Lojerin toimitusjohtaja vaihtuu 20 vuoden jälkeen – Roberto Quintero vahvistamaan kansainvälistä kasvua
Pohjoismaiden johtava sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja Lojer lähtee toteuttamaan yrityksen pitkän aikavälin strategiaa uuden toimitusjohtajan Roberto Quinteron johdolla. Suomalaisessa ja kansainvälisessä yrityselämässä pitkään toiminut Quintero haluaa rakentaa Lojerista entistä vahvemman ja itseohjautuvan yhtiön, joka hakee kasvua ulkomailta. Aiempi toimitusjohtaja Ville Laine jatkaa edelleen yhtiön omistajana ja hallituksen jäsenenä.

Kaksi vuosikymmentä Lojerin johdossa on opettanut Ville Laineelle paljon niin vastuunkannosta kuin liiketoiminnan kehittämisestä.
– Koen, että nyt on hyvä hetki siirtyä uralla seuraavaan vaiheeseen ja varmistaa oman roolimuutoksen kautta Lojerin kasvu ja uudistuminen. Muutoksen myötä saamme myös joukkoomme uutta energiaa ja tuoreita näkökulmia, Laine kertoo.
Roberto Quintero aloittaa Lojer Oy:n ja sen tytäryhtiön Merivaara Oy:n toimitusjohtajana 1. syyskuuta alkaen.
– Olen otettu, että pääsen jatkamaan Villen pitkäjänteistä työtä. Yrittäjät ovat usein persoonallisia tyyppejä, kuin erilaisesta kankaasta ommeltuja, ja Ville ei ole tässä poikkeus. On loistava mahdollisuus päästä kehittämään Lojeria eteenpäin kaikkien sidosryhmien kanssa, Quintero sanoo.
Kansainvälistä kasvua yhteisön hyvinvointi edellä
Päätöstä uudesta toimitusjohtajasta kypsyteltiin Lojerin hallituksessa useampi vuosi, eikä prosessissa haluttu kiirehtiä. Vaikka hallituksessa oli varauduttu haun kestävän pitkään, löytyi Lojerin koko 106-vuotiaan historian kuudes toimitusjohtaja lopulta melko nopeasti.
– Roberto vakuutti meidät monipuolisella kokemuksellaan kansainvälisestä kaupallisen liiketoiminnan kehittämisestä eri toimialoilla ja markkinoilla. Lisäksi hän sopi hyvin ajatukseemme siitä, että uusi toimitusjohtaja kannustaa osaajiamme kaikilla tasoilla tekemään rohkeita aloitteita, Laine kuvailee.
Quintero siirtyy Lojerille Bronto Skylift Oy Ab:ltä, jossa hän toimi kahdeksan vuoden ajan kaupallisena johtajana. Roolissaan hän vastasi yli 100 miljoonan euron vuosimyynnistä sekä globaalista asiakaskunnasta, johon kuuluu pelastus- ja rakennusalan ammattilaisia. Quinterolla on yli 27 vuoden kokemus teollisuus- ja valmistussektoreilta Yhdysvalloista, Suomesta ja Italiasta.
– Tämä on viides ala, johon olen päässyt tutustumaan urani aikana! Minulle on tärkeää toimia aloilla, jolla on merkitystä ihmisten hyvinvoinnille. Johtajana prioriteettini on luoda kulttuuri, jossa yhteisö voi hyvin ja toiminta todella perustuu yrityksen arvoihin.
Liiketoiminnan kasvu pohjaa perusosaamiseen
Lojerin ja sen tytäryhtiö Merivaaran liiketoiminta painottuu tällä hetkellä voimakkaasti Pohjoismaihin ja Eurooppaan, mutta hyvää kehitystä on nähty esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-idässä. Uutta suuntaa lähdettiin vuonna 2024 hakemaan myös Keski-Aasiasta Kazakstaniin perustetun myyntiyhtiön kautta.
– Lojer on Suomessa jo nyt suuri toimija, joten merkittävimmät kasvumahdollisuudet ovat maailmalla. Meidän on skaalattava perusliiketoimintaamme suuremmaksi, jotta toimintamme on sykleistä huolimatta vakaalla pohjalla. Samalla rakennamme Lojerista entistä joustavamman ja ketterämmän yhtiön, joka on vastuullinen ja turvallinen työnantaja, Quintero kuvailee.
Roberto Quintero
- Koulutukseltaan kaivosinsinööri (University of Arizona, USA)
- Siirtyy Lojerille Bronto Skylift Oy Ab:sta, jossa toimi yli 8 vuoden ajan kaupallisena johtajana
- Syntynyt Meksikossa, Meksikon ja Suomen kansalainen
- Asunut Suomessa vuodesta 2001
- Yli 27 vuoden kokemus teollisuus- ja valmistussektoreilta (USA, Suomi, Italia)
- Kansainvälistä kokemusta tuote-, projekti- ja liiketoimintayksiköiden johdossa sekä liiketoiminnan kehittämisen ja kaupallisen johtamisen tehtävissä yksityisellä sektorilla
Lisätietoja:
Roberto Quintero
p. 010 830 6715, roberto.quintero@lojer.com
Ville Laine
p. 010 830 6700, ville.laine@lojer.com
Avainsanat
Kuvat
Lojer
Lojer-konserni on Pohjoismaiden suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja ja elinkaaripalveluiden tuottaja. Lojer muodostaa yhdessä tytäryhtiöidensä kanssa Pohjoismaiden johtavan fysioterapialaitteiden ja -tarvikkeiden jälleenmyyjän. Tytäryhtiö Merivaaran ohjelmistot, laitteet ja palvelut parantavat potilasturvallisuutta ja lisäävät leikkaushoidon laatua ja tehokkuutta maailman johtavissa sairaaloissa. Lojer valmistaa tehtaillaan Sastamalassa, Hollolassa ja Kempeleessä muun muassa sairaalasänkyjä, tutkimus- ja hoitopöytiä sekä leikkauspöytiä ja -valoja. Vuonna 1919 perustettu yhtiö työllistää noin 260 henkilöä, ja se on alan merkittävin kotimainen työllistäjä. Yhtiön liikevaihto on yli 60 miljoonaa euroa ja viennin osuus on 70 prosenttia ja leikkaussalituotteista noin 95 prosenttia. Konserniin kuuluvat Lojer Oy, Merivaara Oy sekä myyntiyhtiöt Ruotsissa, Norjassa ja Kazakstanissa. www.lojer.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Idea Group
Abomics kasvattaa tiimiään merkittävästi: tavoitteena kansainvälinen kasvu21.10.2025 08:46:40 EEST | Tiedote
Terveysteknologiayritys Abomics on kuluvana vuonna rekrytoinut joukkoonsa markkinoinnin, lääketieteen ja bioinformatiikan huippuosaajia, joiden taidot ja kokemus tukevat yrityksen kasvua. Abomicsin hallitukseen on lisäksi nimetty kaksi uutta jäsentä, Timo Veromaa ja Jari Vainio, jotka tuovat yhtiöön merkittävää ymmärrystä lääketieteen alalta.
Idea Group vahvistaa tiimiään: tapahtuma-alan huippuammattilainen Sini Toivonen osaksi myyntitiimiä15.9.2025 08:47:20 EEST | Tiedote
Pitkän linjan tapahtuma- ja viestintätoimisto Idea Group vahvistaa tiimiään Soma Eventsin Sini Toivosella. Toivonen tuo mukanaan vahvan osaamisensa yritystapahtumista Idea Groupin myynti- ja asiakkuustiimiin Helsingissä ja Turussa.
Toimiva sähköjärjestelmä on tärkeä osa maatilojen kannattavuutta ja turvallisuutta9.7.2025 08:06:57 EEST | Tiedote
Maatilat ovat yhä riippuvaisempia sähköstä, ja sähkönjakelun katkeamattomuus on monella tilalla kriittistä. Aurinkovoima ja omat akustot vähentävät riippuvuutta ulkopuolisista sähköntoimittajista ja samalla ne tasaavat sähkön jatkossakin heiluvaa hintaa. Osa toimivaa sähköjärjestelmää on myös turvallisuus, sillä arvioiden mukaan 30–50 prosenttia maatilojen tulipaloista aiheutuu sähkölaitteista. Tämä korostuu kesän lopussa, kun viljoja aletaan kuivattaa.
Suomen ainoa kalanrehutehdas saa entistä leveämmät hartiat – amerikkalainen Alltech pääomistajaksi1.7.2025 08:33:11 EEST | Tiedote
Raisiossa toimivan Alltech Fennoaquan enemmistöomistus siirtyy amerikkalaiselle Alltech Corporationille. Suuren kansainvälisen konsernin tuki vahvistaa yhtiön resursseja ja tuo vakautta tulevaisuuteen. Alltech Fennoaquan toiminta jatkuu entiseen tapaan Raisiossa.
Bonalive avaa uuden tehtaan Turkuun – suomalaisinnovaatio mukana torjumassa globaalia antibioottikriisiä18.6.2025 15:01:57 EEST | Tiedote
Turkulainen terveysteknologiayritys Bonalive Oy on virallisesti avannut uuden pääkonttorin ja tuotantolaitoksen tänään Turussa. Uusi tehdas mahdollistaa jopa kymmenkertaisen tuotantokapasiteetin ja auttaa vastaamaan tuotteiden kysyntään maailmanlaajuisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme