Dark romance on vihdoin Suomessa! Ja sen säkenöivä tähti on Brynne Weaverin Teurastaja & Mustarastas – Kuuman BookTok-sensaatiosarjan avausosa on kirja, jonka kaltaista et takuulla ole ennen lukenut
23.7.2025 09:30:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Jos luulit, että kirjallisen rakkauden tyylisuunnat jäivät maalaisromantiikkaan ja viime vuosien ykköshittiin romantasiaan, väärässä olit. Maailmalla on jo jonkin aikaa kohistu viihdekirjallisuuden uudesta, kihelmöivästä ja punan poskille nostattavasta alalajista dark romancesta, joka yhdistelee romantiikkaa synkkiin, tabuja rikkoviin teemoihin. Nyt ilmiö rantautuu vihdoin myös Suomeen, kun sen tämän hetken ykkösnimen Brynne Weaverin Murhanhimo-trilogia käynnistyy elokuussa. Ensimmäinen osa Teurastaja & Mustarastas julkaistaan 14.8., ja se on täynnä murhia, kaaosta, kuumaa kemiaa sekä pikimustaa huumoria.

Brynne Weaverin Teurastaja & Mustarastas on selkäpiitä karmiva ja nauruhermoja kutkuttava esimerkki dark romance -genrestä. Kirja kertoo kahdesta sarjamurhaajasta: Sloane Sutherlandista, FBI:n tuntemasta Ristilukista, ja Rowan Kanesta, joka tunnetaan nimellä Bostonin teurastaja, Massachusettsin verilöyly. Sarjamurhaajakollegat kohtaavat sattumalta ja löytävät toisistaan samanhenkisen, sysimustan sielun – jotkut nyt vain sattuvat nauttimaan toisten sarjamurhaajien tappamisesta. Vuotuisessa verisessä mittelössä he metsästävät Yhdysvaltain vaarallisimpia ihmishirviöitä. Kilpakumppaneiden välillä alkaa kipinöidä, mutta menneisyyden haamut uhkaavat paitsi kaksikon orastavaa rakkautta myös heidän henkeään.
Teurastaja & Mustarastas on täynnä makaaberia meininkiä, ronskisti chilillä höystettyä säpinää ja herkullisen sysimustaa huumoria – sekä tietenkin omalaatuista rakkautta. Kolmiosainen sarja on The New York Times -bestseller, joka on myyty yli 25 maahan, se on saanut valtavan suosion sosiaalisessa mediassa ja kerännyt ylistäviä arvioita ympäri maailmaa; voiko puoli miljoonaa GoodReads-arviota keskiarvolla 4,03 olla väärässä?
Romaani alkaa sisältövaroituksilla, eikä teos sovi herkille lukijoille tai alaikäisille, mutta se tarjoaa intensiivisen ja omalaatuisen hauskan lukukokemuksen niille, jotka uskaltavat sukeltaa sen maailmaan ja kokevat sen mustan huumorin omakseen.
Teurastaja & Mustarastas -romaanin kirjoittaja, kanadalainen kirjailija Brynne Weaver yhdistää tuotannossaan häpeilemättömän mustaa huumoria, sydämet sulattavaa romantiikkaa ja koukuttavaa jännitystä. Hän on matkustanut ympäri maailmaa, ottanut hoiviinsa useampia löytöeläimiä kuin hänen miehensä soisi ja ruokkinut rakkauttaan synkkiä komedioita, kauhua ja romantiikkaa kohtaan niin kirjoilla kuin elokuvilla. Pikimustan huumorin ystävät valloittaneesta hittisarjasta on tekeillä myös elokuva.
Suomessa Murhanhimo-kirjasarjan toinen osa Nahkuri & Kiuru julkaistaan marraskuussa 2025 ja päätösosa Viikate & Varpunen keväällä 2026.
Kotisivu: brynneweaverbooks.com
TikTok: @brynneweaverbooks
Instagram: @brynne_weaver
Teurastaja & Mustarastas julkaistaan 14.8.2025. Teoksen on suomentanut suomentanut Elina Koskelin.
Romaani julkaistaan kaikissa formaateissa. Äänikirjan lukevat Anni Kajos ja Antti Lang.
Tiedustelut, haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset medialle: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Musiikki & populaarikulttuuri
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Otava julkaisee Tuulia Pitkäsen tietokirjan poliittisesta vaikuttamisesta11.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisee syyskuussa 2026 Tuulia Pitkäsen tietokirjan Älä kysy lupaa – Mitä opin naisista ja vallasta seikkaillessani politiikassa. Kirjassa Pitkänen piirtää kuvan suomalaisen päätöksenteon rakenteista ja kulisseista. Hän tekee näkyväksi epäviralliset käytännöt, verkostot ja toimintatavat, jotka usein jäävät julkisen keskustelun ulkopuolelle.
Tuhottu lapsuus on Auer-saagan surullinen loppunäytös9.6.2026 08:57:32 EEST | Tiedote
Kun oikeusjärjestelmä horjuu ja lasten elämä tuhotaan, kuka kantaa vastuun? Matti Rämön ja Rami Mäkisen uutuus Tuhottu lapsuus – Auerin perheen oikeusmurha vie lukijan syvälle syksyllä 2025 alkaneeseen Anneli Auerin perheen oikeudenkäyntiin ja käy läpi, kuinka lasten elämä tuhottiin viranomaisten virheiden seurauksena.
Paula Hotin kolmas rikosromaani Murha Lochinverissä tarjoilee rikoksia, perhesalaisuuksia ja taivaallisen hyvää ruokaa5.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Hurmaava hyvänmielen Halla-rikossarja suomalaiskokki Hallan elämästä jatkuu. Kolmas osa Murha Lochinverissä vie lukijan jälleen Skotlannin maisemiin ja rikosmysteerin äärelle.
Värikäs ja lumoava matka keskiajan ihmisten elämään3.6.2026 13:24:08 EEST | Tiedote
Historiateos tarjoaa uusimpaan tutkimukseen perustuvaa asiatietoa sekä vauhdikkaita linnatarinoita. Kirja on sukellus keskiajan ihmisen mielenmaisemaan sekä keskiajantutkimuksen nykytilaan.
Kaisu Tuokon Eevi Manner -dekkarisarjaa on myyty jo yli 130 000 kappaletta! Uusin romaani Petos on yhteiskunnallinen puheenvuoro nuorten turvattomuudesta2.6.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Kaisu Tuokon uutuusromaani Petos on Kristiinankaupunkiin sijoittuvan Eevi Manner -sarjan neljäs osa, joka paljastaa karulla tavalla pikkukaupungin tiiviin yhteisön pimeän puolen. Koukuttavan rikosjuonen rinnalla Petos on traaginen kertomus siitä, miten alaikäinen nuori voi jäädä yksin yhteiskunnan rattaisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

