Hakijoiden määrä räjähti – missä riittää edelleen töitä?
3.7.2025 05:02:00 EEST | Duunitori Oy | Tiedote
Työmarkkinan synkkä tilanne jatkuu: avoimien työpaikkojen määrä on romahtanut, ja samaan aikaan hakijoita on ennätyksellisen paljon. Rekrytoinnit eivät kuitenkaan ikinä pysähdy täysin. Duunitorin data kertoo, millä aloilla ja alueilla riittää töitä myös vaikeassa markkinassa.

Tammi–kesäkuussa Suomen suurimmalla työnhakupalvelulla Duunitorilla julkaistiin noin 175 000 työpaikkailmoitusta, mikä oli noin 24 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten ja peräti 47 prosenttia vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Avoimia työpaikkoja on todellisuudessa enemmän, sillä yhdellä ilmoituksella voidaan hakea useita työntekijöitä.
Samaan aikaan työnhakijoita on liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Tammi–kesäkuun työpaikkailmoitukset keräsivät noin 65 miljoonaa lukukertaa, mikä oli noin 38 prosenttia enemmän kuin viime vuonna ja huimat 57 prosenttia enemmän kuin kaksi vuotta sitten.
Nämä alat työllistävät eniten
Näillä toimialoilla julkaistiin eniten työpaikkailmoituksia Duunitorilla tammi–kesäkuussa (suluissa muutosprosentti suhteessa vuoden takaiseen):
-
Rakennusala: 22 600 ilmoitusta (–4 %)
-
Sosiaali- ja hoiva-ala: 20 700 ilmoitusta (–43 %)
-
Myynti- ja kaupan ala: 15 200 ilmoitusta (–22 %)
-
Teollisuus ja teknologia: 14 100 ilmoitusta (–14 %)
-
Julkinen sektori ja järjestöt: 13 000 ilmoitusta (–25 %)
-
Ravintola- ja matkailuala: 11 500 ilmoitusta (–25 %)
-
Terveydenhuolto: 7 500 ilmoitusta (–41 %)
-
Asennus, huolto ja kunnossapito: 6 600 ilmoitusta (–21 %)
-
Kuljetus, logistiikka ja liikenne: 6 400 ilmoitusta (–20 %)
-
Asiantuntijatyöt ja konsultointi: 5 800 ilmoitusta (–15 %)
Osa työpaikkailmoituksista kuuluu useaan eri kategoriaan.
-
Rakennusalalla ilmoitusten määrä on laskenut huomattavasti vähemmän kuin muilla paljon työllistävillä aloilla.
-
Myös teollisuudessa ja teknologiassa lasku on maltillisempaa kuin muilla suurimmilla aloilla.
-
Merkittävin pudotus on sosiaali- ja hoiva-alalla sekä terveydenhuollossa.
”Rakennusalan maltillinen lasku on myönteinen signaali masentavien lukujen joukossa. Alan ilmoitukset ovat herättäneet myös suurta kiinnostusta, sillä niiden lukukerrat kasvoivat yli 50 prosenttia viime vuodesta”, kertoo Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
”Sosiaali- ja terveysalan työpaikkojen dramaattista laskua selittävät etenkin hyvinvointialueiden mittavat säästöt, mutta toki myös alan yksityisen sektorin työpaikat ovat vähentyneet.”
Näillä alueilla on eniten töitä tarjolla
Näillä alueilla julkaistiin eniten työpaikkailmoituksia Duunitorilla tammi–kesäkuussa (suluissa muutosprosentti suhteessa vuoden takaiseen):
-
Uusimaa: 58 600 ilmoitusta (–19 %)
-
Pirkanmaa: 16 600 ilmoitusta (–25 %)
-
Varsinais-Suomi: 13 800 ilmoitusta (–28 %)
-
Pohjois-Pohjanmaa: 10 400 ilmoitusta (–23 %)
-
Lappi: 7 700 ilmoitusta (–13 %)
-
Keski-Suomi: 6 500 ilmoitusta ( –35 %)
-
Pohjois-Savo: 6 500 ilmoitusta (–36 %)
-
Pohjanmaa: 4 800 ilmoitusta (–33 %)
-
Satakunta: 4 700 ilmoitusta (–29 %)
-
Päijät-Häme: 4 600 ilmoitusta (–26 %)
-
Avoimien työpaikkojen määrä on laskenut ympäri Suomen.
-
Eniten työpaikkoja tarjoavista alueista pienin lasku oli Lapissa ja Uudellamaalla.
-
Suurin pudotus työpaikkkailmoitusten määrässä oli Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla.
”Työpaikkoja on aina eniten suurissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa. Lappi eroaa joukosta, sillä siellä on matkailun ja verrattain hyvin työllistävän rakennusalan ansiosta suhteellisen paljon työmahdollisuuksia”, Salonen kommentoi.
”Yleisesti työmarkkinoilla on tällä hetkellä runsaasti hakijoita ja huonosti töitä, mutta edelleen monien työnantajien on vaikea löytää oikeanlaisia osaajia. Kaikkiin paikkoihin ei tulvi hakemuksia, eikä iso hakijamäärä aina tarkoita, että joukossa on tarvittavaa osaamista. Työpaikan sijainti, toimiala, työtehtävä ja työnantajan maine vaikuttavat suuresti siihen, kuinka vetovoimainen työpaikka on.”
Lue lisää työmarkkinatilanteesta Duunitorin tuoreesta rekrytointitutkimuksesta.
Kaipaatko lisätietoa?
Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 4144 245aino@duunitori.fiduunitori.fiMaiju KarhunenViestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358 50 585 7001maiju.karhunen@duunitori.fiKuvat




Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2024 Duunitorilla vierailtiin yli 55 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun. Vuonna 2023 Duunitori rantautui Norjaan ja osti paikallisen Jobbsafari-työnhakupalvelun. Vuonna 2024 Duunitori jatkoi kasvuaan Ruotsissa ostamalla Keeparo-työnantajabränditoimiston ja Allalöner-palkkatietopalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Tuore tutkimus: etätyö ei ole kynnyskysymys hakijoille – näiltä aloilta löytyy eniten etätyöpaikkoja16.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Työnhakupalvelu Duunitorin data kertoo, millä aloilla on tarjolla eniten ja vähiten etätyömahdollisuuden sisältäviä työpaikkailmoituksia. Duunitorin tuoreen tutkimuksen mukaan etätyö ei ole osaajille niin tärkeä kriteeri kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää.
Uusi tutkimus: yhä useampi työssäkäyvä on lähtökuopissa – tyytyväisetkin harkitsevat vaihtoa10.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitorin tuoreen työnhakututkimuksen mukaan moni suomalainen etsii nyt uusia mahdollisuuksia. Työmarkkinoilla on myös liikkeellä aiempaa enemmän osaajia, joilla on jo työpaikka. Asiantuntija kertoo, mikä auttaa tavoittamaan kysytyimmät ammattilaiset.
Avoimien työpaikkojen nousu pysähtyi – työnantajat kertovat: näin vakuutat rekrytoijan3.9.2026 11:40:33 EEST | Tiedote
Avoimien työpaikkojen lupaava kehitys tyssäsi elokuussa, mutta teollisuuden ja rakennusalan ilmoitusten määrä jatkaa kasvuaan. Duunitorin rekrytointitutkimus kertoo, miten voi erottua edukseen valtavasta hakijajoukosta.
Palkan kertominen on edelleen harvinaisuus – nämä alat erottuvat joukosta27.8.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Osaajat toivovat palkka-avoimuutta rekrytointiin, mutta valtaosa työnantajista ei kerro vieläkään palkkaa työpaikkailmoituksissa. Lue, millä aloilla avoimuus on yleisintä ja miksi se hyödyttää sekä työnhakijoita että työnantajia.
Lupaava kehitys jatkuu työmarkkinoilla – teollisuus ja rakennusala vetävät kasvua13.8.2026 12:43:11 EEST | Tiedote
Avoimien työpaikkojen määrä jatkaa kasvuaan. Jos nykyinen suunta jatkuu, yhä useampi suomalainen saattaa vaihtaa syksyllä työpaikkaa. Katso, miten eri alueiden ja alojen työpaikkojen tarjonta on kehittynyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme