Kauppakamarikysely: Yritykset tyytyväisiä kansainvälisten osaajien rekrytointiin, rekrytointien määrä kuitenkin laskussa
Yritysten tyytyväisyys kansainvälisiin osaajiin on pysynyt korkealla. Kauppakamareiden osaajakyselyn perusteella 73 prosenttia kansainvälisiä työntekijöitä rekrytoineista yrityksistä pitää kokemustaan myönteisenä, ja vain 4,5 prosenttia kielteisenä. Kansainvälisten rekrytointien määrä on kuitenkin laskussa.

“Joka toisessa suomalaisessa yrityksessä työskentelee jo ulkomaalaistaustainen työntekijä, ja kokemukset rekrytoinneista ovat voittopuolisen myönteisiä. Tässä ei ole tapahtunut muutosta verrattuna aiempiin vuosiin, vaan päin vastoin monet yritykset kuvailevat näitä työntekijöitä itselleen hyvin korvaamattomina,” Pulkkinen sanoo.
Kauppakamareiden osaajakysely tehtiin 18.–22. elokuuta ja siihen vastasi yli tuhat kauppakamareiden jäsenyritystä.
Yritysten kansainvälisten rekrytointien määrä on kuitenkin selvästi vähentynyt aikaisemmasta. Osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä enää vain 28 prosenttia kertoi rekrytoineensa tai vuokranneensa kansainvälisen osaajan yritykseensä viimeisen viiden vuoden aikana. Vielä vuosi sitten näin kertoi tehneensä 37 prosenttia. Erityisen suuri väheneminen on tapahtunut kaupan alalla, jossa enää 15,5 prosenttia kertoi tehneensä kv-rekrytointeja, kun vuosi sitten vastaava luku oli 27 prosenttia. Teollisuusalan yrityksissä edelleen 40 prosenttia kertoo rekrytoineensa kansainvälisiä osaajia.
“Varmasti merkittävin selittävä tekijä tässä on Suomen talouden heikko suhdanne ja korkeaksi äitynyt työttömyys, mutta arvelen yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristymisen vaikuttaneen myös kehitykseen. Kun keskustelu maahanmuutosta on kielteistä, alkavat ongelmat korostua mahdollisuuksien sijaan”, Pulkkinen sanoo.
Osaajakyselystä selviää myös, että kielikysymys on yleinen syy olla palkkaamatta kansainvälisiä osaajia. 55 prosenttia vastanneista kertoo syyksi, että työtehtävissä vaaditaan äidinkielen tasoista suomen kielen taitoa, mikä takia muualta tulevaa työntekijää ei voi palkata.
Kielikysymyksen ratkaisemiseksi Pulkkinen ehdottaa palveluseteliä yrityksille työntekijän kielen oppimisen tukemiseen.
"Palvelusetelin avulla yritykset voisivat ostaa suomen tai ruotsin kielen opintoja työntekijöilleen. Tämä helpottaisi ja rohkaisisi yrityksiä rekrytoimaan osaajia, joilla kielitaito on vasta kehittymässä”, Pulkkinen sanoo.
Maan hallitus saa kouluarvosanaksi 6,5
Kyselyssä kysyttiin myös yritysten tyytyväisyyttä hallituksen toimiin osaavan työvoiman saamisessa ja pitämisessä Suomessa. Tyytyväisyys hallituksen toimiin on laskenut hieman vuodentakaisesta. Nyt yritykset antavat hallitukselle kouluarvosanan 6,5, kun vuosi sitten arvosana oli 6,7.
“Tyytyväisimpiä yritykset ovat maan hallituksen toimiin työmarkkinoiden toimivuuden ja työnteon kannusteiden saralla, kun taas suurin tyytymättömyys kohdistui ulkomaalaisten houkutteluun ja työllistymiseen, johon tyytymättömiä oli 60 prosenttia vastaajista”, Pulkkinen sanoo.
Pisteytysmalli ja kannusteet kotoutumiseen ja kielen oppimiseen
Keskuskauppakamarin Pulkkinen muistuttaa, että Suomi ja suomalaiset yritykset tarvitsevat kansainvälisiä osaajia ja muun muassa tämän takia maahanmuutosta pitäisi alkaa puhua enemmän sen tarjoamien mahdollisuuksien kautta. Silloin myös kipukohtiin olisi helpompi rakentavasti tarttua.
“Suomessa pitäisi ottaa käyttöön maahanmuuton pisteytysmalli eli niin sanottu Kanadan malli sekä kannusteita kotoutumiseen ja kielen oppimiseen työelämässä. Näin pystyisimme houkuttelemaan maahan parhaat asiantuntijat ja tekijät”, Pulkkinen sanoo.
Pisteytysmallissa katsottaisiin esimerkiksi henkilön työtilannetta, koulutustaustaa ja kielitaitoa kokonaisuutena, ja suhteessa elinkeinoelämän tarpeeseen. Parhaat pisteet saaneet hakijat voisivat saada suoraan pysyvän oleskeluluvan koko perheelle.
“Emme tarvitse vain työntekijöitä lyhyellä aikavälillä vaan uusia suomalaisia, jotka haluavat antaa panoksensa suomalaiselle yhteiskunnalle ja elinkeinoelämälle”, Pulkkinen sanoo.
Kauppakamarien osaajakysely tehtiin 18.8.-22.8.2025 ja siihen vastasi 1035 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden.
Liitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Mercosur-sopimuksen tullien alennukset avaisivat ovia suomalaisyrityksille5.9.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
EU:n ja Mercosur-maiden (Brasilia, Argentiina, Paraguay ja Uruguay) välisen, maailman suurimman kauppasopimuksen hyväksyntä toisi merkittäviä mahdollisuuksia suomalaiselle elinkeinoelämälle. Euroopan komissio on jättänyt virallisen esityksen sopimuksen hyväksymisestä, ja Keskuskauppakamari pitää tätä askelta erittäin tervetulleena.
MEN: Kansainvälisen kauppakamarin päivitetyt markkinointisäännöt kieltävät vihapuheen ja disinformaation hyödyntämisen markkinoinnissa4.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) markkinointisäännöksiä on päivitetty muun muassa syrjintäperusteiden osalta, ja nyt myös mielenterveys voi olla syrjintäperuste. Lisäksi säännösten päivityksessä disinformaatio ja vihapuhe on kielletty markkinoinnissa, sekä niissä määritellään vaikuttaja ensimmäistä kertaa.
Keskuskauppakamari: Osaaminen turvattiin – kotoutumisen leikkaukset haastavat työllisyyden edistämistä4.9.2025 06:58:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen pitää hallituksen päätöstä olla kohdistamatta uusia säästöjä koulutukseen erittäin tervetulleena. Hänen mukaansa ratkaisu tukee Suomen kilpailukykyä ja tavoitetta nostaa osaamistasoa. Kotouttamiseen tarvitaan työ ensin -periaate.
Keskuskauppakamari: Kasvua tukevien päätösten toteuttaminen tärkeää – veronalennukset vauhdittavat kasvua2.9.2025 23:10:17 EEST | Tiedote
Hallituksen päätökset toimeenpanna kasvupäätöksiä kuten veronalennuksia ovat Keskuskauppakamarin mukaan erinomainen asia. Veronalennukset antavat sysäyksen kotimaiselle kulutukselle ja yritysten investoinneille. Lisäksi työllisyyden edistämiseksi suunniteltu nuorille kohdistettava työllistymisseteli on myös hyvä päätös. Sen sijaan kaivosteollisuuden veronkorotukset ovat myrkkyä ennakoitavuudelle.
Keskuskauppakamari: Maahanmuuton rakenne tarvitsee muutoksia mutta positiivisen kautta1.9.2025 19:36:43 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan maahanmuutosta käytävään keskusteluun tarvitaan positiivista, rakentavaa otetta. Maahanmuuton rakenne tarvitsee muutoksia, mutta niitä on tehtävä positiivien ei negatiivisen keskustelun ja ratkaisujen kautta. Tarvitsemme maahanmuuton yhteiskuntasopimuksen, jotta voimme etsiä ja löytää maahanmuuttoon oikeanlaiset ratkaisut, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme