-asuntojen käyttöasteet vahvistuivat vuonna 2025, ja vuoden jälkimmäisellä puoliskolla myös asuntovuokrat kääntyivät nousuun. Piristyvä tunnelma ei kuitenkaan yllä rakentamiseen, jossa volyymit ovat edelleen laskeneet.
Raklin suhdannekatsaus: Asuinrakentamisen kehitys jäämässä heikoksi tänä vuonna4.3.2026 09:45:00 EET | Tiedote
Suomen kuluvan vuoden suhdannenäkymä on hieman viime vuotta parempi ja näin ollen myös rakentamisella on edellytyksiä kääntyä pieneen kasvuun. Rakentamisen käänne tulee kuitenkin olemaan tahmea. Asuinrakentamisen kehitys jää heikoksi tänä vuonna. Väestönkasvu ei enää kasvata asuntojen kysyntää yhtä paljon kuin aikaisemmin ja monissa kunnissa on rakennettu asuntoja yli kysynnän. Valtion tukemien asuntojen asukkaista merkittävä osa on keski- ja suurituloisia.
Ammattimaiset vuokranantajat vaativat pikaista lakimuutosta vakaviin asumishäiriöihin puuttumiseksi21.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Ammattimaiset vuokranantajat vaativat lainsäädäntöön pikaisesti muutoksia, jotta vakaviin ja toistuviin asumishäiriöihin liittyviä prosesseja voidaan nopeuttaa. Nykytilanne on kohtuuton, sillä esimerkiksi 50 asukkaan taloyhtiössä yhden asukkaan häiriköinti voi heikentää merkittävästi muiden asumista ja kotirauhaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme