Lounais-Suomen sinilevätilanne rauhallinen (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Sinilevätilanne on kehittynyt Lounais-Suomessa viileässä ja tuulisessa säässä edellisvuotta hitaammin. Sinilevää on havaittu vähäisessä määrin juhannusviikolla Rymättylän Kirkkojärvellä ja merialueella Mannerveden havaintopaikalla. Siitepölyä voi edelleen esiintyä runsaasti vesistöjen pinnoilla ja rantavedessä.

Valtakunnallisen sinileväseurannan kolmannella viikolla Lounais-Suomen sinilevätilanne näyttää rauhalliselta. Vakioseurantapaikoista sinilevää on havaittu vähäisesti sisävesissä ainoastaan Rymättylän Kirkkojärvellä ja merialueilla Mannervedellä Iso Marjakarin havaintopaikalla. Kesäkuun alussa ei juuri ole ollut hellepäiviä, mikä on hillinnyt osaltaan sinilevien runsastumista. Myös tuulinen sää sekoittaa veden pintakerrosta, eikä sinilevälauttoja pääse muodostumaan.
Siitepölyä edelleen pintavedessä ja rannoilla
Siitepölyä on havaittu kuluneella viikolla lauttoina ja kiehkuroina sekä järvissä että merialueella pintaveteen kertyneenä ja rannoille ajautuneena. Siitepöly voi erehdyttävästi muistuttaa sinilevää, mutta siitepöly on usein väriltään keltaista tai ruskeaa, kun taas sinilevien väri on lähempänä vihreää. Siitepöly saattaa hajotessaan haista voimakkaasti.
Sinilevätilanne voi kelien lämmetessä muuttua nopeastikin. Viikoittain päivittyvää sinilevätilannetta voi seurata Järvi-meriwikistä. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiohavaintopaikkojen lisäksi Järvimeriwikin karttakuvassa näkyvät myös Rotarien sinilevähavainnot vastaavalla alueella. Varsinais-Suomen ELY-keskus tiedottaa seurantakaudella oman alueensa sinilevätilanteen muutoksista tarvittaessa torstaisin.
Levähavainnoista ilmoittaminen
Vakiohavaintopaikkoja tarkkailevat siihen valitut henkilöt, mutta Varsinais-Suomen ELY-keskus vastaanottaa sinilevähavaintoja myös muualta Lounais-Suomesta. Havainnot voi ilmoittaa numeroon p. 0295 022 034. Sinilevähavaintoja voi merkitä myös omatoimisesti Järvi-meriwikiin mobiililaitteen Havaintolähetti-sovelluksella. Sekä ajankohtaisia että aiempien vuosien sinilevähavaintoja voi tarkastella Lounais-Suomen sinilevähavainnot -karttasovelluksesta. Karttasovelluksesta löydät sinilevähavaintoja vuodesta 2003 alkaen. Poikkeuksellisista tai erittäin runsaista sinilevähavainnoista on mahdollisuus lähettää näyte analysoitavaksi Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Ennen levänäytteen toimittamista tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen (p. 0295 022 034).
Linkkejä:
- Levätilanne (ely-keskus.fi)
- Järvi-meriwiki (jarviwiki.fi)
- Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
- Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
Lisätietoja:
Harjoittelija Noora Soininen p. 0295 022 034
Ryhmäpäällikkö Sanna Kipinä p. 0295 022 879
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Norsk e-Fuel AS:n suunnitteleman sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitoksen YVA-ohjelmasta, Rauma (Varsinais-Suomi, Satakunta)2.7.2025 15:33:51 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Norsk e-Fuel AS:n Raumalle suunnitteleman sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta eli YVA-ohjelmasta.
Ansökan om ersättning för sälskador öppen till utgången av augusti1.7.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Jord- och skogsbruksministeriet har öppnat ett tidsbundet ansökningsförfarande för ersättning för sälskador inom Europeiska havs-, fiskeri- och vattenbruksfonden. Ansökningstiden pågår till den 31 augusti 2025. Ersättningar kan sökas för skador som sälar orsakat under 2024. Ansökningarna behandlas av NTM-centralen i Lappland och NTM-centralen i Egentliga Finland.
Määräaikainen hyljekorvaushaku on auki elokuun loppuun1.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriö on avannut Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston hyljekorvausten hakumenettelyn. Haku päättyy 31.8.2025. Korvauksia voi hakea hylkeiden aiheuttamista vahingoista vuodelta 2024. Hakemukset käsittelee Lapin ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset.
Försöksprogrammet för återvinning av näringsämnen fortsätter ända till år 202726.6.2025 11:00:00 EEST | Pressmeddelande
Riksdagen har vid plenum 19.6.2025 godkänt ombudgetering av anslaget som har beviljats för forsknings-, utvecklings- och innovationsprojekt i försöksprogrammet för återvinning av nä-ringsämnen.
Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma jatkuu vuoteen 2027 saakka26.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta on hyväksynyt täysistunnossaan 19.6.2025 Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjel-malle TKI-hankkeisiin myönnetyn määrärahan uudelleenbudjetoinnin
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme