Väitös: Kestävän ja elämänarvoisen elämän idut löytyvät arjen katvealueilta
Yhteiskuntatieteiden maisteri Arvi Pihlman tarkasteli väitöstutkimuksessaan suomalaista auttamisen ja hoivan kenttää uudenlaisesta näkökulmasta. Siellä, missä ihmiset usein nähdään vain avun kohteina, versoo tutkimuksen mukaan toivoa toisenlaisesta ja valoisammasta tulevaisuudesta. Tutkimus haastaakin vallitsevat käsitykset siitä, mikä on arvokasta tai tuottavaa toimintaa.

Tämän päivän maailmaa leimaavat syvenevä sosiaalinen epätasa-arvo ja ekologinen kriisi. Se haastaa pohtimaan, miten voisimme elää yhdessä huolehtivammin ja vähemmän tuhoisin tavoin. Uusien näkökulmien ja oivallusten löytäminen ei välttämättä tarkoita, että pitäisi keksiä jotain aivan uutta. Suuntaviivoja kestävämpään ja kaikille elämänarvoisempaan elämään ja tulevaisuuteen voi löytyä siitä, mitä ihmiset jo arjessaan tekevät, mutta mihin emme totunnaisista näkökulmista katsoen osaa kiinnittää tarpeeksi huomiota.
Arvi Pihlman teki väitöstutkimustaan varten osallistuvaa havainnointia ja keräsi ihmisten kokemuksia suomalaisella auttamisen ja hoivan kentällä, joka kattoi julkisen sektorin mielenterveys- ja päihdetyön paikat, järjestöt ja kristillisen ruoka-avun. Hän havaitsi, että ihmiset eivät ainoastaan etsineet apua, vaan he myös hyödynsivät auttamisen ja hoivan kentän suomia mahdollisuuksia rakentaa elämäänsä ja ympäröivää maailmaa muusta yhteiskunnasta poikkeavin tavoin. Tällaisia usein katveeseen jääviä, mutta elämää oleellisin tavoin uusiin suuntiin vieviä käytäntöjä ja prosesseja Pihlman kutsuu kestävän ja elämänarvoisen elämän iduiksi.
– Eläessään maailmassa ihmiset aina myös osallistuvat sen rakentamiseen ja muokkaamiseen, vaikkakin hyvin erilaisista lähtökohdista. Auttamisen ja hoivan kenttä on puolestaan erityisen kiinnostava ympäristö havainnoida vaihtoehtoisia yhteisen elämän ja maailman rakentamisen tapoja, koska sinne ovat tervetulleita myös ihmiset, joiden toimintaa ei muualla juuri noteerata tai arvosteta, Pihlman kuvaa.
Suomalainen hyvinvointivaltio on viime vuosikymmeninä käynyt läpi merkittäviä muutoksia: palveluita ja hoivaa on hajautettu julkiselta sektorilta muille toimijoille ja markkinalogiikka, -käytännöt ja -kieli ovat vallanneet alaa. Usein tätä muutosta koskevat keskustelut keskittyvät siihen, miten palvelut tulisi järjestää, jotta yksilöitä kyettäisiin auttamaan vallitsevien rakenteiden puitteissa ja sopeutumaan yhä markkinavetoisempaan yhteiskuntaan. Pihlman kuitenkin katsoo asiaa toisin.
– Auttamisen ja hoivan kentällä operoi kirjava joukko instituutioita, jotka pyrkivät auttamaan ihmisiä erilaisista perinteistä käsin ja joiden näkemykset hyvästä elämästä poikkeavat huomattavastikin toisistaan. Ihmiset myös hyödyntävät arjessaan tätä moninaisuutta eri paikkojen välillä liikkuen, suhteita luoden, erilaisiin vaihdon muotoihin osallistuen sekä valta- ja moraalikysymyksistä neuvotellen, Pihlman kertoo.
Kestävän ja elämänarvoisen elämän idut auttavat Pihlmanin mukaan hahmottamaan, että liian suppea näkemys siitä, millainen toiminta on arvokasta tai tuottavaa, on este hyvälle ja kestävälle elämälle tämän päivän maailmassa.
– Tämän näkemyksen laajentaminen auttaisi viemään elämää eteenpäin kohti kaikkien kannalta parempaa tulevaisuutta, Pihlman sanoo.
Väitöstilaisuus perjantaina 6. kesäkuuta
Yhteiskuntatieteiden maisteri Arvi Pihlmanin sosiaaliantropologian alaan kuuluva väitöskirja Rescue and Exchange: Tracing sprouts of viable living in the field of help and care in Finland tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 6.6.2025 klo 12 Linna-rakennuksen salissa K103 (Kalevantie 5, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Theodoros Rakopoulos Oslon yliopistosta. Kustoksena toimii professori Laura Huttunen, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvi Pihlman
arvi.pihlman@tuni.fiKuvat

Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Valon sironnan värierottelu lasertutkalla paljastaa ilmanlaadun laajalta alueelta28.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Lasertutka eli lidar mahdollistaa ilmakehän pienhiukkaspilvien kartoituksen jopa kymmenien kilometrien säteellä. Väitöskirjassaan diplomi-insinööri Kim Kalmankoski kehitti lidaria, jolla on erityisen tarkka värierottelukyky. Se mahdollistaa yhtäaikaisesti pienhiukkaspilvien laadullisen tunnistuksen ja liikkeiden seurannan sekä tulevaisuudessa ilmakehän lämpötilaprofiloinnin.
Väitös: Suomalainen journalistinen media ei onnistunut riittävästi torjumaan Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiin kytkeytyvää informaatiovaikuttamista vuonna 201727.5.2025 16:02:45 EEST | Tiedote
YTM Karel Kekkosen väitöskirjan mukaan Katalonian itsenäisyysliike on harjoittanut informaatiovaikuttamista pyrkiessään irrottamaan Katalonian autonomisen alueen Espanjasta. Tutkimuksen mukaan tämä informaatiovaikuttaminen sai jossain määrin kaikupohjaa myös suomalaisen journalistisen median välityksellä, mikä on voinut puolestaan vaikuttaa laajempaan suomalaiseen mielipiteenmuodostukseen Katalonian tilanteesta.
Väitös: Vaikeat allergiset reaktiot ovat lisääntyneet Suomessa27.5.2025 08:20:00 EEST | Tiedote
Lastentautien erikoislääkäri Lasse Saarimäki selvitti väitöstutkimuksessaan vaikeiden allergisten reaktioiden ilmaantuvuutta lapsilla ja aikuisilla. Lisäksi hän selvitti pähkinälle vaikeasti allergisten lasten elämänlaatua. Erityisesti alle neljävuotiaiden lasten vaikeat allergiset reaktiot ovat lisääntyneet. Tutkimuksen perusteella lasten vaikeat allergiat lisäävät vanhempien stressiä.
Väitös: DMS-menetelmä voi auttaa vähentämään uusintaleikkauksia aivosyövissä22.5.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Väitöstutkimuksessaan diplomi-insinööri Anton Rauhameri tutki koneoppimismenetelmiä, joiden avulla voidaan analysoida differentiaalimobiliteettispektrometrian (DMS) mittaustuloksia. Tutkimuksen tulokset voivat auttaa erottamaan eri syöpätyypit sekä syöpäkudoksen terveestä kudoksesta leikkauksen aikana. Tämä puolestaan auttaa optimoimaan leikkausstrategian.
Tampereen yliopistossa etsitään ratkaisuja tasapainoisempaan asiantuntijatyöhön20.5.2025 10:56:37 EEST | Tiedote
Digitaalinen murros luo sekä uusia haasteita että merkittäviä mahdollisuuksia asiantuntijatyölle. Digitalisaatio ja tekoäly voidaan nähdä keinoina parantaa työelämän laatua ja tehostaa työn tekemisen tapoja. Hallitsemattomasti toteutettuna murros voi kuitenkin luoda paineistettua muutostarvetta, aiheuttaa stressiä ja vähentää työn mielekkyyttä. Tämä vaikuttaa lopulta negatiivisesti asiantuntijoiden luovuuteen ja hyvinvointiin. Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnan tutkimushankkeessa pyritään vahvistamaan tuottavuuden, luovuuden ja hyvinvoinnin tasapainoa tietointensiivisessä asiantuntijatyössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme