Kordelinin säätiön tieteen apurahat uudistuvat – tukea vastaväitelleiden tohtoreiden urapolulle
Alfred Kordelinin säätiön tieteen apurahat uudistuvat. Apurahoja myönnetään elokuun haussa vastavalmistuneille tohtoreille. Rahoituksella tuetaan tohtorien urapolkua ja mahdollistetaan eteneminen työelämässä. Säätiö haluaa muutoksella vastata tohtorikoulutuspilotin tuomiin muutoksiin ja tohtoreiden määrän kasvamiseen tulevina vuosina.

Alfred Kordelinin säätiön tieteen apurahoja myönnetään hiljattain väitelleille tohtoreille. Apurahansaaja voi tavoitella esimerkiksi yhteistyötä yritysten tai tutkimusryhmien kanssa, tai apuraha voidaan myöntää oman toiminnan aloittamiseen esimerkiksi innovaatiohautomossa. Apuraha on 45 000 euroa ja tarkoitettu 12–18 kuukauden mittaiseen työskentelyyn.
Säätiö haluaa tuellaan vastata opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman tohtorikoulutuspilotin (2024–2027) tuomiin muutoksiin:
”Valmistuvien tohtoreiden määrä kasvaa lähivuosina merkittävästi. Kordelinin säätiö haluaa rahoituksellaan tukea tohtoreita heidän uransa ratkaisevassa vaiheessa ja oman uran löytämisessä”, säätiön toimitusjohtaja Erik Båsk kertoo.
”Apurahalla voi syventää omaa osaamistaan ja kehittää eteenpäin esimerkiksi väitöstyön tuloksia. Apurahamme on myös hyvin joustava ja mahdollistaa puolipäiväisen ansiotyön. Jos apurahakaudella avautuu erinomainen työtilaisuus, voi työn hyvin ottaa vastaan”, Båsk summaa.
Apurahat ovat haettavissa 15.–31.8.2025. Apurahoilla tuetaan humanistista, luonnontieteellistä ja teknillistä sekä yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.
Kordelinin säätiön tieteen apurahoja on aiempina vuosina myönnetty väitöskirjojen viimeistelyyn, apurahakaudet ovat pääsääntöisesti olleet kuuden ja 12 kuukauden mittaisia. Säätiön kymmenvuotisstrategia 2025–2035 painottaa pitkäjänteisempää ja tavoitteellisempaa työskentelyä ja vastaa yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Apurahailmoitus verkossa: Kordelinin säätiö | Tieteen apurahat
In English: Grants | Science
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erik Båsktoimitusjohtaja
Puh:040 825 8071erik.bask@kordelin.fiLinkit
Kordelinin säätiön edistää sivistyksen läpimurtoja. Säätiön tarkoituksena on suomalaisen tieteen, taiteen ja kansanvalistuksen edistäminen – säätiö käyttää tarkoituksensa toteuttamiseen vuosittain yli kuusi miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alfred Kordelinin säätiö
Kordelinin Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot eteläpohjalaisille edelläkävijöille5.5.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 Jaakko Kolmosen 5000 euron arvoiset ruokakulttuuripalkinnot on myönnetty. Arvostetun Kokki Kolmosen palkinnon saavat seinäjokiset Juurella-ravintolan yrittäjät Miia Keski-Nikkola ja Jani Unkeri sekä rypsiöljyjalosteita valmistava Alavuden Öljynpuristamo.
Lähes miljoona euroa Suuriin kulttuurihankkeisiin Alfred Kordelinin säätiöltä28.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kordelinin säätiön Suuret kulttuurihankkeet tarjoavat ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin. Vuoden 2025 hakukierroksella myönnettiin neljä mittavaa apurahaa, yhteensä 960 000 euroa.
Alfred Kordelinin palkinnon saajat edistävät vihreää siirtymää, nuorten hyvinvointia ja taiteen yhteiskunnallista merkitystä6.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Alfred Kordelinin palkinnon saa tänä vuonna kolme tahoa, jotka tarjoavat apua nuorten pahoinvointiin, ratkovat vihreän siirtymän tiellä olevia ongelmia ja vahvistavat taiteen yhteiskunnallista asemaa. Palkinnon suuruus on 50 000 euroa.
Kordelinin säätiöltä miljoona euroa tiedettä, taidetta ja sivistysyhteiskuntaa tukeviin hankkeisiin9.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Alfred Kordelinin säätiön suuret kulttuurihankkeet -ohjelman tavoitteena on tukea ajankohtaisia hankkeita, jotka voivat olla alaltaan niin tiedettä, taidetta, sivistystoimintaa tai näiden monialaisia yhdistelmiä. Suuret kulttuurihankkeet -ohjelmasta myönnettiin viisi mittavaa apurahaa, yhteensä 1 005 000 euroa. Hankkeet edistävät kulttuurista monimuotoisuutta, tiedon tuottamista ja jakamista sekä yhteisöjen osallisuutta. Lisäksi ne tukevat suomalaista koulutus- ja tutkimusjärjestelmää sekä kansallista identiteettiä. —Kentältä nousevat tarpeet ja ideat ovat hyvin rikkaita ja moniäänisiä, ja tämän vuoden viisi tuen saajaa heijastavat tätä hienolla tavalla, kertoo suuret kulttuurihankkeet -työryhmän puheenjohtaja Jukka Seppälä. Heurekalle kumppaneineen 175 000 euroa Tietokirjafanit -hankkeeseen lasten ja nuorten lukutaidon ja lukuharrastuksen tukemiseen Tietokirjafanit-hanke on kaksivuotinen, usean eri toimijan mittava yhteishanke, joka vastaa lukuharrastuksen vähenemisen yhteiskunnallise
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme