Ponsse hyvämaineisin pörssiyhtiö – Marimekon Tiina Alahuhta-Kasko taas parhaaksi arvioitu toimitusjohtaja
Ponsse on hyvämaineisin pörssiyhtiö yksityissijoittajien keskuudessa Reputation and Trust Analyticsin toteuttaman Luottamus&Maine 2025 Pörssiyhtiöt -tutkimuksen mukaan. Parhaaksi pörssiyhtiön toimitusjohtajaksi arvioitiin jo toista kertaa Marimekon Tiina Alahuhta-Kasko.

Reputation and Trust Analytics tutki Suomessa toimivien pörssiyhtiöiden mainetta touko–kesäkuussa 2025 yhteistyössä Pörssisäätiön ja Suomen Osakesäästäjät ry:n kanssa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 9 633 yksityissijoittajaa.
Luottamus&Maine-tutkimusmallissa jokaiselle organisaatiolle lasketaan maineluku asteikolla 1–5. Ponssen maineluku oli 4,15, ja jaetulle toiselle sijalle yltäneiden Koneen ja Vaisalan maineluku oli 4,08. Tutkituista yhtiöistä huonoin maine oli Kamuxilla (maineluku 2,74).

Tutkituista yrityksistä eniten mainettaan pystyi kasvattamaan Kemira, jonka maineluku nousi 0,18 yksikköä. Seuraavaksi parhaiten mainettaan kasvattivat Oriola ja Puuilo, joiden molempien maineluku nousi 0,15 yksikköä. Suurimpia putoajia olivat puolestaan Kamux
(–0,32 yksikköä), Gofore (–0,25 yksikköä) ja Stora Enso (–0,23 yksikköä).
"Konepajat pärjäsivät mainetutkimuksessa erinomaisesti. Osakesijoittajat arvostavat sitä, että yhtiöt viestivät tilauskannasta, tulevaisuuden näkymistä ja toimintaympäristön muutosten vaikutuksista avoimesti. Maine rakentuu hitaasti mutta voi romahtaa nopeasti. Kyselyn häntäpäästä löytyy mainekohuista kärsineitä kuluttaja- ja kiinteistöbrändejä”, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri sanoo.
Marimekon Alahuhta-Kasko taas yksityissijoittajien eniten arvostama toimitusjohtaja
Tutkimuksessa kysyttiin myös, kenet vastaajat arvioivat parhaaksi pörssiyhtiön toimitusjohtajaksi. Parhaaksi nousi viime vuonnakin ykkössijan saavuttanut Marimekon Tiina Alahuhta-Kasko ja toiseksi Orionin Liisa Hurme.

”On erittäin hienoa, että yksityissijoittajat arvioivat parhaiksi pörssiyhtiöiden toimitusjohtajiksi kaksi naistoimitusjohtajaa. Naisjohtajien esiin nostaminen ja positiivinen julkisuus lisäävät tietoisuutta ja ymmärrystä heidän osaamisestaan ja kyvykkyydestään. On tärkeää, että parhaat toimitusjohtajat tunnistetaan sukupuolesta riippumatta”, Reputation and Trust Analyticsin Senior Advisor Nina Laakso sanoo.
”Tasa-arvon edistäminen yritysmaailmassa auttaa purkamaan rakenteellisia esteitä, ja tämä on tärkeä signaali myös rekrytointiprosesseihin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että sukupuolidiversiteetti johtoryhmissä ja hallituksissa voi myös vaikuttaa yritysten tulokseen positiivisesti, mikä hyödyttää luonnollisesti osakkeenomistajia”, Laakso jatkaa.
Luottamus pörssiyhtiöitä kohtaan selvässä nousussa
Pörssiyhtiöiden yleinen luottamus ja maine ovat olleet viime vuodet laskussa, mutta selkeä käänne on tapahtunut. Vuonna 2024 kaikkien tutkittujen yhtiöiden keskimääräinen luottamus tippui neljän vuoden mittaushistorian alhaisimmalle tasolle arvosanaan 3,56. Nyt lasku on kääntynyt nousuksi: tänä vuonna luottamus nousi tasolle 3,64.
”Kun kyseessä on kaikkien yritysten keskimääräinen luottamus, nousu on merkittävä. Erityisestä nuorten, alle 35-vuotiaiden, yksityissijoittajien keskuudessa luottamus pörssiyrityksiä kohtaan on noussut uuteen ennätykseen. Positiivista on myös investointi- ja suositteluhalukkuuden nousu kaikissa ikäryhmissä. Taustalla on maineen hienoinen nousu ja lisäksi suomalaisten pörssiyritysten kyky parantaa suoritustaan erityisesti vuorovaikutuksessa, jonka keskimääräinen arvosana nousi varsin voimakkaasti 3,32:sta tasolle 3,38”, Reputation and Trust Analyticsin Senior Data Analyst Antti Pennala sanoo.
Näin tutkimme
Luottamus&Maine 2025 Pörssiyhtiöt -erikoistutkimuksen tavoitteena oli selvittää Suomessa toimivien pörssiyhtiöiden mainetta yksityissijoittajien keskuudessa. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 13.5.–2.6.2025 yhteistyössä Pörssisäätiön ja Suomen Osakesäästäjät ry:n kanssa.
Organisaatioita arvioitiin Reputation & Trust Analyticsin Luottamus&Maine-tutkimusmallilla, jossa organisaation saama mainepistemäärä muodostuu kahdeksan eri osa-alueen keskiarvona. Osa-alueet ovat yrityksen hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka ja vastuullisuus. Tutkimuksessa käytettiin viisiportaista arviointiasteikkoa (1–5).
Tutkimukseen osallistui 9 633 suomalaista. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat yli 15-vuotiaat suomalaiset yksityissijoittajat valtakunnallisesti. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 21.5.–12.6.2024 yhteistyössä Pörssisäätiön ja Suomen Osakesäästäjät ry:n kanssa. Tämän lisäksi tutkimuskutsua jaettiin osake- ja rahastovälittäjä Nordnetin uutiskirjeessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri LeinikkaToimitusjohtajaReputation and Trust Analytics Oy (aikaisemmin T-Media)
Puh:+358 40 505 5001harri.leinikka@reputationandtrust.comSari LounasmeriToimitusjohtajaPörssisäätiö
Puh:+358 50 372 5925sari.lounasmeri@porssisaatio.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Reputation and Trust Analytics (aikaisemmin T-Media) on Suomen johtava maineen tutkimiseen ja strategiseen neuvonantoon keskittynyt yritys. Käytämme liikkeenjohtamisen teoriaan ja tilastotieteeseen perustuvia työkaluja, jotka todentavat maineen liiketoimintavaikutukset. Olemme tehneet yli 2 000 Luottamus&Maine-tutkimusta yli 40 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta T-Media Oy
Matkailu- ja ravintola-alan maine jatkaa nousuaan notkahduksen jälkeen – parhaan mainearvosanan saa Heureka26.6.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Reputation and Trust Analyticsin toteuttamasta matkailu- ja ravintola-alan Luottamus&Maine 2025 -tutkimuksesta käy ilmi, että alan maine on jatkanut nousuaan parin vuoden takaisen notkahduksen jälkeen. Paras maine tutkituista organisaatioista on Heurekalla, jonka maineluku on tänä vuonna ennätyksellisen korkea.
Pohjoismaissa toteutettu Luottamus&Maine-tutkimus: Naton maine Norjassa huomattavasti Suomea ja Ruotsia korkeammalla25.6.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Naton maine on hyvällä tasolla Norjassa, mutta vain kohtalaisella Suomessa ja Ruotsissa. Kolmessa Pohjoismaassa toteutetun Luottamus&Maine-tutkimuksen mukaan suomalaiset ja ruotsalaiset myös luottavat sotilasliittoon huomattavasti norjalaisia vähemmän ja olisivat vähemmän halukkaita tukemaan sitä kriisissä.
Kööpenhamina on pohjoismaisista pääkaupungeista vetovoimaisin – turvallisuus on kaupunkien tärkein vetovoimatekijä19.6.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaisten kaupunkien Vetovoima&Pitovoima-tutkimuksessa selvitettiin Helsingin, Tukholman, Kööpenhaminan ja Oslon veto- ja pitovoimaisuutta. Kööpenhamina nousi vertailun parhaaksi pääkaupungiksi niin nykyisten kuin potentiaalisten asukkaiden keskuudessa.
Pohjoismaissa toteutettu puolustusteollisuuden Luottamus&Maine-tutkimus: hyvät arvosanat innovaatioista, matalat hallinnon avoimuudesta17.6.2025 14:14:46 EEST | Uutinen
Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa toteutetun Luottamus&Maine-tutkimuksen mukaan puolustusteollisuustoimialalla toimivien yritysten maine suuren yleisön keskuudessa on enimmäkseen kohtalaisella tai hyvällä tasolla. Maineen eri ulottuvuuksista alan parhaat arvosanat liittyvät taloudelliseen suorituskykyyn ja innovatiivisuuteen, kun taas heikoimmin puolustusteollisuus arvioidaan toiminnan avoimuuden ja läpinäkyvyyden suhteen.
T-Media on nyt Reputation and Trust Analytics11.6.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
T-Median nopea kansainvälistyminen ja kasvu siirtyy seuraavaan vaiheeseen uuden nimen käyttöönotolla. Nimi kuvastaa yhtiön roolia Pohjoismaiden johtavana organisaatiomaineen mittaamiseen ja analysointiin erikoistuneena toimijana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme