SDP:n Suhonen ja Viitala kysyvät: Aikooko hallitus vetää Suomen taksit pöntöstä alas?
10.9.2025 11:11:05 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Timo Suhonen ja Juha Viitala ovat tänään keskiviikkona jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen vastattavaksi taksilain uudistamiseen liittyvien kipupisteiden havaitsemiseksi.
– Haluan alleviivata nyt huolellisuutta lain valmisteluun. Koko taksiala on veitsenterällä. Kolmatta kertaa taksilain korjaussarja ei voi epäonnistua. Siksi esiin nostetut epäkohdat on korjattava, perustelee Suhonen kysymyksensä taustoja.

– On myös havaittu, että alustatalouden puolelta operoidussa taksiliikenteessä on mustia aukkoja, jotka nielevät kyytimaksut, koska kuljettajille ei jää kuin murusia. Tiedetään, että yhden alustaoperaattorin provisio on jopa 25 %. Tämä on omiaan luomaan alalle harmaata taloutta, koska onhan kuljettajien jotenkin pysyttävä hengissä, tietää Suhonen.
– Tämä on siis niin epätervettä ja ei-avointa, läpinäkymätöntä kilpailua, että lähestytään jo kiskonnan ja ihmiskaupan tunnusmerkistöä. Ja samalla laadukas, luotettava ja turvallinen taksijärjestelmä vedetään pöntöstä alas. Tämä ei käy. Jo pelkästään huoltovarmuuden ja useiden sairaanhoidon yöpäivystysten lakkautukset vaativat ja edellyttävät takseja koko maassa, vaatii Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustaja Suhonen.
– Taksialan toiminta on erittäin tärkeää monen ihmisen arjessa. Tämän vuoksi pitää huolehtia siitä, että asiakaskokemukset eivät lisää turvattomuutta. Asiakkaan pitää voida luottaa siihen, että kyydit tulevat sovittuna aikana. Taksialan ammattilaisten pitää saada asianmukainen palkka työstään, jotta he voivat elättää työnteollaan itsensä sekä perheensä, summaa Satakunnan vaalipiirin kansanedustaja Juha Viitala.
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiJuha ViitalaKansanedustaja
Puh:09 432 3072juha.viitala@eduskunta.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.
SDP:n Matias Mäkynen: Oikeistohallitus heikentää jälleen naisten oikeuksia21.9.2026 12:58:44 EEST | Tiedote
Hallituksen naisvihamielinen politiikka saa uusia kierroksia, kun luvassa on satojen eurojen toimenpidemaksu abortteihin. Svenska Yle kertoo, että Orpon hallituksen kompromissin mukaan omasta pyynnöstä tehtävästä raskaudenkeskeytyksestä voi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa.
SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote
SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.
Kansanedustaja Elisa Gebhard: Hallituksen aborttimaksu on arvovalinta – naisten oikeuksista tehdään maksullisia21.9.2026 09:58:13 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard arvostelee jyrkästi Orpon hallituksen suunnitelmaa ottaa käyttöön uusi maksu osalle raskaudenkeskeytyksistä.
SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote
Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme