Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Pohjalaismaakuntien tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2025–2029

Jaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on julkaissut tienpidon ja liikenteen suunnitelman vuosille 2025–2029. Suunnitelmassa esitellään alueen liikenteen ja tiestön nykytila, kehittämistarpeet sekä käytettävissä oleva rahoitus. Lisäksi suunnitelmassa kuvataan keskeiset investointikohteet, korjaustarpeet ja päällystys- ja kunnossapitotyöt. Suunnitelma koskee Pohjanmaan, Keski- Pohjanmaan sekä Etelä-Pohjanmaan maakuntia.

Tien päällystyskalustoa suorittamassa asfaltointia maantiellä, ympärillä metsää.
Suunnitelma on saatavilla ELY-keskuksen verkkosivuilta ja koskee koko Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialuetta, eli Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntia. Kuva: Timo Kulmala, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Tavoitteena on kohdentaa käytettävissä olevat resurssit vastaamaan mahdollisimman hyvin tienkäyttäjien tarpeita.

Haastetta tähän tehtävään tuovat muuttuvat olosuhteet niin toimintaympäristö kuin säätilatkin, rajallinen rahoitus ja kustannustason nousu. Suurin osa rahoituksesta käytetään maanteiden kunnostukseen ja päivittäiseen hoitoon. Maanteiden kunnostus ja hoito mitoitetaan niin, että toiminta on liikenteen määrä ja rajalliset taloudelliset mahdollisuudet huomioiden riittävää ja järkevää.

Suunnitelma julkaistaan ainoastaan verkkosivuilla ja sitä päivitetään vuosittain, jolloin suunnitelma pysyy ajantasalla. 

Suunnitelmasta voi antaa palautetta pitkin vuotta sen sisältöön esitystapaan tai muihin asioihin liittyen lähettämällä sähköpostia osoitteella: kirjaamo.etela-pohjanmaa@ely-keskus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tien päällystyskalustoa suorittamassa asfaltointia maantiellä, ympärillä metsää.
Suunnitelma on saatavilla ELY-keskuksen verkkosivuilta ja koskee koko Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialuetta, eli Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntia. Kuva: Timo Kulmala, Varsinais-Suomen ELY-keskus
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

NTM-centralens INSPIRE-projekt utför även denna sommar synligt arbete mot främmande arter längs Kyro älv12.6.2025 08:15:00 EEST | Pressmeddelande

INSPIRE-projektet för främmande arter, som genomförs i samarbete mellan Finland och Sverige, har i år fyra praktikanter som kommer att bege sig ut i Södra Österbotten från juni till augusti för att kartera och bekämpa invasiva främmande växtarter. De kommer också att fortsätta med fältundersökningen som inleddes i fjol och delta i olika evenemang för att sprida information om främmande växtarter till allmänheten. Projektets mål är också att utveckla hanteringen av främmande arter längs Kyro älv i samarbete med kommunerna i avrinningsområdet under åren 2025–2026.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen INSPIRE-vieraslajihanke tekee jälleen kesällä näkyvää vieraslajityötä Kyrönjoen varrella12.6.2025 08:15:00 EEST | Tiedote

Suomi–Ruotsi-yhteistyönä toteutettava INSPIRE-vieraslajihankkeen neljä harjoittelijaa jalkautuu kesä-elokuussa Etelä-Pohjanmaan alueelle kartoittamaan ja torjumaan haitallisia vieraskasvilajeja, jatkamaan edellisenä kesänä alkanutta maastotutkimusta sekä levittämään vieraslajitietoa seudun yleisötapahtumissa. Hankkeen tavoitteena on myös kehittää Kyrönjoen varren alueen vieraslajien hallintaa yhteistyössä valuma-alueen kuntien kanssa vuosina 2025–2026.

Liinaniemen sillan korjaustyöt jatkuvat ja silta on suljettu liikenteeltä 11.7.2025 saakka11.6.2025 11:16:34 EEST | Tiedote

Ilmajoen Peuralankylässä sijaitsevan Liinaniemen sillan korjaustyöt jatkuvat alkuperäistä aikataulua pidempään. Työt aloitettiin 7.4.2025. Sillan oli määrä valmistua 19.6. mennessä, mutta työn aikana on paljastunut ennakoitua laajempia korjaustarpeita. Tämän vuoksi silta pysyy suljettuna liikenteeltä 11.7.2025 asti. Liikenne ohjataan edelleen kiertoreitille tien 701 kautta. Korjaustyöt liittyvät sillan puupäällysteen huonokuntoisuuteen. Päällyste on urautunut ja kulunut niin pahasti, että siitä on alkanut tulla nauloja läpi. Korjausten laajennettu kesto varmistaa sillan turvallisen käytön tulevaisuudessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye