Eurooppalaista Naapuripäivää vietetään 28.5. – Yhteisöllisyys on nyt tärkeämpää kuin koskaan
Keskiviikkona 28.5. vietetään Eurooppalaista Naapuripäivää. Päivän tarkoituksena on kannustaa ihmisiä tutustumaan naapureihinsa, tarjoamaan apua ja vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta omassa lähiympäristössä. Suomessa yhteisöllisyyttä jo yli 30 kaupungin ja kunnan kanssa vahvistaa kotimainen Commu -sovellus. Sovelluksessa on mukana jo yli 100,000 käyttäjää pyytämässä ja antamassa naapuriapua ja tekemässä pieniä arjen hyviä tekoja.

Yhteisöllisyyden merkitys korostuu nykypäivänä, kun yksinäisyys ja epävarma, kiireinen arki haastavat ihmisten välistä vuorovaikutusta. Eurooppalaista Naapuripäivää vietetään muistutuksena siitä, että pienillä arjen teoilla voidaan rakentaa vahvempia ja kestävämpiä yhteisöjä. Commu -sovelluksen perustaja Karoliina Kauhanen painottaa, että yhteisöllisyys ei ole vain juhlapäivän asia.
"Yhteisöllisyys on yhteinen vastuu. Sitä ei voi ulkoistaa vain puskaradioille tai yhdistysten harteille. Naapuriapu ja yhteisön tuki ovat ratkaisevassa roolissa ihmisen hyvinvoinnille. Siksi tarvitaan välineitä, jotka mahdollistavat pienet hyvät teot vuoden jokaisena päivänä", Kauhanen korostaa. "Yhteisöllisyys lähtee meistä jokaisesta, arjen pienistä hyvistä teoista."
3 syytä panostaa yhteisöllisyyteen nyt!
1. Terveys ja hyvinvointi
Yksinäisyys lisää riskiä sairastua mielenterveysongelmiin ja fyysisiin sairauksiin. Useat kansainväliset tutkimukset osoittavat, että yhteisöllisyys ja kokemus kuulumisesta ja merkityksellisyydestä parantavat elämänlaatua ja vähentävät stressiä.
"Kun naapuri tarjoaa kyydin tai auttaa kauppakassien kanssa, kyse ei ole vain avusta. Kyse on välittämisestä, joka vaikuttaa molempien hyvinvointiin," Kauhanen muistuttaa.
2. Turvallisuus ja tulevaisuus
Yhteisöt, joissa ihmiset tuntevat toisensa, ovat turvallisempia. Naapuriapu ja yhteydenpito lisäävät luottamusta ja vähentävät eriarvoisuutta. Samalla vahvistetaan valmiuksia kohdata kriisejä yhdessä, olipa kyse arkisista haasteista tai poikkeustilanteista.
"Vahvat yhteisöt eivät synny sattumalta. Ne syntyvät ihmisistä, jotka tekevät pieniä tekoja toistensa hyväksi," Kauhanen sanoo.
3. Pito- ja vetovoiman kasvu
Yhteisöllisyys on tärkeä osa paikkakuntien elinvoimaa. Kun ihmiset kokevat, että heistä välitetään ja he voivat itse vaikuttaa, he haluavat jäädä. Uudetkin asukkaat kokevat olonsa tervetulleiksi, kun heille tarjotaan keino tutustua naapureihin, auttamisen kautta.
"Yhteisöt, joissa ihmiset tuntevat toisensa, ovat houkuttelevampia paikkoja asua, työskennellä ja kasvattaa perhe," Kauhanen tiivistää.
Arjen yhteisöllisyyttä ja hyviä tekoja vuoden jokaisena päivänä
Commu on suomalainen sovellus, jossa voi pyytää ja tarjota apua helposti ja turvallisesti. Sovellus toimii koko Suomessa ja tukee paikallista yhteisöllisyyttä, vapaaehtoistoimintaa ja naapuriapua. Commun asiakaspaikkakunnat ovat mukana Suomen yhteisöllisin kunta -kisassa ja panostavat hyvinvointiin. Mukana Commussa ovat Harjavallan kaupunki, Ypäjä, Pälkäne, Forssan kaupunki, Lapinlahti, Mikkelin kaupunki, Imatran kaupunki, Vieremä, Isokyrö, Säkylä, Raasepori, Karstula, Rautalampi, Eurajoki, Pelkosenniemi, Karvia, Raahen kaupunki, Eura, Karkkilan kaupunki, Vesanto, Hausjärvi, Kruunupyyn kaupunki, Ruokolahti sekä Luumäki.
Apua voi pyytää esimerkiksi lastenhoidossa, muuttamisessa, arkiaskareissa tai yksinäisyyden hetkellä ja jokainen voi myös tarjota omaa osaamistaan tai aikaa toisille. Sovellus mahdollistaa myös vahvan tunnistautumisen pankkitunnuksilla, mikä lisää turvallisuutta.
"Naapuripäivä on tärkeä muistutus siitä, että yhteisöllisyys syntyy teoista ja niiden ei tarvitse olla suuria. Commu tekee näistä teoista mahdollisia joka päivä," Kauhanen kiteyttää.
Näin osallistut Eurooppalaiseen naapuripäivään!
- Tervehdi naapuria. Pienelläkin eleellä ja hymyllä voi olla suuri vaikutus.
- Järjestä pieni yhteinen hetki, kuten kahvit kotipihassa tai puistossa.
- Kerro hyvästä teostasi somessa ja haasta myös lähipiirisi mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina KauhanenCommu
Puh:0403614070karoliina@commuapp.ficommuapp.fiKuvat





Linkit
Commu on kotimainen auttamisen tori - lataa sovellus nyt!
Commu on kolmen nuoren yrittäjän rakentama mobiilisovellus, jossa voi pyytää ja antaa apua. Commussa yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset kohtaavat toisensa auttamisen, talkoilun ja vapaaehtoistyön merkeissä. Commun kautta on tehty jo yli 35,000 hyvää tekoa ympäri Suomen. Commu tarjoaa yrityksille helpon tavan tehdä vapaaehtoistoimintaa ja osallistaa henkilöstöä hyviin tekoihin, sekä yhdistyksille tavan löytää vapaaehtoisia ja hallinnoida vapaaehtoistoimintaa. Kunnille Commu tarjoaa valmiin naapuriapualustan, jossa asukkaat voivat pyytää ja antaa apua, lisäten yhteisöllisyyttä ja vähentänen yksinäisyyttä. Lataa Commu nyt!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
Yhteisöllisyys loi toivoa - Commu ja kumppanit jakoivat ruokaa kymmenien tuhansien eurojen arvosta13.5.2025 14:45:00 EEST | Tiedote
Tampere-talolla järjestetty #1000tekoa-tapahtuma kokosi toukokuun toisena lauantaina yhteen tuhansia avuntarvitsijoita ja vapaaehtoisia. Tapahtuman järjestänyt auttamisen sovellus Commu kumppaneineen jakoi päivän aikana 1000 ruokakassia ja tarjosi 500 maksutonta lounasta. Lisäksi osallistujat saivat käytännön neuvontaa erilaisiin elämäntilanteisiin sekä osallistuivat yhteisölliseen tekemiseen. Tapahtuma oli äärimmäisen kysytty ja varattiin loppuun alle 24 tunnissa.
A Thousand Acts of Kindness: Finland’s Largest Aid Event Returns One Last Time13.5.2025 14:45:00 EEST | Press release
Finland's largest aid event, #1000deeds, will arrive in Tampere for the last time. Taking place on Saturday, May 10, 2025, at Tampere Hall, the event will offer tangible help and a sense of community to those who need it most. A total of 1,000 food bags will be distributed, 500 free lunches served, and advice provided for various life situations. As this is expected to be the final edition of the event, its importance is greater than ever.
Yksi päivä, tuhat hyvää tekoa - Hyvän tekemiselle on huutava tarve5.5.2025 09:12:53 EEST | Tiedote
Auttamisen sovellus Commu yhteistyökumppaneineen kokoaa yhteen avun tarvitsijat ja antajat, tarjoten konkreettista tukea ja yhteisöllisyyttä niille, jotka sitä tällä hetkellä eniten kaipaavat. Lauantaina 10.5.2025 Tampere-talolla jaetaan 1000 ruokakassia, tarjotaan 500 maksutonta lounasta sekä annetaan käytännön neuvontaa erilaisiin elämäntilanteisiin. Tapahtuma varattiin loppuun alle 24 tunnissa.
A Thousand Acts of Kindness: Finland’s Largest Aid Event Returns One Last Time5.5.2025 09:12:53 EEST | Press release
Finland's largest aid event, #1000deeds, will arrive in Tampere for the last time. Taking place on Saturday, May 10, 2025, at Tampere Hall, the event will offer tangible help and a sense of community to those who need it most. A total of 1,000 food bags will be distributed, 500 free lunches served, and advice provided for various life situations. As this is expected to be the final edition of the event, its importance is greater than ever.
Vesanto vahvistaa yhteisöllisyyttä - uusi sovellus yhdistää avun tarvitsijat ja tarjoajat23.4.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Vesannon kunta ja kotimainen Commu -sovellus aloittavat yhteistyön edistääkseen paikallista yhteisöllisyyttä ja helpottaakseen arjen avun tarjoamista ja pyytämistä. Naapuriapu ja yhdessä tekeminen ovat tärkeä osa kuntalaisten hyvinvointia, ja Commun avulla avun löytäminen ja antaminen on entistä vaivattomampaa. Sovelluksen myötä Vesannon asukkaat voivat jakaa osaamistaan, antaa aikaansa ja löytää apua arjen tarpeisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme