Sahalahden museomakasiini avautuu – kesän avaa Valkeakoski-opiston Sahalahden maalausryhmän ja Sahalahden kuvaajien näyttelyt
Sahalahden kirkonkylässä sijaitseva Sahalahden museomakasiini, Pirkanmaan vanhin lainajyvästörakennus, avaa jälleen ovensa 5. kesäkuuta. Museomakasiini toimii Kangasalan kulttuuripalveluiden ylläpitämänä näyttelytilana ja on avoinna kesäkuusta elokuuhun. Museomakasiiniin on vapaa pääsy.

Kesän avaa kaksi Valkeakoski-opiston näyttelyä. Sahalahden maalausryhmän näyttely Matkamuistoja / Muistikuvia esittelee maalauksia, joiden teemana ovat elämän varrelta mieleen jääneet asiat – muistikuvat ja matkamuistot. Sahalahden kuvaajien digitaalinen kuvashow Poseja esittelee puolestaan monipuolisesti valokuvia ryhmän kuvaajilta. Molemmat näyttelyt ovat esillä 5.6.–28.6.2025, ja näyttelyiden kaikille avoimia avajaisia vietetään 5.6. klo 15.30.
Myös museomakasiinin korjaustoimenpiteet on saatu päätökseen. ELY-keskuksen rakennusperintöavustuksen turvin muun muassa paikattiin ja uusittiin vaurioituneita hirsiä, parannettiin tuuletusta ja korjattiin sokkelia. Tehdyillä toimenpiteillä varmistetaan, että maakunnallisesti arvokas kohde säilyy hyvänä myös tuleville sukupolville.
Emmi Tavela: Kaikki kuvat katoavat
Heinäkuussa museomakasiinilla nähdään kuvataiteilija Emmi Tavelan näyttely Kaikki kuvat katoavat, osa 2. Tavela on Tampereelta kotoisin oleva kuvataiteilija (TaM), joka asuu ja työskentelee Porvoon ulkosaaristossa. Näyttely koostuu temperamaalauksista ja installaatiosta, ja sen keskeinen teema on mielenmuutos. Teoksissaan hän pohtii ajan rajallisuutta ja valintojen seurauksia, erityisesti erehdyksen ja eksymisen näkökulmasta. Näyttely on avoinna 3.7.–30.7.2025.
Hanna Rissanen: Muistan sinut
Elokuussa museomakasiinilla avautuu kuvataiteilija Hanna Rissasen näyttely Muistan sinut. Rissanen on turkulainen kuvataiteilija, kuvataideopettaja ja kuvataideterapeutti, joka työskentelee pääasiassa maalauksen keinoin. Hänen värikylläiset työnsä syntyvät luonnossa kulkemisen lomassa tehdyistä havainnoista ja pohdinnoista. Näyttelyn koostuu alumiinille, kankaalle ja puulle akryylein, öljypastellein ja liiduin maalatuista teoksista, joita on myös raaputettu ja kaiverrettu. Näyttely on avoinna 5.8.–29.8.2025.
Tervetuloa nauttimaan kesän kulttuuritarjonnasta Sahalahden museomakasiinille!
Aukioloajat kesällä 2025
Tiistai–lauantai 12–17
Maanantaisin ja sunnuntaisin sekä näyttelyvaihtojen aikaan suljettu.
Juhannuksena suljettu.
Vanha Pakkalantie 35, 36420 Kangasala
Huomioithan, että rakennuksen iän vuoksi tila ei ole esteetön.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eljas Suvanto
Taide- ja kulttuuriasiantuntija, hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelut
p. 040 121 6803
eljas.suvanto@kangasala.fi
Kuvat





Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Hanna Rissanen: “Muistan sinut” Sahalahden museomakasiinilla 5.8.–29.8.202511.7.2025 09:46:04 EEST | Tiedote
Sahalahden museomakasiinilla avautuu 5. elokuuta kuvataiteilija Hanna Rissasen näyttely “Muistan sinut”. Näyttely on avoinna 29. elokuuta asti.
Museoiden iltaa vietetään torstaina 14.8.11.7.2025 09:31:04 EEST | Tiedote
Museoiden ilta järjestetään torstaina 14. elokuuta, jolloin kangasalalaiset museokohteet ovat avoinna klo 17–21. Illan aikana kohteisiin on vapaa pääsy, ja luvassa on muun muassa opastettuja kierroksia ja musiikkiesityksiä. Tutustu ohjelmaan ja lähde nauttimaan kulttuurista pimenevään elokuun iltaan!
Heli Valkama: “Joku suunnitteli kasvattavansa jotain” Taidetila Terrassa 24.7.–27.8.20253.7.2025 09:48:24 EEST | Tiedote
Kangasalan pääkirjaston Taidetila Terrassa avautuu 24. heinäkuuta kuvataiteilija Heli Valkaman näyttely “Joku suunnitteli kasvattavansa jotain”. Näyttely on avoinna 27. elokuuta asti, ja se kutsuu katsojan pohtimaan vuorovaikutusta ja materiaalisuutta taidegrafiikan ja installaation keinoin
Sahalahdella tehdään yhteisötaidetta – teos julkistetaan 10.7.26.6.2025 09:42:42 EEST | Tiedote
Sahalahden Höllinkodon asukkaat ovat päässeet tekemään yhteisötaidetta kangasalalaisen kuvataiteilija Mari Hillon johdolla. Niittykukkia-yhteisötaideteos julkistetaan torstaina 10. heinäkuuta Höllinkodon pihapiirissä klo 13.30. Tilaisuus on kaikille avoin, ja se järjestetään osana Kangasalan kulttuuriviikkoa.
Uusi 3D-kaupunkimallin karttapalvelu avattu Kangasalla – teematoiminnot ja visualisointi uudelle tasolle25.6.2025 17:21:48 EEST | Tiedote
Kangasalan kaupunki on julkaissut uuden erillisen 3D-kaupunkimallin karttapalvelun, joka tarjoaa entistä laajemmat toiminnot ja valmiiksi kootut teemat todellisen kaupunkiympäristön digitaalisen kaksosen tarkasteluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme