Jyväskylän yliopisto

Biopankkitutkimuksessa kartoitettiin tyypin 2 diabetesta sairastavien elämäntapoja

Jaa

Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen Biopankin yhteistyötutkimuksessa kerättiin tietoa tyypin 2 diabeetikoiden elämäntavoista. Elämäntapakysely lähetettiin 1580 keskisuomalaiselle tyypin 2 diabeetikolle maalis-toukokuussa ja siihen vastasi 515 henkilöä. Jokaisen kyselyyn vastanneen panos on merkittävä ja korvaamaton apu tutkimukselle. Tutkimusryhmä esittää lämpimät kiitoksensa kaikille tutkimukseen osallistuneille.

Jyväskylän yliopist

Kerättyä tietoa hyödynnetään diabeetikkojen elämäntapaohjauksessa 

"Olemme keränneet aineiston, joka antaa kattavan kuvan tyypin 2 diabeetikkojen elämäntavoista. Tieto on mahdollista yhdistää biopankkirekisterin tietoihin, kuten genomitietoon sekä sairaustietoihin ja verikokeista määritettyihin riskeihin. Tästä on hyötyä esimerkiksi yksilöllisten hoitomuotojen kehittämisessä. Tutkimusaineistoa voidaan hyödyntää myös diabeetikkojen elintapahoidon kehittämiseen hyvinvointialueella", kertoo tutkimuksen johtaja, apulaisprofessori Elina Sillanpää liikuntatieteellisestä tiedekunnasta. 

Nuorimmat vastaajat olivat 27-vuotiaita ja vanhimmat 94-vuotiaita. Vastaajista 51 % oli naisia. Laaja digitaalinen kysely käsitteli muun muassa liikuntaa, ruokailutottumuksia, painonhallintaa, päihteiden käyttöä, mielialaa, unta ja työelämää. Digitaalisen toteutuksen ansiosta vastaajille pystyttiin tarjoamaan kyselyn edetessä yksilöllistä palautetta elintavoista. Palautteen perusteella vastaajat kokivat sen arvokkaana ja motivoivana.  

Pilottitutkimus tuotti arvokasta tietoa digitaalisesta aineistonkeruusta 

Kutsuja lähetettiin sekä sähköisesti OmaHyvis -palvelun kautta (62 % kutsuista) että postitse. Sähköisen kutsun saaneista 44 % ja paperisen kutsun saaneista 15 % vastasi digitaaliseen kyselyyn kokonaan tai osittain. 

"Digitaalisuus aiheutti ymmärrettäviä haasteita erityisesti iäkkäämmille vastaajille. Saimmekin aineistonkeruun aikana jonkin verran yhteydenottoja, joissa toivottiin paperista kyselylomaketta. Yhteyttä ottaneet olivat hyvin motivoituneita osallistumaan kyselyyn, mikä oli meille tutkijoille iloinen yllätys", kertoo Sillanpää.   

Jotkut vastaajat kokivat myös kyselyn liian pitkäksi tai vastausvaihtoehdot sopimattomiksi itselleen. Kritiikki kohdistui erityisesti kansainvälisesti validoituihin liikunta- ja ruokavalio-osioihin, jotka olivat hyvin yksityiskohtaisia. Toimintamallin pilotointi toi esiin myös teknisiä kehitystarpeita. 

Tutkimuksen pilotointi tärkeää ennen laajempaa toteutusta  

Tyypin 2 diabeetikoilla toteutetun pilottitutkimuksen jälkeen tutkimusta on tarkoitus laajentaa kaikkiin biopankkisuostumuksen antaneisiin keskisuomalaisiin. Rahoituksen järjestyessä pitkän aikavälin tavoitteena on seurata keskisuomalaisten elämäntapojen ja elinympäristön muutosten vaikutusta terveyteen, hyvinvointiin ja sairastavuuteen ja kehittää tutkimuksen avulla alueellisia terveyden edistämisinterventioita ja toimintatapoja.  

Jokainen voi osallistua ja antaa biopankkisuostumuksen 

Jokainen suomalainen voi halutessaan antaa biopankkisuostumuksen. Suostumuksen voi antaa sähköisesti osoitteessa hyvinvointialueen verkkosivuilla tai lomakkeella terveydenhuollon käynnin yhteydessä. Biopankkinäyte otetaan seuraavan laboratoriokäynnin yhteydessä julkisessa terveydenhuollossa.  

Keski-Suomen Biopankki kerää ja säilyttää näytteenantajien biologisia näytteitä, kuten veri- ja kudosnäytteitä sekä näytteenantajaan liittyvää terveystietoa terveys- ja lääketieteellistä tutkimusta varten tietoturvallisessa ympäristössä. Biopankki toimii Sairaala Novan yhteydessä.  

BioRecall-tutkimushanketta rahoittaa Suomen Akatemia, ja se on osa laajempaa kansallista biopankkiverkoston kehittämishanketta. Tutkimushanke toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän yliopiston avoimen tiedon keskuksen ja Suomen Biopankkien Osuuskunta – FINBB:n kanssa. FINBB:n digitaalista Fingenious® OmaBiopankki pilvipalvelua hyödynnettiin vastaajien ohjaamisessa elintapakyselyyn. 

Lisätietoa BioRecall -tutkimuksesta: 

Jyväskylän yliopiston sivuilta: Perimä, elämäntavat ja terveys -biopankkitutkimus (BioRecall) | Jyväskylän yliopisto 

GenActive-tutkimusryhmän nettisivuilta: Perimän ja elintapojen vuorovaikutus terveyden edistämisessä ja sairauksien ehkäisyssä – Elina Sillanpään tutkimusryhmä | Jyväskylän yliopisto 

Elina Sillapää, apulaisprofessori, tutkimushankkeen johtaja, Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, elina.sillanpaa@jyu.fi, +358401429639 

Tiina Föhr, tutkijatohtori, tutkimushankkeen koordinaattori, Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, +358503316598 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Kulttuuri on kasvavan kaupungin elinehto – Jyväskylän vahvuutena laaja ja keskusteleva kulttuuritoimijoiden verkosto, kertoo tuore tutkimusraportti17.6.2025 13:40:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän taide- ja kulttuurikenttä on laaja, monipuolinen ja elinvoimainen. Näin todetaan juuri julkaistussa Jyväskylän yliopiston tutkimusraportissa Elinvoimaa kulttuurista? Neljän toimijaryhmän näkemyksiä taiteen ja kulttuurin elinvoimaisuudesta Jyväskylässä, joka perustuu 27 asiantuntijahaastatteluun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye