Keusoten aluehallitus päätti käynnistää valmistelun lisärahoituksen hakemiseksi
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus käsitteli 27.5.2025 kokouksessaan vuoden 2024 tilintarkastuskertomusta ja päätti samalla käynnistää valmistelun lisärahoituksen hakemiseksi.

Keusoten vuoden 2024 tilintarkastuskertomus sisälsi muistutuksen siitä, että Keusoten tulee kiinnittää erityistä huomiota talouden tasapainoon ja rahoituksen riittävyyteen. Kokouksessaan 27.5. Keusoten aluehallitus päätti taloudellinen tilanne huomioiden aloittaa valmistelun lisärahoituksen hakemiseksi.
Hyvinvointialueilla on mahdollisuus saada valtiolta lisärahoitusta, jos alueen rahoitus ei riitä palveluiden tuottamiseen ja asukkaiden lakisääteiset perusoikeudet vaarantuvat.
– Aluehallitus kävi keskustelun lisärahoituksen hakemisen valmistelun aloittamisen tarpeellisuudesta Keusoten vaikeassa taloustilanteessa. Lisärahaa ei voi hakea alijäämän kattamiseen, vaan ainoastaan palveluiden järjestämisen turvaamiseen. Lisärahan hakeminen on rahoituslain määrittämä hyvinvointialueiden ensisijainen tapa toimia, jos lakisääteisten palveluiden järjestämisen mahdollisuus vaarantuu. Aluehallitus antoi nyt selkeän, yksimielisen signaalin virkahenkilöstölle valmistelutyön aloittamisesta. Palaamme asiaan aluehallituksessa heti elokuussa, aluehallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu kertoo.
Myös turvallisuus ja riskienhallinta aluehallituksen käsittelyssä
Aluehallitus käsitteli kokouksessaan myös turvallisuutta ja riskienhallintaa. Keusoten hallintosäännön pohjalta aluevaltuusto päättää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista, ja aluehallitus päättää kokonaisturvallisuuden järjestämisen käytännön toteutuksesta.
Aluehallitus hyväksyi kokouksessaan 27.5. Keusoten päivitetyn turvallisuus- ja riskienhallintapolitiikan. Turvallisuus- ja riskienhallintapolitiikka on alun perin laadittu vuonna 2021, ja nyt se on päivitetty vastaamaan nykyhetkeä. Merkittävin lisäys dokumenttiin on kolmen puolustuslinjan malli: se toimii riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan viitekehyksenä Keusoten eri tasoilla.
Aluehallitus hyväksyi kokouksessaan myös riskienhallintasuunnitelman. Riskienhallintasuunnitelma tukee ja ohjaa hyvinvointialueen kokonaisvaltaisen riskienhallinnan laadukasta järjestämistä. Siinä painotetaan riskienhallinnan merkityksellistä osaa koko Keusoten johtamisjärjestelmässä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helinä Perttualuehallituksen puheenjohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:040 315 2490Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keusoten palveluverkon kehittämisestä keskustellaan Mäntsälässä 22.9. – asukkaat tervetulleita tilaisuuteen9.9.2025 14:00:17 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) jatkaa palvelujen verkostosuunnitelman valmistelua avoimissa asukastilaisuuksissa. Seuraava keskustelutilaisuus järjestetään Mäntsälässä maanantaina 22. syyskuuta klo 17–19 Mäntsälän kunnantalolla (Heikinkuja 4).
Varaudu flunssakauteen viisaasti! Influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraus alkaa 10.9.3.9.2025 09:38:24 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) kausirokotusten ajanvaraus alkaa digitaalisesti 10.9. Kausirokotuspisteet avautuvat syys-lokakuun vaihteessa.
Keusote panostaa henkilöstön osaamiseen – Avuksi uusi digitaalinen oppimisympäristö25.8.2025 08:35:25 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) ottaa merkittävän askeleen kohti entistä vaikuttavampaa ja vetovoimaisempaa työyhteisöä: Keusote on ottamassa käyttöön uuden, digitaalisen oppimisympäristön, joka tukee henkilöstön osaamisen kehittämistä, perehdytystä ja jatkuvaa oppimista – alusta alkaen ja koko työuran ajan.
Keusoten strategia uudistuu – Kerro mielipiteesi 7.9. mennessä22.8.2025 09:41:34 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) haluaa kuulla asukkaiden näkemyksiä ja kokemuksia strategian päivittämistyön tueksi. Asukaskyselyllä Keusote kerää arvokasta tietoa siitä, mitä asukkaat pitää tärkeänä hyvinvointialueen toiminnassa ja kehittämisessä.
Keusote käynnistää yt-neuvottelut: painopiste tehtävänkuvamuutoksissa19.8.2025 16:31:46 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus päätti kokouksessaan 19.8.2025 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Yt-neuvottelujen keskeinen tavoite on kehittää organisaatiorakennetta vastaamaan nykyisiä tarpeita ja toimintaympäristöä. Tämä toteutetaan pääasiassa tehtävänkuvamuutoksilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme