Hämeen kauppakamari

Tuore talouskysely osoittaa suhdanteiden piristymistä Hämeessä

Jaa

Hämäläisyritysten liikevaihto ja tilauskanta ovat kasvussa verrattuna edelliseen vuoteen, selviää Hämeen kauppakamarin toukokuun talouskyselystä. ”On ilahduttavaa nähdä liikevaihdon kasvua ja yli 32 prosentilla vastaajista kannattavuus paranee. Käännettä on pitkään odotettu ja yritysten aktiiviset toimet alkavat tuottaa tulosta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI Oy)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI Oy)

Talouskyselystä selviää, että suhdanteissa on näkyvissä suunta parempaan, kun Hämeessä yritysten liikevaihto ja tilauskanta ovat kasvussa verrattuna edelliseen vuoteen. Esimerkiksi vastanneista yrityksistä 33 prosenttia kertoo liikevaihdon kasvaneen kuluvan vuoden aikana ja tilauskannan kasvusta kertoo lähes 22 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Lisäksi seuraavien kuuden kuukauden aikana liikevaihdon kasvua ennakoi kolmannes yrityksistä ja tilauskannan kasvua lähes viidennes vastanneista.

Niin ikään yritysten kannattavuus on kehittymässä parempaan suuntaan. Tammikuussa hämäläisyrityksistä 21 prosenttia arvioi kannattavuuden paranevan jonkin verran, kun nyt kyselyssä kannattavuuden paranemista jonkin verran tai paljon ennakoi yli 32 prosenttia.

Hämäläisyritysten toimintaa haastaa edelleen erityisesti riittämätön kysyntä, mutta nyt myös jännittynyt geopoliittinen tilanne ja ammattitaitoisen työvoiman puute aiheuttavat haasteita. ”Alueellamme on paljon vienti- ja alihankintayrityksiä, joihin heijastuvat talouden, kauppapolitiikan ja tullien aiheuttamat epävarmuudet. Nyt lähes 27 prosenttia yrityksistä kertoo jännittyneen geopoliittisen tilanteen rajoittavan yritystoimintaa, kun tammikuussa vastaava osuus oli hieman yli 15 prosenttia”, toteaa Vanhala.

Hämeen kauppakamarin alueella vastanneiden hämäläisyritysten yleistunnelma on pysynyt vakaana. Positiivista virettä vahvistaa hienoinen nousu vastaajajoukossa, jotka kokevat yleistunnelman optimistiseksi. Vastanneista yrityksistä lähes 17 prosenttia kuvailee suhdannetunnelmaa optimistiseksi tai erittäin optimistiseksi, kun vastaava osuus tammikuussa oli 13,5 prosenttia. ”Kasvun rakentaminen on keskeinen nimittäjä kaikessa Hämeen kauppakamarinkin toiminnassa. Haemme jatkuvasti uusia avauksia ja verkostoja jäsenyritystemme kasvun tueksi”, Vanhala sanoo.

Katso kyselyn tulokset >>>   

Kauppakamarien talouskysely tehtiin 6-8.5.2025 ja siihen vastasi 1464 eri kokoista yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä ja siihen on voinut vastata vain yhden kerran jäsenyritystä kohden. Hämeen kauppakamarin alueelta vastanneita yrityksiä oli 83, joista 34 prosenttia on teollisuusyrityksiä ja lähes 32 prosenttia on palvelualan yrityksiä. Kyselyyn vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat. Vastanneista yrityksistä 84 prosenttia työllistää alle 50 henkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI Oy)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI Oy)
Lataa

Hämeen kauppakamari

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten hallitustyöskentelyä ja kasvua8.12.2025 13:12:03 EET | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin marraskuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin alueelta HHJ-kurssin käyneistä 12 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Osaavat hallitukset ovat yrityksissä tärkeitä kasvun moottoreita. HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat koko Hämeen elinvoimaa ja yritysten kehittymistä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen poikittaiset väylät eivät vastaa elinkeinoelämän tarpeita25.11.2025 15:09:01 EET | Tiedote

Kantatie 54 Hollolasta Riihimäen kautta Tammelaan on poikittainen yhteys idän suunnasta Lahden ja Forssan kautta läntiseen Suomeen. Tie on valtakunnallisesti ja alueellisesti merkittävä logistinen väylä, osoittaa tänään julkaistu selvitys.​ ”Kantatie 54 on yksi tärkeimmistä Hämeen talousalueen poikittaisväylistä. Yritykset kasvavat, kuljetukset lisääntyvät ja työssäkäynti laajenee – tieverkko ei saa olla kasvun pullonkaula. Parannukset Hämeen poikittaisväylille ovat välttämättömiä, jotta alueen kilpailukyky ja toimitusvarmuus voivat kehittyä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen kauppakamari valitsi CPE Production Oy:n Vuoden jäsenyritykseksi ja Vuoden kauppakamarilaiseksi Piia Aaltosen24.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamari on valinnut Vuoden jäsenyritykseksi Forssassa toimivan CPE Production Oy:n ja Vuoden kauppakamarilaiseksi Lunni Oy:n Partner Piia Aaltosen. Valinnat julkistettiin Hämeen kauppakamarin 85-vuotisjuhlagaalassa Lahdessa perjantaina 21.11. ”Hallituksemme hyväksymien kriteerien mukaisesti haluamme nostaa esiin alueemme menestyviä, kehittyviä ja aktiivisia yrityksiä sekä kauppakamarilaisia. CPE Production Oy ja Piia Aaltonen ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, millaista kasvua ja elinvoimaa vauhdittavaa toimintaa alueeltamme löytyy”, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Uusi Suomen kasvun foorumi syntyi Lahteen – Sisu 2.0 Kasvu Summit kokosi päättäjät ja yritykset yhteen14.11.2025 10:37:00 EET | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestetty valtakunnallinen Sisu 2.0 Kasvu Summit kokosi 12.11. Lahden Sibeliustalon täyteen yritysjohtajia, asiantuntijoita ja päättäjiä. “Sisu 2.0 Kasvu Summit sai alkunsa tarpeesta rakentaa yhteistyössä vaikuttava kasvutapahtuma, joka keskittyy konkreettisiin esimerkkeihin ja ratkaisuihin. Halusimme luoda foorumin, jossa kestävän kasvun, teknologisen osaamisen ja vaikuttavan yhteistyön kautta syntyy uusia ratkaisuja ja verkostoja kasvun rakentamiseksi”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye