Uudet sopimuskaudet sekä lipputuotteet seudullisessa joukkoliikenteessä
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on kilpailuttanut talven ja kevään aikana joukkoliikennettä useille eri yhteysväleille kolmen maakunnan alueella Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Uudet sopimuskaudet alkavat yhteysvälistä riippuen kesäkuun tai elokuun alussa. Yhteysväleillä on tulossa myös aiempaa edullisempia kertalippuja sekä uusia houkuttelevampia sarjalippuja.

Yhteysvälien vuorotarjonta uusissa sopimuskausissa
Yhteysvälien vuorotarjonnassa ja aikatauluissa on joiltain osin tapahtunut muutoksia. Vuorotarjonnasta on poistettu vuoroja, joilla matkustajamäärä on jäänyt todella alhaiseksi. Kuitenkin suurimmalta osin yhteysvälien vuorotarjonta pysyy nykyisenkaltaisena. Yhteysvälien vuorotarjonta, aikataulut sekä liikenteenharjoittajat on esitetty tiedotteen mukana olevassa liitteessä. Reitit ja aikataulut löytyvät valtakunnallisesta reittioppaasta opas.matka.fi.
Muutoksia lipputuotteisiin ja hintoihin
Joukkoliikenteen viranomaisena ELY-keskuksen tehtävänä on määritellä enimmäishinnat lipputuotteille, joita kalliimmalla liikenteenharjoittajat eivät saa myydä lippuja. Tällä pyritään siihen, että hinnat pysyvät kohtuullisena asiakkaille. Liikenteenharjoittajat saavat myydä lippuja enimmäishintoja halvemmalla halutessaan. Tällä hetkellä voimassa olevat kertalippujen enimmäishinnat ovat olleet varsin korkealla suhteessa yhteysväleillä liikennöivään muuhun markkinaehtoiseen joukkoliikenteeseen. Kertalippujen hintoja onkin alennettu erityisesti pitempien matkojen osalta. Esimerkiksi matka Kokkolasta – Vaasan tulee jatkossa maksamaan kertalipulla enintään 12 euroa.
Toinen kehittämiskohde lipputuotteissa ja hinnoittelussa on ollut entistä houkuttelevammat sarjaliput. Uusia sarjalippuja otetaan käyttöön yhteysväleillä, joilla on suurin matkustajapotentiaali (Kyseiset yhteysvälit esitetty tiedotteen mukana olevassa liitteessä). Sarjalippujen matkamäärät ovat 10 ja 30 matkaa ja niiden voimassaoloaika on jopa 6 kuukautta. Matkamäärän ollessa aiempaa pienempi ja voimassaoloajan pidempi, asiakkaan kynnys ostaa lippu on matalampi, sillä sarjalippu ei vaadi suurta sitoutumista. Uusilla sarjalippuilla tavoitellaan uusia joukkoliikenteen käyttäjiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Valtteri Massenko, joukkoliikenteen projektipäällikkö, puh. 0295 027 727
Miika Hautala, joukkoliikennevastaava, puh. 0295 027 767
sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Algläget i de österbottniska landskapen har lugnat sig31.7.2025 16:00:26 EEST | Pressmeddelande
Under vecka 31 har algläget speciellt i insjövattnen blivit lugnare i de österbottniska landskapen. Alguppföljningen på NTM-centralen i Södra Österbottens område genomförs med hjälp av sakkunniga på permanenta uppföljningsplatser runtom Södra Österbotten, Österbotten och Mellersta Österbotten. Som stöd vid uppföljningen används dessutom bland annat tjänsten vatten.fi, där medborgarna kan meddela sina observationer om blågröna alger. Observationerna i vatten.fi kontrolleras inte av sakkunniga.
Sinilevätilanne on tasaantunut pohjalaismaakunnissa31.7.2025 16:00:26 EEST | Tiedote
Viikolla 31 sinilevätilanne on rauhoittunut etenkin sisävesialueilla pohjalaismaakunnissa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella sinileväseurantaa toteutetaan asiantuntijoiden toimesta pysyvillä havaintopaikoilla ympäri Etelä-Pohjanmaata, Pohjanmaata ja Keski-Pohjanmaata. Lisäksi seurannan tukena on muun muassa vesi.fi-palvelu, jonne kansalaiset voivat ilmoittaa sinilevähavaintoja. Vesi.fi-palvelun havainnot eivät ole asiantuntijoiden tarkastamia.
Förändringar i turutbudet och resebiljetterna i kollektivtrafiken från och med 4.8.2025 (landskapen i Österbotten)31.7.2025 08:01:00 EEST | Pressmeddelande
Busstrafiken som upphandlats av NTM-centralen i Södra Österbotten övergår till vintertid i början av vecka 32. Turutbudet blir märkbart större än under sommaren och rutterna har biljettprodukter som är förmånligare än tidigare.
Muutoksia joukkoliikenteen vuorotarjonnassa ja matkalipuissa 4.8.2025 alkaen (Pohjalaismaakunnat)31.7.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkima linja-autoliikenne siirtyy talviaikaan viikon 32 alusta. Vuorotarjonta laajenee kesäaikaan verrattuna runsaasti ja reiteillä on aikaisempaa edullisemmat lipputuotteet.
I vattendragen ser man nu skvattramrostens spormjöl i form av bruna, ibland omfattande bälten – fenomenet är naturligt och ofarligt (landskapen i Österbotten)30.7.2025 13:55:00 EEST | Pressmeddelande
Under de senaste dagarna har NTM-centralen i Södra Österbotten fått flera frågor om bruna bälten som observerats på vattenytan i vattendrag. Det är med största sannolikhet fråga om spormjöl från rostsvampen skvattramrost. Under torra och blåsiga dagar kan spormjölet spridas med vinden och lägga sig på vattenytan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme