Hitsaajien henkilönsuojaimissa puutteita
Työsuojeluviranomaiset toteuttivat henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen, jossa tarkastettiin teollisuudessa ja rakentamisessa yleisesti käytössä olevia suojaimia. ”Puutteita havaittiin erityisesti kuumuudelta ja tulelta suojaavissa vaatteissa sekä hitsausmaskeissa. Tarkastetut tuotteet eivät täyttäneet aina muutekaan turvallisuusvaatimuksia”, kertoo ylitarkastaja Mari Knuuttila.
Valvonnan tavoitteena oli varmistaa, että markkinoilla olevat henkilönsuojaimet täyttävät asetetut vaatimukset, erityisesti käyttöohjeiden, tyyppitarkastustodistusten ja vaatimustenmukaisuusvakuutusten osalta. Tarkastuksia tehtiin sekä kivijalkakaupoissa että verkkokaupoissa, myös tuotteen mukana olevat asiakirjat käytiin läpi.
”Erityisesti huomiota kiinnitimme hitsaajien suojaimiin, mutta tarkastukset koskivat myös turvajalkineita, kemikaalisuojakäsineitä ja kuumuudelta suojaavia vaatteita”, kertoo ylitarkastaja Mari Knuuttila.
Keskeiset havainnot
Osasta tarkastettuja tuotteita puuttuivat käyttöohjeet suomeksi tai ruotsiksi. ”Tämä on erityisen huolestuttavaa, sillä puutteelliset ohjeet voivat johtaa väärään suojainvalintaannan ja siten hengenvaarallisiin tilanteisiin”, ylitarkastaja Mari Knuuttila muistuttaa.
Positiivisia asiana Mari Knuuttila nostaa esiin, että lähes kaikista tuotteista, lukuun ottamatta muutamaa kuumuudelta suojaavaa vaatetta, löytyi valmistajan CE-merkintä ja vain muutamista tuotteista puuttuivat valmistajan osoitetiedot.
Tarkastetuista tuotteista 62 prosentissa oli saatavilla vaatimustenmukaisuusvakuutus. Vakuutuksen tulee olla suomeksi ja ruotsiksi suojaimen mukana tai ohjeissa on oltava verkko-osoite, josta se on saatavilla.
Jatkotoimenpiteet
Tarkastuksissa havaintoja puutteita käsitellään tarkemmin yhteistyössä Suomeen tuovien yritysten ja jakelijoiden kanssa. ”Jälkivalvontaa tehdään ainakin niissä liikkeissä ja verkkokaupoissa, joissa on havaittu vaatimusten vastaisia suojaimia. Tavoitteena on varmistaa, että markkinoilta poistetaan epäkelvot tuotteet ja parannetaan henkilönsuojainten turvallisuutta”, kertoo ylitarkastaja Mari Knuuttila.
Työsuojeluviranomaiset valvovat työkäyttöön tarkoitettuja koneita, laitteita ja henkilönsuojaimia. Valvonta kohdistuu yleensä valmistajaan, maahantuojaan tai myyjään. Valvonnan tavoitteena on varmistaa työssä käytettävien välineiden turvallisuus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Mari Knuuttila, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Pohjois-Savon hyvinvointialueella vakavia puutteita perusterveydenhuollon suunterveydenhuollon ja oikomishoidon hoitoon pääsyssä ja sen yhdenvertaisuudessa sekä omavalvonnassa28.5.2025 15:48:13 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 28.5.2025 huomautukset Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. Puutteita on perusterveydenhuollon kiireettömään suunterveydenhuollon ja oikomishoidon hoitoon pääsyssä ja palveluiden yhdenvertaisessa saatavuudessa sekä omavalvonnassa, erityisesti hoitoon pääsyn tilastoinnissa.
Painava putkipalkki putosi työntekijän päälle – sakot toimitusjohtajalle ja työsuojelupäällikölle28.5.2025 15:35:15 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi tilauskonepajan toimitusjohtajan ja työsuojelupäällikön molemmat 30 päiväsakon sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yhtiölle tuomittiin maksettavaksi 5 000 euron yhteisösakko. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 26.5.2025.
Itä-Suomen varautumisen tilannekuvassa ei merkittäviä muutoksia - alueellinen valmiustoimikunta kokoontui28.5.2025 10:32:49 EEST | Tiedote
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui vuoden toiseen kokoukseensa 27.5.2025 kokoamaan varautumisen tilannekuvaa Itä-Suomessa.
Brister i svetsarnas personliga skyddsutrustning28.5.2025 07:37:11 EEST | Pressmeddelande
Arbetarskyddsmyndigheterna genomförde ett marknadstillsynsprojekt för personlig skyddsutrustning där man granskade skyddsutrustning som allmänt används inom industrin och byggbranschen. ”Man upptäckte under inspektionerna att det fanns brister särskilt i kläder som skyddar mot hetta och eld samt i svetsmasker och att de granskade produkterna inte alltid uppfyllde säkerhetskraven”, berättar överinspektör Mari Knuuttila.
Itä-Savon ympäristöterveydenhuollon valvontayksikön arviointi- ja ohjauskäynnin tuloksia – resurssitilanteessa kehitettävää26.5.2025 12:57:34 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto teki syyskuussa 2024 Itä-Savon ympäristötoimeen arviointi- ja ohjauskäynnin. Arvioinnissa käytiin läpi muun muassa henkilöresursointiin, toimivallan siirtoon sekä maksutaksaan liittyviä asioita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme