Prisma Mikkeli avataan uudistuneena 22.5.
Mikkelin Prisman lähes vuoden kestänyt remontti on pian valmis ja avajaisia vietetään torstaina 22.5. Uudistunut Prisma Mikkeli palvelee asiakkaita tutulla paikalla ja henkilökunnalla entistä paremmilla valikoimilla, energiatehokkaammin ja työhyvinvointia edistäen.

Ykköspaikalla viitostien varrella Graanilla sijaitsevan Prisma Mikkelin avajaisia vietetään 22.5.2025 klo 9. Avajaisten kunniaksi Prismalla on luvassa monipuolista ohjelmaa koko perheelle niin avajaispäivään kuin koko loppuviikolle, ja mittavan remontin valmistumista juhlitaan toki myös mahtavilla avajaistarjouksilla.
- Avajaispäivää on odotettu ja on hienoa, että saamme jatkossa palvella asiakkaita entistä paremmin uudistuneissa tiloissa. Uudistuksen keskeisenä tavoitteena oli poistaa myymälän pullonkauloja niin asiakkaan kuin henkilöstön näkökulmasta, sekä tarjota asiakkaille maakunnan paras ja kattavin valikoima. Remontin jäljiltä myymälän kokonaispinta-ala ei muutu, mutta pienin tilamuutoksin myyntipinta-alaa saatiin nostettua 200 neliötä. Myymälän valikoima mietittiin ja kohdennettiin tarkasti ottaen huomioon alueen kysyntä, kilpailutilanne ja tärkeimmät asiakassegmentit, kertoo Prismajohtaja Jari Liimatainen Osuuskauppa Suur-Savolta.
Uudistuksia eri osastoilla
Prisma Mikkelin päivittäistavaraosastoa laajennettiin remontissa 300 neliötä: lisää tilaa saatiin hedelmille ja vihanneksille, panimotuotteille, leipäosastolle sekä hygieniatuotteille. Uudistuksen myötä Prisma Mikkeliin saatiin pitkään toivottu ja odotettu Suur-Savon suurin paistopiste sekä entistä laajempi uusi palvelutiski ja uusi sushipiste.
Käyttötavaraosastoa tiivistettiin tilankäyttöä tehostamalla noin 100 neliöllä. Valikoima on pitkälti entisellään, mutta uudistusten myötä Prisma Mikkelistä löytyy nyt entistä monipuolisemmat outdoor-valikoimat.
Prisman verkkokaupan noutopiste muutti uuteen sijaintiin kiinteistön sisällä entistä toimivimpiin tiloihin kassojen lähelle ja S-kaupat-noutopiste sai oman sisäänkäyntinsä kätevästi Graanin kierrätyspisteen läheisyydestä. Prisma Mikkeli sai uudistuksen yhteydessä piha-alueelleen myös Kesäpihan, jonka avajaisia vietettiin 28.4.2025. Remontin yhteydessä uudistettiin kokonaisuudessaan myös Prisman Ravintolamaailma, joka avasi ovensa jo vappuviikolla. Prisman vuokralaisina jatkavat edelleen Alko, Lähi-Tapiola ja Graanin Kulta.
Työhyvinvointia ja energiatehokkuutta
Uudistuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota henkilökunnan työhyvinvointiin. Uudistuksessa panostettiin etenkin henkilökunnan taukotilojen viihtyisyyteen sekä kassapisteiden ergonomisuuteen. Uudistuksen myötä työ helpottuu myös toimivampien ja tehokkaampien varasto- ja taustatilojen myötä.
Energiatehokkuuden parantaminen oli myös yksi uudistuksen kulmakivistä, ja uudella lämmitys-jäähdytys-energiankierrätys -hybridijärjestelmällä odotetaankin saavutettavan merkittäviä hyötyjä niin Prisman energiankulutuksen kuin hiilidioksidipäästöjenkin vähentämisessä. Myymälän kylmäkalusteet vaihdettiin ovellisiksi ja kylmälaitos ympäristöystävälliseen ja energiatehokkaaseen hiilidioksidilaitokseen. Kylmälaitoksen tuottamaa hukkalämpöä taas käytetään jatkossa lämpöpumppujen avustuksella Prisman lämmittämiseen, ja kesäaikaan vaikeammin hyödynnettävää hukkalämpöä varastoidaan maaperään porattuihin energiakaivoihin talven varalle. Lämmityksessä käytetään myös paikallista kaukolämpöä, ja kesäkaudella Prisman tilat jäähdytetään nykyaikaisten lämpöpumppujen avulla sähköä säästäen. Sisäilman laadun varmistamiseksi ja energian säästämiseksi myös Prisman keuhkoina toimivat ilmanvaihtokoneet uusittiin vastaamaan nykypäivän vaatimuksia.
Prisma Mikkelissä kesäkuussa 2024 alkaneet uudistustyöt tehtiin niin, että myymälä pidettiin auki koko remontin ajan ja uudistusten etenemistä oli mahdollista seurata myymälästä käsin. Uudistus tehtiin lohkoittain niin, että remontilla oli mahdollisimman vähäiset haitat asiakkaille ja myymälässä asioinnille. Hankkeen kokonaisinvestointi oli noin 17 miljoonaa euroa.
Prisma Mikkelin avajaistapahtumat ja -tarjoukset on koottu verkkosivuillemme – lue lisää TÄÄLTÄ.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari LiimatainenPrisma-johtajaOsuuskauppa Suur-Savo / Prisma Mikkeli
Puh:0500 845 175jari.liimatainen@sok.fiSatu Nieminentoimialajohtaja
marketkauppa
liikennemyymäläkauppa
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
S-Etukortilla ilmainen sisäänpääsy Jukurit – Kiekko-Espoo -otteluun10.9.2025 09:40:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa asiakasomistajilleen mahdollisuuden päästä seuraamaan liigaottelua veloituksetta. Huippujääkiekosta ja oheisohjelmasta pääsee nauttimaan ilmaiseksi S-Etukortilla 8.10., kun Jukurit kohtaa Kiekko-Espoon Mikkelissä.
Mikkelipuistolle jälleen Green Flag Award -palkinto29.8.2025 10:01:12 EEST | Tiedote
Suomessa on palkittu hyvin ylläpidettyjä ja hallinnoituja Green Flag Award -viheralueita. Osuuskauppa Suur-Savon omistama Mikkelipuisto kuului tänäkin vuonna yhteensä 24 Green Flag Award -tunnuksen voittaneiden viheralueiden joukkoon, jotka julkistettiin Lepaan näyttelyssä 14.8.2025.
Tuomas Jääskeläinen Osuuskauppa Suur-Savon johtoryhmään 1.10.2025 alkaen20.8.2025 10:20:00 EEST | Tiedote
Uuteen kehitysjohtajan toimeen nimitetty Tuomas Jääskeläinen tulee vahvistamaan osuuskaupan datalla johtamista Suur-Savon johtoryhmän jäsenenä. Kehitysjohtajan vastuualueita ovat asiakkuus, viestintä, data ja liiketoiminnan tuki ja Tuomaksen monipuolisella tiimillä tulee olemaan vahva rooli Suur-Savon liiketoimintojen datalähtöisessä kehittämisessä.
ABC Pitkäjärven uudistus käynnistyy – polttoainejakelu, sähkölataus ja ABC Carwash palvelevat normaalisti15.8.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2012 Mikkeliin avatun ABC Pitkäjärven sisätilat päivitetään syksyn aikana, ja täysin uudistunut liikenneasema avataan asiakkaille joulukuussa 2025. Uudistustöiden ajan polttoainejakelu, sähkölataus ja ABC Carwash palvelevat normaalisti. ABC Pitkäjärven täydellinen uudistaminen on mittava, noin 3,3 miljoonan euron investointi, joka parantaa palveluja sekä paikallisille asiakkaille että viitostiellä liikkuville. Uudistuksen myötä asiointi nopeutuu, tilat selkeytyvät ja viihtyvyys paranee merkittävästi.
Nopeus on suurin riski – ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä5.8.2025 09:31:35 EEST | Tiedote
Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Kun koulut alkavat, Mikkelin ja Juvan katukuvissa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät Mikkelissä Rantakylän ja Saimaanportin yhtenäiskoulujen sekä Juvalla Martti Talvela -kampuksen lähistölle muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme