Seppo Vuokko: Metsäkeskustelussa vallalla yhden totuuden ääni

- Erityisen ironisena koen sen, kuinka suureen ääneen sananvapautta puolustavat tahot eivät salli samaa vapautta omasta näkemyksestään poikkeaville kannanotoille. Nyt vallitseva aate on yksioikoinen luonnonsuojelu, jossa ei sallita valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä.

Vuokosta tehtiin kantelu julkisen sanan neuvostolle, kun hän arvosteli Luontopaneelin luontokatoraporttia. – Vaikka sainkin vapauttavan tuomion, sosiaalisessa mediassa saan edelleen osakseni aika jyrkkääkin tekstiä. Välillä on painostettu medioita, jotta ne eivät julkaisisi tekstejäni.

– Esimerkiksi Suomen Luonto lopetti tekstieni julkaisun, kun ne eivät vastanneet lehden ideologiaa. Kirjoitukseni avohakkuiden puolustamisesta johti siihen, että juttuni katosivat lehdestä kokonaan, vaikka olin kirjoittanut lehteen 40 vuotta.

Vuokon näkemykset avohakkuiden ja metsänhoidon monimuotoisuudesta eivät ole enää sopineet virallisen luonnonsuojelun piiriin. – Yksioikoinen käsitys metsäluonnon huonosta tilasta vallitsee muissakin medioissa, eikä talousmetsien luontoarvoja puolustaville näkemyksille ole tilaa.

Onko avohakkuu metsän tuho vai uuden alku

Vuokko katsoo, että hänen mielipiteensä erityisesti avohakkuista ärsyttävät ympäristöaktiiveja ja heitä myötäilevää mediaa.  – Avohakkuut ovat olennainen osa metsien luonnollista kiertokulkua. Uutta metsää ei synny, ellei vanha kuole pois. Uudistusalat mahdollistavat laajan puulajikirjon ja runsaan eliölajiston.

– Vaikka jopa yliopistotason opetuksessa opetetaan, että avohakkuut ovat elottomia aavikoita, ne kuhisevat elämää. Siellä on monipuolinen ja erilainen lajisto kuin vanhassa metsässä.  Vanha kuusikko on lajistoltaan hyvin yksipuolinen. Vain lahopuussa eläviä lajeja on runsaasti, mutta kasvilajisto on niukka, kukat ja pölyttäjät puuttuvat. Jokaisella kasvilajilla on lukuisia seuralaisia ja mitä runsaampi on kasvilajisto, sitä monipuolisempi on myös eläin- ja sienilajisto.

Keskustelu kuvastaa Vuokon mukaan sitä, että tutkijat ja luonnonsuojelijat ovat usein nousseet samasta kaupunkimaisesta luontoharrastajataustasta, jossa asenteet omaksutaan jo varhain kavereilta. Itsenäinen ajattelu unohtuu. Kun ideologia menee tieteen edelle, nousee esiin vain yksi totuus: metsäluonto on uhanalainen ja luonnon monimuotoisuus heikkenee koko ajan.  

Ilmastomuutosta ei ratkaista metsien suojelulla, vaan kasvulla

Vuokon mukaan jatkuvan kasvatuksen ihannointi ei perustu ekologiseen ymmärrykseen vaan aatteeseen. – Ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä nuoret, kasvavat metsät ovat kaikkein tärkeimpiä. Ne sitovat tehokkaasti hiiltä. Ilmastonmuutosta ei ratkaista metsien suojelulla, vaan ylläpitämällä metsien kasvua ja puuttumalla ilmastonmuutoksen todellisiin syihin, ylenpalttiseen kulutukseen ja fossiilisten polttoaineiden käyttöön.

– Metsien roolia ilmastonmuutoksessa liioitellaan. Metsämaan päästöissä on myös mittausteknisiä ongelmia, ja muutokset mittausmenetelmissä hämärtävät tilastojen luotettavuutta.

Vanha metsä on hiilen varasto, mutta siinä hiilen sidonta on jo hiipunut. –Tavoitteena pitäisi olla metsä, jossa on eri-ikäisiä ja erilaisilla maaperillä kasvaneita metsiköitä, koska se tukee sekä monimuotoisuutta että hiilensidontaa.

– Hakkuumääriä rajoittamalla ei voida saavuttaa merkittäviä ilmastotavoitteita. Rajoituksissa ei olisi mitään järkeä. Kestävä hakkuumäärä ylittyi Kaakkois-Suomessa, mutta se on seurausta siitä, että sodan jälkeen syntyneet metsät ovat nyt hakkuuiässä, ja kuusikoissa riehuu kirjanpainaja, muistuttaa Vuokko.

Metsä on nähtävä ilman ideologiaa

Suomessa käytävä metsäkeskustelu osoittaa Vuokon mielestä voimakkaan kulttuurisen etääntymisen metsistä. - Kaupungeissa, erityisesti Helsingissä, metsä ymmärretään usein ideologian ja mielikuvien kautta. Kaikilla on mielipide metsästä, vaikka tietoa ei olisikaan.

– Nykyinen ilmastopoliittinen keskustelu ohittaa metsänomistajien näkökulman täysin. Metsänomistajasta yritetään tehdä ilmastomuutoksen maksumies. En suinkaan ole metsäteollisuuden puolestapuhuja, vaan puolustan maaseudun asukkaiden ja yksityisten metsänomistajien oikeuksia.

Suomi on kehittänyt Vuokon mukaan ainutlaatuisen metsänhoitomallin, jossa talouskäyttö ja monimuotoisuus voivat kulkea käsi kädessä. – Metsälaki vuodelta 1996 ja metsien sertifiointijärjestelmät ovat olleet edelläkävijöitä. Silti keskustelua hallitsee nyt kansainvälinen EU:n luoma ilmastopolitiikkaan perustuva paine, jossa pohjoisten havumetsien erityispiirteitä ei ymmärretä.

– Boreaalinen metsä vaatii omanlaista käsittelyä, eikä sitä voi verrata sademetsään. EU:n asettamat epärealistiset globaalit ilmastotavoitteet uhkaavat viedä pohjan Suomen toimivalta metsänhoidolta.

Vuokon mukaan Suomessa on yleistynyt asenne, jossa metsää pidetään yhteisenä omaisuutena, vaikka se on yksityisomistuksessa. Puhutaan meidän metsistämme, kun jopa kaupungit suunnittelevat laavuja ja ulkoilureittejä yksityismetsiin kysymättä lupaa.

– Elämä on siirtynyt kännykkään, eikä luonnossa liikkumiseen. Metsien käyttö, suojelu ja hoito eivät sulje toisiaan pois. On vain uskallettava nähdä metsä ilman ideologiaa.

Markku Laukkanen