Metsämarssi 75 vuotta – miljardi kuutiota lisää puuta suomalaisiin metsiin
10.6.2025 13:42:57 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Suomalainen metsänhoito on ollut – ja on jatkossakin – vastuullisen ilmastotyön perusta, totesi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila Metsämarssi 75 vuotta -tapahtuman avajaispuheessa Narinkkatorilla 10. kesäkuuta.

Ensimmäinen Metsämarssi järjestettiin vuonna 1950. Sen tavoitteena oli innostaa suomalaisia metsätöihin ja parantaa puuntuotantoa sodan jälkeisenä aikana. Edellinen tapahtuma pidettiin vuonna 2023.
Marttila muistutti, että metsillä on ollut tärkeä rooli Suomen elinvoimassa.
"Metsäväki uskoo tulevaisuuteen. Puusta jalostetut tuotteet ovat osa ratkaisua, kun maailma siirtyy pois fossiilitaloudesta. Metsänomistajat ovat sitoutuneet metsien terveyden ja kasvukunnon vaalimiseen. Suomen metsämalli on ainutlaatuinen – me osaamme yhdistää talouskäytön ja luontoarvot."
"75 vuotta Metsämarssia on ollut menestys, ja suomalaiset ovat saaneet elantonsa metsistä. Puun määrä suomalaisissa metsissä on kasvanut ensimmäisen Metsämarssin jälkeen miljardilla kuutiometrillä, ja tästä ilmastoteosta suurin kiitos kuuluu metsänomistajille," Marttila korosti.
Metsämarssin 75-vuotisen historian aikana metsien tilavuuden kasvun lisäksi metsien puuston kokonaispoistuma on ollut yli 4 miljardia kuutiota. Valtaosa poistumasta on päätynyt biotalouden raaka-aineeksi.
75-vuotisjuhlavuoden teemana on "Metsäisempi Suomi – sukupolvelta toiselle." Tapahtuman järjestävät MTK ry, SLC r.f. ja metsänhoitoyhdistykset.
Metsämarssi 75 vuotta -tapahtuman ohjelma 10.6.2025, Narinkkatori klo 13-17
Tilaisuuden avauspuheenvuoro – 13.00
Puheenjohtaja Juha Marttila, MTK
På svenska
Metsävaliokunnan puheenjohtaja Otto von Frenckell, SLC
Esittelyssä Taskumetsä-mobiilipeli – 13.30
Metsänomistajien mahdollisuudet vaikuttaa metsien ympäristö- ja luonnonhoitoon -13.45
Heli Siitari, ympäristöasiantuntija MTK
Sertifiointi vastuullisen metsänhoidon mittarina – 14.30
Juha Koivistoinen, kenttäpäällikkö MTK
Valtiovallan tervehdys – 15.15
Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Metsänomistajien erilaiset tavoitteet - 600 000 tapaa hoitaa metsäomaisuuttaan
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola
Yhteyshenkilöt
Juha MarttilaPuheenjohtaja
Puh:0204132340Juha.Marttila@mtk.fiMikko TiirolaMetsävaltuuskunnan puheenjohtajaMTK ry
Puh:+358 44 5384280mikko.tiirola@mtk.fiJuho HämäläinenViestinnän asiantuntijaMTK ry
metsät, ympäristö ja maankäyttö
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Kenen ehdoilla kuntia rakennetaan? Yhdyskuntakehittämislaki tarvitsee vahvemman maanomistajanäkökulman17.9.2026 10:49:43 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto lähetti tiistaina 15. syyskuuta eduskunnalle esityksen uudeksi yhdyskuntakehittämislaiksi. MTK katsoo, että esitys painottaa edelleen liikaa kuntien maapoliittista itsevaltiutta.
Ruokaa roskiin miljoonia kiloja – Hävikkiviikko kannustaa hyödyntämään satokauden tuotteita16.9.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään 21.–27.9.2026. Tänä vuonna kampanja kannustaa hyödyntämään satokauden kasviksia ja pohtimaan, miten sesongin tuotteiden käyttö voi vähentää ruokahävikkiä. MTK muistuttaa, että ruokahävikin vähentäminen alkaa jo alkutuotannossa ja jatkuu kuluttajien arjen valinnoissa.
Seitsemän järjestön yhteinen viesti: kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus turvattava myös 2030-luvulla15.9.2026 10:03:09 EEST | Tiedote
Ruokahuollon turvaamiseksi kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto on määriteltävä ympäristönsuojelulaissa yleisen edun kannalta tärkeäksi toiminnaksi, esittävät MTK, SLC, Siipikarjaliitto ry, Kauppapuutarhaliitto ry, Pihvikarjaliitto ry, Bioenergia ry ja Koneyrittäjät ry. Taustalla on järjestöjen huoli kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuuden nopeasta heikkenemisestä, joka vaikuttaa eri toimialoihin. Jotta kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuusongelmat voidaan välttää, ympäristölupaprosessien tulee olla jatkossa ennakoitavia ja niiden tulee sovittaa yhteen erilaisia yhteiskunnallisia tarpeita.
Alpuan Kalavesien osakaskunnalle MTK Säätiön merkittävä tunnustus – ”Nykyaikainen esimerkki itsepäisestä gallialaiskylästä”12.9.2026 13:01:20 EEST | Tiedote
MTK-Säätiö on myöntänyt 10 000 euron palkinnon Raahen Alpuan kylässä toimivalle kalavesien osakaskunnalle. Kalastuskunta on malliesimerkki siitä, miten vapaaehtoiset voivat kehittää vaikuttavasti alueen elinvoimaa ja erätaloutta, palkintoraati kiittelee.
Puinnit etenevät sateiden lomassa – viljasadosta odotetaan lähelle tavanomaista9.9.2026 08:41:33 EEST | Tiedote
Pellolla etenevä puimuri on varma syksyn merkki. Sadonkorjuu on nyt käynnissä eri puolilla Suomea, mutta puintien etenemisessä on suuria alueellisia eroja. Sateet ovat paikoin keskeyttäneet töitä, ja poutapäiviä tarvitaan erityisesti lakoontuneiden kasvustojen korjaamiseen. Tähän mennessä puidun viljan määrä ja laatu ovat olleet monilla alueilla pääosin hyviä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

