Hämeen poikittaiset väylät eivät vastaa elinkeinoelämän tarpeita
25.11.2025 15:09:01 EET | Hämeen kauppakamari | Tiedote
Kantatie 54 Hollolasta Riihimäen kautta Tammelaan on poikittainen yhteys idän suunnasta Lahden ja Forssan kautta läntiseen Suomeen. Tie on valtakunnallisesti ja alueellisesti merkittävä logistinen väylä, osoittaa tänään julkaistu selvitys. ”Kantatie 54 on yksi tärkeimmistä Hämeen talousalueen poikittaisväylistä. Yritykset kasvavat, kuljetukset lisääntyvät ja työssäkäynti laajenee – tieverkko ei saa olla kasvun pullonkaula. Parannukset Hämeen poikittaisväylille ovat välttämättömiä, jotta alueen kilpailukyky ja toimitusvarmuus voivat kehittyä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Kantatie 54 välittää liikennettä useiden Etelä- ja Länsi-Suomen satamien kautta. Vientiteollisuuden kasvu ja sen tarvitsema tuonti lisäävät kuljetustarvetta läntisen ja itäisen Suomen välillä kumpaankin suuntaan. Tie on merkittävä pitkämatkaisten kuljetusten väylä ja elinkeinoelämän kasvunäkymät etenkin Kaakkois-Suomessa sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä generoivat tavaraliikenteen kasvua. Tien varrella on paljon yritystoimintaa ja liikenteen kasvua on luvassa esimerkiksi Fazerin tehdasinvestoinnin myötä Lahteen.
”Kantatiellä 54 on merkittävä rooli alueen tavara- ja henkilöliikenteessä. Sitä pitkin kulkevat Koskisen tuotteet Hangon ja Turun satamiin, tehtaille tulevat puukuljetukset laajalta alueelta Kanta-Hämeen, Satakunnan, Varsinais-Suomen suunnasta ja Päijänteen länsipuolelta sekä osa sivutuoterahdeista Lahden ohitustielle. Myös Järvelässä työskentelevän henkilökunnan työmatkaliikenne Lahden ja Riihimäen suunnasta sekä suuri osa muusta tavaraliikenteestä tukeutuvat kantatien 54 varaan”, sanoo Koskisen Oyj:n Sahateollisuuden johtaja Tommi Sneck.
Kantatie 54 on jo nyt tärkeä raskaan liikenteen poikittainen yhteys Lahden seudun ja läntisten satamien välillä. Kuntien välinen työssäkäyntiliikenne on tärkeää. Kantatien 54 sekä valtateiden 10 ja 12 muodostamat yhteysvälit toimivat vaihtoehtoisina reitteinä toisilleen, mikä parantaa tieverkon toimintavarmuutta seudulla. Molemmat ovat keskeisiä Hämeen poikittaisia yhteyksiä. Turvalliset sekä toimivat yhteydet ovat tärkeitä elinkeinoelämän ohella henkilöliikenteelle ja oikea vaihtoehtoisuus on ensiarvoisen tärkeää huoltovarmuuden näkökulmasta.
Kantatie 54 on strategisesti merkittävä Kanta-Hämeelle, Päijät-Hämeelle ja laajemmin koko Suomelle. Tiellä on nyt toteutetun selvityksenkin perusteella erittäin paljon raskasta liikennettä, liikenteen sujuvuudessa on ilmennyt puutteita ja tien turvallisuustaso on heikko. Koska kyseessä on tärkeä logistinen yhteys, tien tulisi mahdollistaa raskaalle liikenteelle toimitusvarmuus ja kaikelle liikenteelle turvallisuus.
Kantatie 54 on tarpeisiin nähden vanhentunut ja standardiltaan epäyhtenäinen
Kantatie 54 on rakennettu pääosin 1960- ja 1970-luvuilla. Ajoneuvoyhdistelmien massat ovat 2,5-kertaistuneet ja mitat kaksinkertaistuneet vuodesta 1970, joten tien ja pientareiden tulisi olla leveämpiä turvallisemman ajon vuoksi. Vuosina 2020–2024 tiellä on tapahtunut 135 liikenneonnettomuutta ja lisäksi lähes 800 riistaonnettomuutta, eli onnettomuuksia tapahtuu keskimäärin 3–4 joka viikko. Joka kolmannessa henkilövahinkoon johtaneessa onnettomuudessa oli raskas liikenne osallisena.
Tien turvallisuuden parantaminen palvelisi sekä raskasta että henkilöliikennettä. Liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta voidaan parantaa lisäämällä ohituskaistoja, leventämällä tietä ja kehittämällä liittymiä. Ohituskaistojen rakentamisen kustannus on noin 25 miljoonaa euroa ja liittymien parantamisen kustannus noin 50 miljoonaa euroa, vuoden 2020 hintatasossa.
Alueen elinkeinoelämä on kasvuhakuista ja haluaa tien parantamista
Alueen yritykset toimivat pääosin kotimarkkinoiden toimitusverkostoissa, mutta monet myös kansainvälisillä markkinoilla. Yrityskyselyn (n=89) vastaajista yli 80 prosenttia näkee toimialansa kasvavan tulevaisuudessa. Työvoiman tarpeelle kasvua näkee 74 prosenttia vastaajista kantatien 54 vaikutusalueella. Kantatie nähdään vastaajien keskuudessa logistisesti tärkeänä reittinä, jonka parantaminen edistäisi kuljetusten sujuvuutta ja turvallisuutta.
Katso kantatie 54 -selvitys kokonaisuudessaan >>>
Kantatie 54, Hämeen kehäväylä -selvityksen ovat julkaisseet Forssan, Hausjärven, Hollolan, Hämeenlinnan, Janakkalan, Kärkölän, Lopen, Riihimäen ja Tammelan kunnat, Hämeen sekä Päijät-Hämeen liitot, Hämeen kauppakamari ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari, 25.11.2025. Työn on toteuttanut Destian Strategiset Liikennejärjestelmät -yksikkö professori Jorma Mäntysen johdolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala, p. 050 339 1625
Koskisen Oyj:n Sahateollisuuden johtaja Tommi Sneck, p. 040 549 8218
Kuvat
Hämeen kauppakamari
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Yritysten näkymät Hämeessä ailahtelevat hyvin lyhyellä aikavälillä4.2.2026 10:48:30 EET | Tiedote
Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat alkuvuonna vaihdelleet hyvin lyhyellä aikavälillä, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n tammikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. Vielä edellisellä viikolla julkaistu kauppakamarin talouskysely antoi alueen yritysten näkymistä positiivisemman kuvan, kun taas EK:n suhdannebarometrikyselyn tuloksissa odotukset ovat varovaisempia. ”Uusimman Suhdannebarometrin mukaan lähikuukausien odotukset ovat aavistuksen vaimeat, ja alueemme yritykset suhtautuvat tulevaan hieman varovaisemmin kuin koko maassa keskimäärin. Nopeasti vaihtelevat näkymät kertovat siitä, että talouden kehityssuunta on tällä hetkellä vaikeasti ennustettavissa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen yritysten näkymät kirkastuvat – talousodotuksissa selvä parannus syksyyn22.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Hämeen yrityksissä on havaittavissa myönteinen käänne, kun näkymät liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden osalta ovat selvästi syksyä paremmat. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Hämeen yritysten näkymät ovat kirkastuneet alkuvuonna, ja talousodotuksissa näkyy selvä parannus syksyyn verrattuna. Tilauskantojen vahvistuminen ja kannattavuuden vakaantuminen rakentavat luottamusta tulevaan. Selvää on, että viime päivien kauppapoliittiset jännitteet lisäävät epävarmuutta yritysten näkymiin. Olennaista on, että yrityksillä on edelleen keinoja sopeutua, hakea uusia markkinoita, fokusoida ja tehdä päätöksiä epävarmuudesta huolimatta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari myönsi Koulutuskeskus Salpaukselle Päijät-Hämeen ensimmäiset HTA-sertifikaatit16.1.2026 07:56:45 EET | Tiedote
Hämeen kauppakamari luovutti 15.1. Koulutuskeskus Salpaukselle Hyväksytysti työelämäauditoitu (HTA) -sertifikaatit prosessiteollisuuden, ajoneuvoalan ja liiketoiminnan koulutusaloille. ”Koulutuskeskus Salpaus on Päijät-Hämeessä ensimmäinen oppilaitos, joka on toteuttanut HTA-työelämäauditoinnit jopa kolmella koulutusalalla. Työelämäarvioinnin tavoitteena on vahvistaa yritysten ja oppilaitosten välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä edistää ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten hallitustyöskentelyä ja kasvua8.12.2025 13:12:03 EET | Tiedote
Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin marraskuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin alueelta HHJ-kurssin käyneistä 12 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Osaavat hallitukset ovat yrityksissä tärkeitä kasvun moottoreita. HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat koko Hämeen elinvoimaa ja yritysten kehittymistä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormistolle Kauppakamarin ansioristi24.11.2025 07:07:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari myönsi Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormistolle arvostetun Kauppakamarin ansioristin Hämeen kauppakamarin 85-vuotisjuhlagaalassa 21.11. Ansioristi myönnettiin Hämeen kauppakamarin aloitteesta maan elinkeinoelämän tunnustuksena ansiokkaasta työstä talouden vapauden ja Suomen elinkeinoelämän toimintaedellytysten puolesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
