Viestintätoimisto Manifesto Oy

Tutkimus: Jopa 40 prosenttia suomalaisista suunnittelee remonttia kesän aikana

30.6.2025 09:33:40 EEST | Viestintätoimisto Manifesto Oy | Tiedote

Jaa

Neljä kymmenestä suomalaisesta aikoo tarttua remonttiprojektiin, selviää lattiavalmistaja Pergon teettämästä tutkimuksesta. Eniten remontointi kiinnostaa lapsiperheitä, joista peräti kaksi kolmasosaa suunnittelee jonkinlaista remonttia kesällä.

Monessa perheessä suunnitellaan remonttia tänä kesänä.
Monessa perheessä suunnitellaan remonttia tänä kesänä.

Kesä on itse tehtävien projektien kulta-aikaa. Pergon YouGovilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan 42 prosenttia suomalaisista aikoo suorittaa ainakin yhden remonttiprojektin kesän aikana. Remontointihalu on voimakkainta 30–49-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa joka toinen (52 %) kertoo suunnittelevansa jonkinlaista remonttia. Lapsiperheissä osuus on vielä korkeampi: peräti 67 prosenttia ilmoittaa aikovansa remontoida kesällä.

– Moni kokee, että nimenomaan kesällä on aikaa tarttua suurempiin remonttiprojekteihin. Esimerkiksi lattian uusimisen voi hyvin toteuttaa itse. Uusi lattiapinta vaikuttaa merkittävästi kodin tunnelmaan, Pergo-brändin omistavan Unilinin Suomen maajohtaja Jari Saarinen sanoo. 

Satoi tai paistoi – aina löytyy remontoitavaa

Remontointihalu näyttää olevan melko riippumaton säästä. Kuusi kymmenestä (57 %) ilmoittaa, ettei sää vaikuta heidän suunnitelmiinsa. Joka kymmenes (11 %) innostuu enemmän, kun aurinko paistaa, ja vain neljä prosenttia suosii huonompaa säätä remontoinnin ajankohtana.

Tutkimuksen mukaan suunnitellut remontit vaihtelevat laajasti. Yleisimmin mainitaan parvekkeen, puutarhan tai terassin kunnostus, minkä jälkeen tulevat tapetointi, lattianvaihto, keittiöremontti ja kylpyhuoneremontti. Yhtä selkeää suosikkia ei nouse esiin, mutta monille projekteille on yhteistä se, että ne on mahdollista toteuttaa itse ja kesän aikana.

Tietoa tutkimuksesta:
Tutkimus toteutettiin YouGovin verkkopaneelissa 21.–25. maaliskuuta 2025. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 022 iältään 18–60-vuotiasta suomalaista. Verkkopaneeli on koottu valtakunnallisesti edustavalla satunnaisotannalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jennie Salinder, Global Brand Communicator
jennie.salinder@unilin.com

Kuvat

Tietoja Pergosta

Pergo on laminaattilattioiden kehittäjä ja johtava lattiapäällystebrändi, joka on osa Unilin-konsernia. Vuonna 1977 Ruotsissa perustettu Pergo omaa pitkän perinteen kestävän kehityksen mukaisista lattiapinnoista sekä skandinaavisesta, funktionaalisesta muotoilusta. Nykyään Pergo tarjoaa laajan valikoiman laminaatti-, vinyyli- ja parkettilattioita sekä yhteensopivia lisävarusteita, ja yrityksen valikoima on yksi markkinoiden kattavimmista. Tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan itse, ja niitä myydään maailmanlaajuisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy

Tutkimus: Kaksi kolmesta nuoresta aikuisesta työllistyi viime kesänä – mediaanipalkka oli 1 750 euroa22.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote

Suomalaisista nuorista aikuisista kaksi kolmesta (67 %) työllistyi kesän aikana, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Bigbankin Taloustutkimuksella teettämän selvityksen mukaan nuorten mediaanipalkka oli 1 750 euroa ja kaksi viidestä (38 %) säästi vähintään puolet kesällä saadusta palkastaan. Nuoret aikuiset pitivät säästöjään yleisimmin käyttö- tai säästötilillä, mutta miehillä korostui myös rahastoihin ja osakkeisiin sijoittaminen.

TUTKIMUS: Suomalaiset kaipaavat pankkiasioinnilta turvallisuutta: pelkästään digikanavissa asioivien turvallisuuden kokemus muita heikompi21.9.2026 08:24:20 EEST | Tiedote

Liikkeenjohdon konsultointiyhtiö VALOR Partners selvitti suomalaisten suhdetta pääasialliseen pankkiinsa valtakunnallisella ”Suomalaiset ja raha” -kyselytutkimuksella. Tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta on tyytyväinen pankkiinsa. Tutkimus paljasti myös muutoksen odotuksissa pankkeja kohtaan. Aiemman helppouden sijaan pankkiasioinnilta toivotaan nyt ennen kaikkea turvallisuuden tunnetta.

Rautalisä kannattaa valita hyvän siedettävyyden perusteella10.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote

Siedettävyydellä on ratkaiseva merkitys, kun naiset valitsevat rautalisää. Lääkeyhtiö Avia Pharman alkuvuodesta 2026 Norstatilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan 70 prosenttia naisista pitää vatsalle aiheutuvien haittavaikutusten minimointia tärkeimpänä tekijänä rautalisää valittaessa. Tolfer-rautalisän sisältämä IHAT™-rauta kulkeutuu luonnollisen ferritiinin tavoin kehon läpi nanopartikkelimuodossa suojattuna kuoren sisällä, minkä ansiosta rauta ei pääse reagoimaan vatsassa, vaan imeytyy optimaalisesti ohutsuolessa.

Tutkimus: Lähes joka kolmas suomalainen ei säästä säännöllisesti tai ollenkaan18.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Lähes joka kolmas suomalainen ei säästä säännöllisesti tai lainkaan, kertoo tuore tutkimus. Suomalaisten suosituin säästämisen tavoite on puskuri pahan päivän varalle. Selkeälle enemmistölle säästäjistä on tärkeää, että säästöistä saa myös tuottoa, mutta silti iso osa suomalaisista säästää edelleen käyttötilille. Tavallista käyttötiliä parempikorkoisiin säästötileihin liittyy usein ennakkoluuloja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye