Oulaskankaan psykiatrisen osaston toiminta muuttuu – avohoito vahvistuu alueella
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella vahvistetaan perustason mielenterveyspalveluja, jotta yhä useampi asiakas saisi tarvitsemansa hoidon oikeaan aikaan. Tehostettu avohoito alkaa Pohteen eteläisellä alueella maanantaina 23.6.2025, kun Oulaskankaan sairaalan psykiatrisen avohoito-osaston toiminta lakkaa.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella käytiin helmi-maaliskuussa 2025 yhteistoimintaneuvottelut, joiden lopputuloksena psykiatrisen osaston toiminta Oulaskankaan sairaalassa päättyy juhannukseen mennessä. Osastolle ei ole otettu uusia asiakkaita enää kesäkuussa. Ympärivuorokautisella avohoito-osastolla on hoidettu kiireellistä hoitoa tarvitsevia asiakkaita ja toteutettu kiireettömiä tutkimusjaksoja. Hoito on perustunut vapaaehtoisuuteen.
Oulaskankaan psykiatrisella osastolla on ollut laajaa erityisosaamista erilaisista mielenterveyden hoitomenetelmistä. Osaston henkilöstö siirtyy Pohteen alueellisiin perustason mielenterveyspalveluihin ja koko Pohteen alueen väestöä palveleviin erikoissairaanhoidon palveluihin, joten osaamista voidaan hyödyntää mielenterveysasiakkaiden hoitamisessa aiempaa laajemmin.
Pohteen aluevaltuusto päätti osana vuoden 2025 talousarviota, että pääsyä perustason mielenterveyspalveluihin helpotetaan, jotta hoitojonoja saadaan lyhennettyä ja asukkaat pääsevät tarvitsemaansa hoitoon riittävän aikaisin. Mielenterveyspalvelujen resurssit ovat aiemmin jakautuneet alueella epätasaisesti. Asiakkaat ovat ohjautuneet helposti erikoissairaanhoidon palveluihin, koska perustason palveluja ei ole ollut saatavilla.
Tehostettu avohoito vakiintuu Pohteella
Oulaskankaalla aloittaa maanantaina 23.6.2025 tehostetun avohoidon yksikkö, johon psykiatrisen osaston henkilökuntaa siirtyy. Tehostetussa avohoidossa olevat asiakkaat asuvat omissa kodeissaan. Hoitoa annetaan kotikäynteinä, videovastaanotoilla, puhelimitse tai kasvotusten tehostetun avohoidon yksikössä.
– Tehostettu avohoito toimii siis osastohoidon ja kiireettömän avohoidon välimaastossa. Osastohoidolta voidaan välttyä, kun pystytään tarjoamaan potilaille tiivistä avohoitoa monimuotoisesti vastaanottokäynteinä, kotikäynteinä ja hyödyntäen etäkontaktimahdollisuuksia, kertoo Pohteen alueellisten psykiatristen palvelujen ja mielenterveyspalvelujen osaamiskeskusjohtaja Jaana Hinkkala.
Tehostetusta avohoidosta on kertynyt hyviä kokemuksia Raahessa, Kuusamossa ja Oulussa. Tehostettu avohoito on sujuvoittanut asiakkaiden pääsyä hoitoon. Tavoitteena on, että tehostettu avohoito vakiintuu koko Pohteen alueelle.
– Kotiin vietävien mielenterveyspalvelujen vahvistaminen on tärkeä askel oikeaan suuntaan. Kotiympäristö tarjoaa ammattilaisille arvokkaan näkymän ihmisen kokonaistilanteeseen: vointiin, arjessa selviytymiseen sekä kykyyn huolehtia itsestä ja läheisistään. Tämä mahdollistaa yksilöllisemmän ja vaikuttavamman hoidon, sanoo Pohteen alueellisten psykiatristen palvelujen ja mielenterveyspalvelujen hoitotyön johtaja Niko Borén.
Tehostettuun avohoitoon ohjaudutaan viranomaisen yhteydenoton perusteella. Tehostetun avohoidon asiakkaat tarvitsevat apua nopeammin kuin kiireettömän hoidon jonossa olevat asiakkaat. Yleisiä hoidon syitä ovat esimerkiksi masennus ja ahdistus. Asiakkaina on myös esimerkiksi Oulun Peltolan psykiatrisilta osastoilta kotiutuvia. Hoitojaksot tehostetussa avohoidossa vaihtelevat asiakkaiden tarpeiden mukaan noin kahdesta päivästä kahteen kuukauteen.
Lue lisää
Tehostettu avohoito sujuvoittaa psykiatriseen hoitoon pääsyä, 16.4.2025, Pohde.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana HinkkalaOsaamiskeskusjohtaja, Alueelliset mielenterveyspalvelut, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 436 4853jaana.hinkkala@pohde.fiNiko BorénHoitotyön johtaja, Alueelliset mielenterveyspalvelut, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 470 3379niko.boren@pohde.fiTerhi ManniVastuuyksikköpäällikköPohteen eteläisen alueen mielenterveyspalvelut, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 419 5324terhi.manni@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen tiedot löytyvät Pohteen verkkosivuilta11.7.2025 09:04:19 EEST | Tiedote
Hakukoneiden tarjoamien tekoälytiivistelmien tiedoissa saattaa olla virheitä. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen ajantasaiset tiedot löytyvät Pohteen verkkosivuilta.
Aino-neuvonnan nimissä liikkuu tietojenkalasteluviestejä – älä avaa epäilyttävää linkkiä10.7.2025 14:26:27 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen ikäihmisten neuvontapalvelun eli Aino-neuvonnan nimissä liikkuu tietojenkalasteluviestejä. Aino-neuvonta ei lähetä viestejä asiakkaille. Jos saat Aino-neuvonnan nimissä lähetetyn huijausviestin, älä avaa siinä olevia linkkejä vaan poista viesti.
Nuorten mielenterveyspalvelujen jonoja purettu onnistuneesti - digitaalinen työkalu saatu käyttöön koko Pohteen alueella26.6.2025 11:23:24 EEST | Tiedote
Jonojen purkamisessa on auttanut digitaalinen arviointityökalu, jota hyödynnetään keskusteluissa nuoren sekä hänen perheensä ja verkostojensa kanssa. Nuoret saavat palveluja tällä hetkellä nopeasti.
OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen uudet palvelualue- ja hoitotyön johtajat on valittu25.6.2025 14:01:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kävi kevään aikana yhteistoimintaneuvottelut OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuetta koskevista muutoksista. Muutosten tavoitteena on parantaa erikoissairaanhoidon kustannustehokkuutta, hoidon saatavuutta ja hoitoketjujen toimivuutta. Osana organisaation uudistusta toimialueelle on nyt valittu palvelualue- ja hoitotyön johtajat.
Yksityisten sote-palveluntuottajien Kanta-käyttöönottoprojekti käynnistynyt - mitä seuraavaksi?25.6.2025 10:47:24 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjamaan hyvinvointialue, Pohde käynnisti alkuvuodesta 2025 Kanta-käyttöönottoprojektin yksityisille sote-palveluntuottajilleen. Projektiin kutsuttiin mukaan liittymiskyselyllä kaikki Pohteen Kanta-kirjaamisvelvolliset palveluntuottajat, joita oli noin 720. Liittymiskyselyyn vastasi 64 prosenttia palveluntuottajista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme