Lähipäiville ennustettu tukalaa hellettä – suojaa itseäsi ja läheisiäsi kuumuuden haitoilta
11.7.2025 15:13:50 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Ilmatieteen laitos on antanut suurinta osaa maata varoituksen lähipäivinä uhkaavasta tukalasta helteestä. Hellevaroitus annetaan, kun vuorokauden ylin lämpötila ylittää 27 astetta ja keskilämpötila 20 astetta. Kuumasta säästä voi aiheutua terveyshaittoja erityisesti riskiryhmille jo lyhyidenkin hellejaksojen aikana, jos vaikutuksilta ei suojaudu riittävästi.
Varsinkin ikääntyneet, pitkäaikaissairauksista tai toimintarajoituksista kärsivät sekä vauvat ja pienet lapset ovat alttiita kuumuuden haitoille. Myös raskaana olevien sekä kuumissa olosuhteissa työskentelevien ja urheilevien kannattaa suojautua hyvin.
Kuumuus sekä hikoilusta aiheutuva nestevajaus voivat johtaa lämpösairauksiin, kuten lämpöuupumukseen tai pahimmillaan hengenvaaralliseen lämpöhalvaukseen.
- Lämpöuupumuksen oireita voivat olla esimerkiksi voimakas jano, voimakas hikoilu tai viileä ja nihkeä iho, heikotus, päänsärky, huimaus, ärtyisyys, pahoinvointi ja elimistön lämpötilan nousu. Lievän lämpöuupumuksen oireet yleensä hellittävät, kun juo lisää vettä ja lepää viileässä.
- Lämpöhalvauksesta puhutaan, jos elimistön lämpötila nousee henkeä uhkaavan korkeaksi. Siihen viittaavia oireita voivat olla esimerkiksi hengityksen vaikeutuminen, nopea ja heikko sydämen syke, poikkeava käytös, sekavuus, kouristelu ja tajunnan menetys. Lämpöhalvausta epäiltäessä tulee aina soittaa hätänumeroon 112 ja aloittaa viivyttelemättä kehon viilentäminen.
Kuumarasitus voi myös pahentaa perussairauden oireita. Terveyshaittojen riskiä lisäävät esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, krooniset hengityselinsairaudet, munuaissairaudet, diabetes, mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt sekä hermoston sairaudet, kuten muistisairaudet.
Näin voit ehkäistä kuumuuden terveyshaittoja
Hellepäivinä on syytä kiinnittää erityistä huomiota omaan sekä läheisten ja muiden kanssaihmisten hyvinvointiin.
”Auringonpaahteesta kannattaa pysyä pois varsinkin päivän kuumimpaan aikaan ja välttää voimakasta fyysistä rasitusta. Neste- ja suolavajauksen välttämiseksi tulee juoda riittävästi vettä pitkin päivää ja muistaa myös syödä”, muistuttaa THL:n johtava tutkija Timo Lanki.
Alkoholia on hyvä välttää helteellä, sillä se kuivattaa elimistöä. Jos käyttää alkoholia, kannattaa pitäytyä kohtuukäytössä ja miedoissa juomissa sekä muistaa juoda myös vettä.
Lisäksi tulee huomioida sään mukainen vaatetus ja auringolta suojautuminen. Hellepäivinä kannattaa pukeutua kevyesti hikoilun salliviin vaatteisiin. Jos oleskelee auringossa, ihoa pitäisi suojata UV-säteilyltä vaatteiden tai aurinkosuojavoiteiden avulla sekä muistaa myös hattu ja aurinkolasit.
Tarvittaessa kehoa voi viilentää esimerkiksi pulahtamalla uimaan, ottamalla viileän suihkun tai kosteiden vaatteiden ja kylmäkääreiden avulla.
Helteellä on myös tärkeää pyrkiä pitämään sisätilat viileinä.
”Kodin viilentämiseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota, jos itse tai läheinen kuuluu riskiryhmään ja viettää paljon aikaa kotona”, Lanki kertoo.
Sisätilojen kuumentumista voi ehkäistä suojaamalla auringonpuoleiset ikkunat päivisin sälekaihtimien tai verhojen avulla. Ikkunat kannattaa sulkea, kun ulkoilma on sisäilmaa lämpimämpää ja tuulettaa sisätilat läpivedon avulla illalla tai yöllä ulkoilman viilennyttyä.
Lapsia, toimintarajoitteisia henkilöitä tai eläimiä ei tule jättää pysäköityyn autoon, sillä auringonpaahteessa auton lämpötila nousee nopeasti vaarallisen korkeaksi. Jos nukuttaa lasta vaunuissa, vaunuja ei saa jättää aurinkoon. Varmista myös, että ilma pääsee kiertämään vaunuissa.
Terveydenhuoltoon on hyvä olla yhteydessä, jos ilmenee voimakkaita tai pitkittyneitä lämpörasitukseen viittaavia oireita, perussairauden oireet selvästi pahenevat tai yleistila heikkenee. Yhteyttä kannattaa ottaa ensisijaisesti puhelimella (oma terveysasema tai Päivystysapu p. 116117). Kiireellisissä tilanteissa tulee soittaa hätänumeroon 112.
Lisätietoja
Helteen terveyshaittojen torjuntaohjeet väestölle
Helteen terveyshaittojen torjunta hoitolaitoksissa
Hellehaittojen torjuntaohjeita päiväkodeille, kouluille ja muille lapsista huolehtiville
Lämpösairauksien oireet ja hoito
Kesäterveys - vastauksia yleisimpiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin
Timo Lanki
johtava tutkija
THL
puh. 029 524 6326
etunimi.sukunimi@thl.fi
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa tulee keskittyä nyt palveluihin ja luottamuksen rakentamiseen25.6.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä on nyt tarpeen painottaa palveluita ja niiden vaikuttavuuden parantamista, katsoo THL. Tämä tarkoittaa muiden muassa sen määrittelyä, minkä laajuisia palveluita julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto ylipäänsä tarjoaa. Tähän asti sote-järjestelmän kehittämisessä ja ohjaamisessa ovat korostuneet säästöt ja valtiontalouden näkökulmat.
THL viikolla 26/202617.6.2026 15:09:49 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka viikko. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 17.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 25.6. Väestön luottamus sosiaali- ja terveydenhuoltoon on laskenut. Vaikka palveluiden laatu ja asiakaskokemus eivät ole heikentyneet, luottamuksen lasku on vakava signaali sote-järjestelmän oikeutuksen heikkenemisestä. Julkaisemme kymmenen keinoa sote-järjestelmän kestävyyden vahvistamiseksi ja ihmisten luottamuksen lisäämiseksi. Julkaisu liittyy Suomi Areenan kutsuvierastilaisuuteemme. Lisätiedot: piritta.rautavuori(at)thl.fi, puh. 029 524 7120 Uutiset ke 1.7. Lemmikkikoira
THL viikolla 25/202611.6.2026 15:02:30 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 11.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ti 16.6. Tilastot lastensuojelun palvelutarpeen arviointien käsittelyajoista ja asiakasmitoituksesta julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 ti 16.6. Tutkimuksesta vaikuttavuuteen: UEF ja THL vahvistavat strategista yhteistyötä. Yhteistyösopimus allekirjoitetaan Kuopiossa klo 14.30-15.30. Median edustajat tervetulleita. Lisätiedot: katja.sibenberg(at)thl.fi, puh. 029 524 7093 Blogit ma 15.6. Kadonneet näkyviin! Sosiaalinen vetäytyminen on yhteisön kysymys
Päihde- ja riippuvuusilmiöt muuttuvat nopeasti – uusi ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vastaa muuttuneeseen tilanteeseen11.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Päihteiden, tupakka- ja nikotiinituotteiden sekä rahapelaamisen ilmiöt ovat muuttuneet viime vuosina nopeasti. Nikotiinipussit ovat esimerkiksi nousseet lyhyessä ajassa käytetyimmäksi nikotiinituotteeksi monissa väestöryhmissä, alkoholin saatavuus on lisääntynyt ja verkkorahapelaaminen on yleistynyt. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vuosille 2026–2035 tarjoaa ratkaisuja, joilla tarttua näistä ilmiöistä nouseviin ongelmiin. "Päihteiden, nikotiinituotteiden ja rahapelien saatavuus ja näkyvyys ovat lisääntyneet, samoin kuin niiden riskejä lisäävät tekijät, kuten työttömyys ja toimeentulovaikeudet sekä velkaantuminen. Tarvitsemme sekä korjausliikkeitä kansalliseen politiikkaan että suunnitelmallista ja vaikuttavaa ehkäisevää päihdetyötä, joka kohdistuu myös haavoittuvimpiin ryhmiin", sanoo THL:n pääjohtaja Mika Salminen. Valtionhallinnon, hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen asiantuntijoiden yhteistyössä laatima ohjelma sisältää yhteensä 45 konkreettista toimenpidettä ehkäisevä
THL viikolla 24/20264.6.2026 14:58:51 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 4.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 11.6. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vuosille 2026–2035 julkaistaan. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Uutiset ma 8.6. Perhekeskus- ja kohtaamispaikkatoiminta on vakiinnuttanut asemansa Suomessa. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 to 11.6. Toisen asteen opiskelijoille uusi digitaalinen terveyskysely. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Blogit ma 8.6. Hyvinvointialueilla on keskeinen vastuu väkivallan ehkäisyssä
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme