Halla-merituulivoimahankkeen YVA täyttää laajuudeltaan ja laadultaan viranomaisvaatimukset
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on 12.6.2025 antanut perustellun päätelmän OX2:n Halla-merituulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Päätelmässä todetaan, että hankkeen keskeisimmät vaikutukset on pystytty tunnistamaan jatkosuunnittelua varten ja että arviointi täyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelyn vaatimukset.

OX2:n kehittämä merituulivoimahanke Halla on ensimmäinen Suomen talousvyöhykkeelle suunniteltu suuren kokoluokan merituulivoimahanke, jonka YVA-menettelyssä on annettu perusteltu päätelmä. Hankkeen kehitystyö on kestänyt yli neljä vuotta.
Perusteltu päätelmä vahvistaa, että Hallan YVA-selostus antaa kokonaiskuvan hankkeen ympäristövaikutuksista ja sisältää pääpiirteissään lainsäädännön edellyttämät sisällöt. Päätelmässä esitetään jatkosuunnittelua varten täydennystarpeita muun muassa meriliikenteen, kalaston sekä sähkönsiirron vaikutusten osalta. Tällaiset täydennystarpeet ovat tyypillisiä hankkeissa tämän kokoisessa mittaluokassa ja kuuluvat luonnollisena osana ympäristövaikutusten arviointiprosessiin.
”Yhteiskunta sähköistyy ja teollisuuden puhtaan energian tarve kasvaa tulevaisuudessa voimakkaasti. Halla voi olla tärkeä askel Suomen merituulivoimapotentiaalin hyödyntämisessä. Olemme tyytyväisiä, että hankkeessa tehty ympäristövaikutusten arvioinnin laajuus ja laatu on nyt viranomaisten toimesta todettu etenemisen kannalta riittäväksi”, toteaa Janne Lamberg, OX2 Finlandin hankekehitysjohtaja.
Perustellussa päätelmässä korostetaan, että hankkeen jatkosuunnittelussa tulee tarkentaa ja täydentää tiettyjä osa-alueita, kuten luontovaikutusten arviointia ja merialueen energiansiirron reittivaihtoehtoja. Viranomainen arvioi, että näillä osa-alueilla merkittäviä vaikutuksia voidaan todennäköisesti poissulkea jatkoselvitysten avulla.
”YVA-menettely on ollut perusteellinen ja olemme yhdessä asiantuntijoiden ja sidosryhmien kanssa pyrkineet tuottamaan mahdollisimman kattavan kokonaiskuvan hankkeen vaikutuksista. Viranomaisen perusteltu päätelmä osoittaa, että olemme oikealla tiellä ja saamme nyt selkeät suuntaviivat hankkeen jatkokehittämiseen”, sanoo Patrick Lees, Halla-hankkeen projektipäällikkö OX2 Finlandilla.
Halla-hankkeen omistaja ja kehittäjä on Halla Offshore Wind Oy, jonka omistavat OX2 ja Ingka Investments. OX2 vastaa hankkeen kehittämistehtävistä hankeyhtiöissä. Ingka Investments on osa Ingka Groupia, joka omistaa myös IKEA:n. Se on sijoitusrahasto, joka sijoittaa muun muassa uusiutuvaan energiaan.
OX2:lla on Pohjanlahdella, Suomen talousvyöhykkeellä yhteensä kolme merituulivoimahanketta: Halla, Laine ja Tyrsky. Laine-hankkeen YVA-selostus luovutettiin Etelä-Pohjanmaan Ely-keskukselle huhtikuussa 2025. Laine-hankkeen perustellun päätelmän odotetaan valmistuvan syksyllä 2025.
Halla-merituulivoimahankeen avaintiedot
- Kehitysvaiheessa, OX2 aloittanut hankkeen kehittämisen vuonna 2021.
- Sijoittuu Pohjanlahdelle, Oulun ja Raahen edustalla olevalle Suomen talousvyöhykkeelle noin 35 km päähän rannikosta.
- Enintään 160 tuulivoimalaa
- Vuosittainen sähköntuotanto on maksimissaan 12 TWh
- Enimmäisteho 2 400 MW
Halla-hankkeen YVA-selostuksen avaintiedot
- Selostuksen on laatinut konsulttiyhtiö AFRY Finland Oy.
- Selostus sisältää runsaasti uutta tietoa Perämeren merialueelta. Tutkimuksen kohteena on ollut muun muassa hankealueen vedenalainen luonto ja lajisto, sedimentin laatu, virtaukset, kalasto ja linnusto. Lisäksi on selvitetty maisemavaikutuksia, tehty laajat vesistömallinnukset sekä tutkittu melua ja välkettä.
- YVA-selostus jätettin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle 24.1.2025. Perusteltu päätelmä julkaistiin 12.6.2025. Linkki: Hallan merituulivoimapuisto, Hailuoto, Oulu, Raahe, Siikajoki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Lamberg, hankekehitysjohtaja, OX2 Finland, p. 040-504 0396, janne.lamberg@ox2.com
Patrick Lees, projektipäällikkö, Halla-merituulivoimahanke, OX2 Finland, p. 040-662 1184, patrick.lees@ox2.com
OX2 kehittää, rakentaa, hallinnoi ja omistaa uusiutuvan energian tuotantoa sekä myy uusiutuvan energian ratkaisuja. OX2 on uusiutuvan energian edelläkävijä ja yksi Euroopan johtavista tuulivoiman toteuttajista. Se toimii yhdeksässä maassa Euroopassa: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa sekä vuodesta 2023 lähtien myös Australiassa. Suomessa OX2 on toiminut vuodesta 2012 alkaen ja työllistää noin 100 henkilöä. OX2:n hankekehityssalkkuun Suomessa kuuluu yli 5 000 MW maatuulivoimaa, noin 6 000 MW merituulivoimaa ja noin 1 000 MW aurinkovoimaa. OX2 kehittää myös sähkön varastointiratkaisuja. OX2:n hankekehityssalkku koostuu sekä itse kehitetyistä että hankituista, eri vaiheissa olevista maa- ja merituulivoiman, aurinkovoiman sekä energian varastoinnin hankkeista. OX2 työllistää maailmanlaajuisesti noin 500 henkilöä, ja sen pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Yhtiön omistaa EQT, yksi maailman johtavista pääomasijoittajista. www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland
OX2 har fattat sitt andra viktiga investeringsbeslut om förnybar energi i Finland i år – byggandet av vindparkerna inleds genast16.12.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Bolaget för förnybar energi OX2 investerar cirka 400 miljoner euro i tre vindkraftsprojekt. Projekthelhetens nominella effekt är sammanlagt 277 MW. Detta är bolagets andra investeringsbeslut i denna storleksklass i Finland i år. Sammanlagt har OX2 investerat cirka 1,1 miljarder euro i landbaserad vindkraft i Finland 2025. Byggandet av Kannisto, Korkeamaa och Salo-Ylikoski vindparkerna inleds omedelbart.
OX2 on tehnyt toisen merkittävän uusiutuvan energian investointipäätöksensä Suomessa tänä vuonna – tuulipuistojen rakentaminen alkaa heti16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 investoi noin 400 miljoonaa euroa kolmeen tuulivoimahankkeeseen. Hankekokonaisuuden nimellisteho on yhteensä 277 MW. Tämä on yhtiön toinen suuren kokoluokan investointipäätös Suomessa tänä vuonna. Yhteensä OX2 on investoinut maatuulivoimaan Suomessa noin 1,1 miljardia euroa vuonna 2025. Kanniston, Korkeamaan ja Salo-Ylikosken tuulipuistojen rakentaminen alkaa välittömästi.
Kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB för det havsbaserade vindkraftsprojektet Laine28.11.2025 13:00:42 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten har 20.11.2025 gett sin motiverade slutsats om miljökonsekvensbeskrivningen för OX2:s havsbaserade vindkraftsprojekt Laine. I slutsatsen konstateras att de viktigaste konsekvenserna av projektet har kunnat identifieras för den fortsatta planeringen och att bedömningen uppfyller kraven i förfarandet för miljökonsekvensbedömning.
Laine-merituulivoimahankkeen YVA:sta saatu yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä28.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on 20.11.2025 antanut perustellun päätelmän OX2:n Laine-merituulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Päätelmässä todetaan, että hankkeen keskeisimmät vaikutukset on pystytty tunnistamaan jatkosuunnittelua varten ja arviointi täyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelyn vaatimukset.
OX2:n lahjoituksella suojellaan arvokas metsäalue Kurikassa20.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 on tukenut Luonnonperintösäätiön työtä lahjoituksella, jonka avulla suojellaan 18 hehtaarin laajuinen Kaitarannan metsätila Kurikassa, Etelä-Pohjanmaalla. Lahjoitus liittyy OX2:n Honkakankaan ja Rajamäenkylän tuulipuistohankkeiden luonnon monimuotoisuutta tukeviin toimenpiteisiin ja on samalla osa yhtiön tavoitetta kehittää vuoteen 2030 mennessä hankkeita, joilla on positiivinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme