Sinilevätilanne on pysynyt ennallaan Lounais-Suomen merialueilla (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Sinileviä on tälläkin viikolla havaittu Lounais-Suomen merialueilla, mutta tilanne on kuitenkin maltillinen. Muutamalla sisävesien vakiohavaintopaikalla sinilevät ovat runsastuneet. Sinilevätilannetta seurataan valtakunnallisesti aina syyskuun loppuun saakka.

Sinilevää on kuluvalla viikolla havaittu Lounais-Suomen merialueen viidellä ja sisävesissä kahdella vakiohavaintopaikalla. Viileämpi ja sateisempi sää on hillinnyt sinilevien esiintymistä erityisesti ulkosaaristossa. Sisävesistä sinilevää on tavattu runsaasti Rymättylän Kirkkojärvestä ja Salon Ylisjärvestä. Lounais-Suomen sisävesissä on tänä kesänä esiintynyt kuitenkin keskimäärin selvästi vähemmän sinilevää. Merialueilla sinilevää taas on ollut hieman yli keskiarvon.
Merialueen vakioseurantapaikoista havaittiin edelleen vähäisesti sinilevää Mannerveden Iso Marjakarilla, Kuusistonsalmessa Hovirannan uimarannalla, Kirkonsalmen Merimaskussa sekä Rauman edustalla Syväraumanlahdessa. Runsaasti sinilevää havaittiin sisäsaaristossa Mynälahden sisäosassa Kärmäläisen havaintopaikalta.
Myös muutamalla Rotarien havaintopaikoilla on havaittu hiukan sinilevää kuluneella viikolla. Kansalaishavaintona on merkitty järvi-meriwikiin runsas havainto sinilevästä Askaisten Kunnaisissa. Sääennusteen mukaan elokuu jatkuu viilenevässä säässä, mikä hillitsee sinilevien runsastumista. Sinilevähavainnot ovat kuitenkin paikallisia, ja sinilevän esiintyminen voi vaihdella vesistön eri osissa. Voimakkaat sateet ja tuulet sekoittavat vettä ja hajottavat pintaan nousseet sinilevälautat nopeasti. Veden uintikelpoisuus kannattaakin aina tarkastaa paikan päällä ennen uimista.
Vähäinen määrä sinilevää ei pääsääntöisesti estä vedessä uimista tai veden käyttöä, kunhan noudattaa tarvittavaa huolellisuutta. Herkille henkilöille oireita voi tulla helpommin. Leväistä vettä ei tule niellä, ja uimisen jälkeen on suositeltavaa peseytyä iho-oireiden välttämiseksi. Lapsia sekä lemmikkieläimiä kannattaa pitää silmällä, eikä päästää leväiseen veteen. Jos sinilevää on vedessä runsaasti, vettä ei tule käyttää myöskään saunavetenä, syötävien kasvien kasteluun, eikä talousvetenä keittämisen jälkeenkään.
Viikoittain päivittyvää sinilevätilannetta voi seurata Järvi-meriwikistä (jarviwiki.fi). Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiohavaintopaikkojen lisäksi Järvimeriwikin karttakuvassa näkyvät myös Rotarien sinilevähavainnot vastaavalla alueella sekä kansalaisten tallentamat havainnot. Varsinais-Suomen ELY-keskus tiedottaa seurantakaudella oman alueensa sinilevätilanteen muutoksista tarvittaessa torstaisin (ely-keskus.fi/levatilanne, Varsinais-Suomi).
Levähavainnoista ilmoittaminen
Vakiohavaintopaikkoja tarkkailevat siihen valitut henkilöt, mutta Varsinais-Suomen ELY-keskus vastaanottaa sinilevähavaintoja myös muualta Lounais-Suomesta. Havainnot voi ilmoittaa numeroon p. 0295 022 034. Sinilevähavaintoja voi merkitä myös omatoimisesti Järvi-meriwikiin mobiililaitteen Havaintolähetti-sovelluksella (jarviwiki.fi/havaintolahetti). Sekä ajankohtaisia että aiempien vuosien sinilevähavaintoja voi tarkastella Lounais-Suomen sinilevähavainnot -karttasovelluksesta (linkki alla). Karttasovelluksesta löydät sinilevähavaintoja vuodesta 2003 alkaen. Poikkeuksellisista tai erittäin runsaista sinilevähavainnoista on mahdollisuus lähettää näyte analysoitavaksi Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Ennen levänäytteen toimittamista tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen (p. 0295 022 034).
Linkkejä
- Levätilanne (ely-keskus.fi)
- Järvi-meriwiki (jarviwiki.fi)
- Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
- Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
Lisätietoja
Ylitarkastaja Titta Lahtinen p. 0295 023 054
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Avainsanat
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Saimaannorpan suojelua ja kalastuksen yhteensovittamista selvitetään21.8.2025 09:11:46 EEST | Tiedote
Suojelun ansiosta saimaannorpan uhanalaisuus on muuttunut äärimmäisen uhanalaisesta erittäin uhanalaiseksi. Syntyvyys on tuplaantunut 15 vuodessa.
Häxört eftersökes i Egentliga Finland och Satakunta - häxörten är den särskilt skyddade häxörtsbrokmalens värdväxt14.8.2025 13:51:56 EEST | Pressmeddelande
Häxörtsbrokmal (Mompha terminella) är en särskilt skyddad mikrofjärilsart som är beroende av den sällsynta växten dvärghäxört (Circaea alpina) som ibland även kallad för nattens förtrollerska. Dvärghäxörten är en självpollinerande växt som växer vid källor, frodiga kärr och i representativa fuktiga lundar och kärrskogsbäckar. Kalavverkningar och dikningar har förstört många förekomster, vilket också har påverkat häxörtbrokmalens hotstatus (fragmentering av förekomster).
Velholehteä etsitään Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa - velholehdellä elää erityisesti suojeltava varjotupsukoi14.8.2025 13:51:56 EEST | Tiedote
Varjotupsukoi (Mompha terminella) on erityisesti suojeltava mikroperhoslaji, joka on sidonnainen harvalukuiseen pikkuvelholehteen (Circaea alpina), jota kutsutaan myös yövarjon lumoojaksi. Pikkuvelholehti on itsepölytteinen kasvi, joka kasvaa lähteissä, lähdekorvissa ja edustavissa kosteissa lehdoissa ja korpinoroissa. Avohakkuut ja ojitukset ovat tuhonneet lukuisia esiintymiä mikä on vaikuttanut myös varjotupsukoin uhanalaisuuteen (esiintymien pirstoutuminen).
Sinilevää on edelleen Lounais-Suomen merialueilla (Varsinais-Suomi, Satakunta)14.8.2025 11:58:04 EEST | Tiedote
Sinilevähavaintoja on tehty Lounais-Suomen merialueilla edelleen tällä viikolla. Sisävesien vakiohavaintopaikoilta sinilevää ei kuitenkaan ole pääasiassa enää tavattu. Sinilevätilannetta seurataan valtakunnallisesti aina syyskuun loppuun saakka.
Valtatien 6 tiesuunnitelma käynnistyy Onkamon ja Honkavaaran välillä Tohmajärvellä ja Joensuussa (Pohjois-Karjala)14.8.2025 10:06:28 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon ELY-keskus aloittaa valtatien 6:n tiesuunnitelman laatimisen Tohmajärven Onkamon ja Joensuun Honkavaaran väliselle osuudelle. Tiesuunnitelma on jatkoa vuonna 2024 valmistuneelle valtatien 6 parantamisen toimenpideselvitykselle välillä Onkamo-Reijola ja vuonna 2021 valmistuneelle valtatien 6 Imatra-Joensuu esiselvitykselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme