SAK: Lupaus arjen turvaamisesta ei pitänyt - kuntien peruspalveluihin ja järjestöjen rahoitukseen esitetään leikkauksia, yrityksiä taas suojellaan
Valtiovarainministeri Purran esittelemä budjettiehdotus viitoittaa hallituksen nuivaa talouspoliittista linjaa vuodelle 2026.
Ennakkotietojen mukaan esityksen ei pitänyt sisältää enempää leikkauksia peruspalveluihin kuin mitä hallitus on jo tehnyt ja päättänyt. Tästä huolimatta valtiovarainministeri Purran esityksen suurimpia säästökohteita ovat mittavat leikkaukset kuntien peruspalveluiden ja järjestöjen rahoitukseen.
– Nämä leikkaukset ovat jälleen yksi märkä rätti tavallisen kansalaisen kasvoille. Kuntien ja järjestöjen rahoituksesta leikkaaminen on käytännössä leikkaus arjen palveluihin, toteaa SAK:n ekonomisti Tatu Knuutila.
Uudet leikkaukset yhdessä aikaisempien kehysriihipäätösten ja julkishallinnon “tehostamisohjelman” kanssa voivat vaikuttaa julkisten palveluiden laadun ja saatavuuden lisäksi yleiseen taloustilanteeseen.
– Odotettua syvempi taantuma ja julkistalouden sopeuttaminen ovat yhdessä lisänneet työttömyyttä hälyttävän paljon viimeisen parin vuoden aikana. Esitetyt julkishallinnon ja järjestöjen leikkaukset johtavat todennäköisesti irtisanomisiin, mikä osaltaan lisää työttömyyttä.
Lisäksi Purra ehdottaa entisten leikkausten päälle koko valtion kotoutumiskorvauksen lakkauttamista. Jo maassa asuvien ulkomaalaisten kotoutumista Suomeen pitäisi päinvastoin nopeuttaa ja tehostaa. Nyt uhkana on palvelujen hajautuminen ja heikentyminen.
Julkistalouden sopeutustalkoisiin odotettiin vihdoin elinkeinoelämää mukaan yritystukien kautta. Ministeri Purran esityksessä suuret puheet yritystuista karsimisesta onkin typistynyt tutkimus- ja kehitystoiminnan (T&K) leikkaukseksi. Tämän lisäksi tikunnokkaan on nostettu merenkulku, sillä alan miehistötukeen esitetään leikkausta. Pieni säästö, joka voi merkittävästi heikentää Suomen huoltovarmuutta.
Yllätys oli myös, että valtiovarainministeri jatkaa koulutusleikkauksia. Esimerkiksi vapaasta sivistystyöstä ehdotetaan leikattavaksi yhteensä 40 milj. euroa ja myös kuntien valtionosuuksien leikkaukset tulevat kohdentumaan merkittäviltä osin koulutukseen. SAK on erityisen huolissaan mahdollisesta Opetushallituksen lakkautuksesta ja sen vaikutuksista koulutuksen laatuun.
– T&K-rahoituksesta ja koulutuksesta leikkaaminen ovat talouskasvun kannalta äärimmäisen huonoja päätöksiä. On käsittämätöntä, että puhe yritystukien leikkauksesta on muuttunut tällaiseksi farssiksi, Knuutila huokaa.
Sen sijaan moni suuri ja vaikuttava toimenpide on sivuutettu valtiovarainministerin esityksessä täysin. Esimerkiksi listaamattomien yritysten osinkoverotusta pitäisi uudistaa ja haittaverojen kehitys olisi järkevää sitoa indeksiin. Tällaiset veromuutokset tukisivat sekä julkista taloutta että kestävää kasvua.
Nopeimmin hallitus pääsisi kuitenkin säästötavoitteeseensa luopumalla aikaisemmista päätöksistään keventää yritysten ja suurituloisten verotusta miljardien edestä.
– Esimerkiksi päätös yhteisöveron alentamisesta heikentää verotuottoja vuosittain yli 800 miljoonaa euro. Jos tästä päätöksestä luovuttaisiin, hallitus voisi käytännössä jättää tekemättä miljardin euron lisäsopeutukset, Knuutila huomauttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tatu KnuutilaEkonomistiSAK
Puh:050 0753999tatu.knuutila@sak.fiTilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja noin 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
EU-tuomioistuimen linjaus vähimmäispalkkadirektiivistä vahvisti velvoitteen edistää työehtosopimuksia11.11.2025 14:40:55 EET | Tiedote
EU-tuomioistuin on tänään tiistaina julkistanut tuomionsa tapauksessa, jossa Tanska vaati EU:n vähimmäispalkkadirektiivin kumoamista. Tuomioistuin kumoaa osan direktiivin lakisääteisiä vähimmäispalkkoja koskevista kriteereistä, mutta pitää voimassa sen työehtosopimusneuvottelujen edistämistä koskevat vaatimukset.
SAK:n Jarkko Eloranta: Työperäinen hyväksikäyttö on maan tapa, josta pitää päästä lopullisesti eroon4.11.2025 08:59:06 EET | Tiedote
Ylen MOT-toimitus julkaisi eilen maanantaina 3.11. jutun ukrainalaisten kausityöntekijöiden hyväksikäytöstä suomalaisella marjanpoiminta-alalla. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta pitää ohjelmassa esiin tulleita asioita häpeällisinä.
SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025 12:53:54 EET | Tiedote
SAK:laiset luottamushenkilöt arvioivat, että henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen tulee näkymään työpaikoilla irtisanomisten sekä niihin liittyvien kiistojen lisääntymisenä. Kyselystä käy myös ilmi, että henkilöön liittyvät irtisanomiset eivät ole työpaikoilla harvinaisia.
Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025 14:14:02 EEST | Tiedote
Vaikka osa aiemmin esitetyistä heikennyksistä työntekijöiden irtisanomissuojaan saatiin poistettua hallituksen lakiesityksestä, on se toteutuessaan edelleen merkittävä huononnus ihmisten työsuhdeturvaan.
Patrizio Lainà on SAK:n uusi pääekonomisti10.10.2025 14:04:38 EEST | Tiedote
Valtiotieteiden tohtori Patrizio Lainà on valittu SAK:n uudeksi pääekonomistiksi. Hän työskentelee tällä hetkellä STTK:n pääekonomistina. Lainà on toiminut vuosina 2017–2019 SAK:ssa ekonomistina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme