HSL-alkuperäissarja nyt katsottavissa – MATKA kertoo hauskan ja koskettavan kasvutarinan
29.9.2025 07:15:00 EEST | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote
Joukkoliikenne tuo ihmisiä yhteen ja mahdollistaa kohtaamisia - tästä kertoo HSL-alkuperäissarja MATKA, joka on nähtävissä 29.9. alkaen Nelosen kanavilla ja Ruudussa. Sarjan on ohjannut ja käsikirjoittanut Tiina Lymi.

MATKA on HSL-alkuperäissarja, joka on viiden jakson minisarja arjen absurdeista tilanteista. Sarja kertoo pankkiiri Juhanin tapahtumarikkaasta työmatkasta, josta muodostuukin lopulta hänen kasvutarinansa.
MATKA-sarjan ensimmäinen jakso nähdään tänään Nelosella klo 18.20. Sarjan kaikki jaksot ovat nähtävissä jo nyt Ruudusta ja HSL:n verkkosivuilta.
Inspiraatio Juhanin tarinaan on ohjaaja-käsikirjoittaja Tiina Lymin mukaan lähtenyt ihan tavallisesta arjesta.
"Yhteiset kohtaamiset ja erilaisten ihmisten tapaamiset jäävät vähiin, jos liikumme yksin esimerkiksi omalla autollamme ja vietämme kaikki päivät kaltaistemme kanssa. Joukkoliikenteessä kohtaamme toisiamme, ja ehkä julkisten oviin sopisikin muistutuksena maininta Saattaa sisältää elämää", Lymi pohtii.
Sarjan keskiössä on keski-ikäinen menestyvän pankkiiriliikkeen toimitusjohtaja Juhani, joka asuu tyytyväisesti Espoossa. Elämässään Juhani ei kohtaa ihmisiä oman hyvinvointikuplansa ulkopuolelta, eikä koe siihen suurempaa tarvettakaan. Pakon edessä hän joutuu kuitenkin tilanteeseen, jossa edessä on suuri tuntematon: julkinen liikenne. Tästä alkaa Juhanin matka, josta tuleekin käänteentekevä kokemus.
Sarjaa lähdettiin tekemään, koska HSL:ssä haluttiin tarjota katsojille ajatuksia herättävää sisältöä ja lisätä sitä kautta kiinnostusta joukkoliikennettä kohtaan uusin keinoin.
”Sarjan fiktiiviset kohtaamiset ovat tunnistettavia ja ehkä kiusallisen inhimillisiäkin. Emme halunneet ohjailla tai silotella tarinaa, vaan annoimme ohjaajalle täyden luovan vapauden kertoa Juhanin tarinan juuri niin kuin hän sen näki. MATKA-sarjassa kaikki on mahdollista”, sanoo HSL:n markkinointi- ja brändipäällikkö Anu Koskinen.
Sarjassa pääroolissa Juhanina nähdään Carl-Kristian Rundman. Näyttelijäkaartiin kuuluvat myös Sanna-Kaisa Palo, Ella Lymi, Dick Idman, Veeti Vekola ja Pablo Ounaskari. Sarjan on kuvannut Aarne Tapola. Musiikin sarjaan on säveltänyt Lauri Porra.
Sarjan tilaaja: HSL
Tuotantoyhtiö: Rabbit Films, vastaava tuottaja: Olli Suominen
Nelonen, vastaava tuottaja: Lasse Nikkari
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu KoskinenMarkkinointi- ja brändipäällikkö
anu.koskinen@hsl.fiHSL Viestintä
Puh:040 163 2818viestinta@hsl.fiLinkit
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2024 HSL:n toimintakulut olivat 894 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 872 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2024 aikana 361 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/medialle
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n hallituksen päätöksiä 22.9.202622.9.2026 13:12:33 EEST | Tiedote
Hallitus päätti bussiliikenteen tarjouskilpailun käynnistämisestä sekä ensi vuoden Espoon ratakatkoja korvaavan bussiliikenteen kilpailuttamisesta. Hallitus sai käsiteltäväkseen myös hallintosääntöön tehtävät tarkennukset ja lisäykset, joiden on määrä tulla voimaan 1.1.2027 Yhtymäkokouksen hyväksynnän jälkeen. Lisäksi HSL antoi lausunnon Väyläviraston perusväylänpidon ja investointisuunnitelman sisältävästä ohjelmakokonaisuudesta.
HSL päivittää Pohjois- ja Koillis-Helsingin bussilinjastoa – suunnitelman laatiminen on alkanut8.9.2026 14:41:16 EEST | Tiedote
HSL on aloittanut Pohjois- ja Koillis-Helsingin bussilinjaston uudistamiseen tähtäävän suunnitelman laatimisen. Linjastotarkastelun tavoitteena on päivittää bussilinjasto vastaamaan paremmin alueen muuttuneita liikkumistarpeita, asukkaiden ja työpaikkojen sijoittumista sekä joukkoliikenteen kysyntää.
HSL valmistelee uutta linjastosuunnitelmaa Itä-Vantaalle8.9.2026 14:20:31 EEST | Tiedote
HSL on aloittanut Itä-Vantaan uuden linjastosuunnitelman laatimisen. Suunnitelmassa tarkastellaan alueen bussilinjastoa tulevien vuosien matkustustarpeiden, liikennöintikustannusten ja Vantaan ratikan valmistumisen näkökulmasta.
Raitiovaunuliikenne Kruunusilloilla alkaa 7.11.31.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin raitiovaunuverkko laajenee itään lauantaina 7.11.2026, kun Kruunusillat-hankkeessa rakennettu raitiotie aukeaa liikenteelle. Uudella reitillä liikennöivät linjat 11 (Pasila–Kruunuvuorenranta) ja 12 (Rautatientori–Yliskylä).
HSL LOOKS -muotinäytöstapahtuma järjestetään keskustassa lauantaina 29.8. – Lue kaikki tarvittava tieto koottuna27.8.2026 10:13:00 EEST | Tiedote
Mitä: HSL LOOKS on kaikille avoin ja maksuton muotinäytöstapahtuma, jossa esitellään stylisti Minttu Vesalan, HSL:n, nousevien suomalaisten suunnittelijoiden ja Stadin ammattiopiston yhteistyöstä syntynyttä tyylikokonaisuutta. Lookit on luotu täysin kierrätysmateriaaleista ja liikennevälineisiin unohtuneista löytötavaroista. Sekä tyylikokonaisuus että tapahtuma juhlistavat kaupunkikulttuuria ja joukkoliikenteen monimuotoisuutta. Missä: Helsingin päärautatieaseman Kompassiaukio (Rautatientorin metroasema). Näytöstä voi seurata livenä myös HSL:n Instagramissa ja TikTokissa. Milloin: lauantaina 29.8. järjestetään kaksi samansisältöistä näytöstä klo 16 ja klo 18 Muuta: Tapahtumassa esiintyy lisäksi artisti Olga. Näytöksen malleina nähdään muun muassa Jorma Uotinen, Ina Mikkola, Isaac Sene, Sini Sabotage ja Jekku Berglund. Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin ohjelmistoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme