Oma Häme

Aluevaltuusto käsitteli talousasioita ja keskusteli vilkkaasti valtuustoaloitteiden vastauksista

Jaa
Aluevaltuusto koolla Uramon koululla Riihimäellä 30.9.2025
Aluevaltuusto koolla Uramon koululla Riihimäellä 30.9.2025.

Kanta-Hämeen aluevaltuusto kokoontui tiistai-iltana Riihimäelle syyskauden ensimmäiseen kokoukseensa. Reilu kaksi tuntia kestäneessä kokouksessa käsiteltiin muun muassa hyvinvointialueen taloustilannetta, tehtiin henkilövalintoja sekä hyväksyttiin vastauksia useisiin valtuustoaloitteisiin. Uramon koululla pidetyssä kokouksessa keskustelua herättivät erityisesti sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimukset sekä vaihdevuosioireiden hoitaminen perusterveydenhuollossa. 

Voit katsoa kokouksen tallenteen tästä.

Ensimmäisenä aluevaltuusto käsitteli hyvinvointialueen osavuosikatsausta, joka esittelee palveluiden tilaa sekä talouden ja toiminnan kehitystä. Katsaus kuuluu toimittaa aluevaltuustolle säännöllisesti. Tammi-kesäkuuta koskeva katsaus osoittaa, että hyvinvointialueen kolmas toimintavuosi on alkanut positiivisesti: talous on kehittynyt suotuisasti ja palveluiden saatavuus on parantunut. Tammi–kesäkuun tilikauden tulos oli 28,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen, kun vuotta aiemmin sama ajanjakso päättyi 14,1 miljoonan euron alijäämään. 

Vuoden 2023–2024 aikana päätettyjen tasapainottamisohjelmien vaikutukset näkyvät nyt ensimmäistä kertaa tuloslaskelmassa. Talouden pitäminen hyvällä uralla vaatii kuitenkin jatkossa paljon työtä, sillä kaikkia ohjelmia ei välttämättä pystytä toteuttamaan kokonaisuudessaan. Lisäksi haasteena on lakisääteinen velvollisuus alijäämien kattamisesta ensi vuoden loppuun mennessä.

Muutostalousarvio ja investointisuunnitelma hyväksyttiin

Aluevaltuutetut kiittivät viranhaltijoita perusteellisesti valmistellusta osavuosikatsauksesta, joka heidän mielestään tarjosi runsaasti tietoa. Osa valtuutetuista suhtautui kriittisesti osavuosikatsauksessa esitettyihin mittareihin ja tavoitteisiin. Keskustelussa pohdittiin, palvelevatko mittarit enemmän taloudellisia tavoitteita kuin asukkaiden palvelutarpeita. Huolta herätti myös se, millaista kuormitusta henkilöstölle aiheutuu kovista tavoitteista.

Aluevaltuusto merkitsi osavuosikatsauksen tiedoksi, kuten myös talouden tasapainottamisohjelmien toteutumat tammi–kesäkuulta 2025. Toteutumien seuraaminen auttaa arvioimaan, kuinka suunnitellut säästö- ja sopeutustoimet etenevät ja riittävätkö ne asetettuihin tavoitteisiin. 

Lisäksi aluevaltuusto hyväksyi muutokset vuoden 2025 talousarvioon. Suurin osa muutoksista on teknisiä, joilla ei ole vaikutuksia hyvinvointialueen tulokseen. Ainoana määrärahalisäyksenä oli 1,4 miljoonaa euron lisärahaa erikoissairaanhoitoon ortopedian, silmätautien sekä kuntoutuspalvelujen kuulokeskuksen hoitojonojen purkuun. Muutoksilla varmistetaan, että lakisääteiset palvelut voidaan turvata ja että käytettävissä olevat varat kohdennetaan oikein.

Aluevaltuusto hyväksyi myös vuosien 2026–2029 täsmennetyn investointisuunnitelman, joka määrittelee, millaisia suuria hankintoja ja rakennusinvestointeja hyvinvointialueella tehdään lähivuosina.

Sosiaalialan sijaiset huolena

Talousasioiden käsittely sujui aluevaltuustolta varsin nopeasti, mutta keskustelu vilkastui, kun käsittelyyn tulivat valtuustoaloitteisiin annetut vastaukset. Erityisesti vaihdevuosiklinikan perustamista ja sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimusten madaltamisen vaikutuksia koskevat aloitteet kirvoittivat pitkiä ja värikkäitä puheenvuoroja.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä oli tehnyt joulukuussa 2024 aloitteen, jossa vaadittiin sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimusten madaltamisesta aiheutuvien haittojen minimoimista. Eduskunta höllensi sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimuksia marraskuussa 2024.

Valtuustoaloitteessa oltiin huolissaan siitä, että sosiaalipalvelujen laatu kärsii ja asiakasturva vaarantuu, kun tilapäiseksi sosiaalityöntekijäksi kelpuutetaan sijaisia väljemmin perustein. Aloitteen allekirjoittajina oli laaja joukko valtuutettuja eri puolueista.

Hyvinvointialueen vastauksessa todettiin, ettei Oma Hämeellä ole syytä poiketa valtakunnallisesta linjauksesta. Joustavuus on välttämätöntä, jotta palvelut turvataan kaikissa tilanteissa. Vastauksessa muistutettiin, että sijaisilla aina ohjaajana laillistettu sosiaalityöntekijä, eikä heillä ole oikeutta tehdä kaikkia päätöksiä.

Elämänkaarilautakunta oli jakanut valtuustoaloitteen tekijöiden ja lukuisten allekirjoittajien huolen. Aluevaltuustossa käydyn keskustelun aikana valtuutettu Satu Viksten (vas.) esitti asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Hänen mukaansa vaakalaudalla on lasten ja perheiden turvallisuus sekä alan arvostus. Vikstenin mukaan liian iso vastuu sijaisella voi johtaa virheisiin, ja kelpoisten työntekijöiden kuormitus kasvaisi entisestään.

Vikstenin esitys sai kannatusta, mutta se hävisi äänestyksessä aluehallituksen pohjaesitykselle äänin oli 43–16. Näin ollen vastaus merkittiin tiedoksi ja asia todettiin loppuun käsitellyksi.

Tarvitaanko vaihdevuosista kärsiville oma klinikka?

Toinen laajaa keskustelua herättänyt aloite koski vaihdevuosiklinikan perustamista. Aloitteen perusteluna oli kustannussäästöjen lisäksi tarve hoidon selkeyttämiselle ja lääkäreiden osaamisen lisäämiselle. Aloitteen olivat tehneet edellisellä valtuustokaudella Tea Jaakkola (ps.) ja Tiina Metsäranta (vkk.). Toukokuussa jätetyn aloitteen allekirjoittajina oli laaja joukko valtuutettuja eri puolueista.

Hyvinvointialueen vastauksessa todettiin, että Oma Hämeessä vaihdevuosioireiden hoito on jo osa perusterveydenhuoltoa ja hoitoketjut toimivat. Erillistä klinikkaa ei nähty tarpeelliseksi, mutta koulutuksen ja hoidon keskittämisen mahdollisuuksia luvattiin tarkastella.

Vastaus tyydytti aiemmin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakuntaa, mutta aluevaltuustossa sitä kritisoitiin. Anne Kisonen (vas.) esitti aloitteen palauttamista valmisteluun vedoten naisten eriarvoiseen asemaan palveluihin pääsyssä. Muiden valtuutettujen kannatuspuheenvuoroissa nousi esiin muun muassa huoli naisten oireiden tunnistamisen puutteista ja siitä, onko hyvinvointialueen vastausta varten selvitetty asioita riittävällä perusteellisuudella.

Äänestyksessä aluehallituksen esitys kuitenkin voitti äänin 39–20. Vastaus aloitteeseen merkittiin tiedoksi ja asia todettiin loppuun käsitellyksi.

Tarkastuslautakunnassa henkilövaihdoksia

Lisäksi aluevaltuusto teki henkilövalintoja. Vasemmistoliiton uudeksi varavaltuutetuksi ja turvallisuuslautakunnan jäseneksi valittiin Tapio Virtasen tilalle Timo Koskinen.

Yksilöasioiden jaostoon valittiin Harri Aaltosen (ps.) tilalle Jonni Levaniemi (ps.).

Lisäksi tarkastuslautakuntaan tehtiin useampi henkilömuutos. Teijo Pullisen (ps.) tilalle nimettiin Harri Aaltonen. Samalla perussuomalaiset luopuvat varapuheenjohtajan paikasta. Varapuheenjohtajaksi valittiin Elise Oikari (kd.). Aaltosen varajäseneksi valittiin Vesa Mäkinen (ps.).

Muut asiat aluevaltuusto päätti esityslistan mukaisesti. Aluevaltuuston seuraava kokous on lokakuun lopussa.

Aluevaltuuston 30.9.2025 kokouksen esityslista

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Oma Häme on käynnistänyt ainutlaatuisen laatutyön – tavoitteena oma laatujärjestelmä29.9.2025 13:25:52 EEST | Tiedote

Oma Häme on käynnistänyt kaikkia toimialoja koskevan laatutyön, jonka tuloksena syntyy hyvinvointialueen oma laatukäsikirja ja kokonainen laatujärjestelmä. Laatujärjestelmä perustuu Oma Hämeen omavalvontaohjelmaan ja -suunnitelmiin. Tarkoituksena on tehdä omavalvontaa jatkossa vaikuttavammin ja konkreettisemmin suhteessa yhteisiin tavoitteisiin ja palveluihin. Pyrkimyksenä on vakiinnuttaa käytäntöjä ja toimintatapoja läpi hyvinvointialueen vastaamaan jatkossa määriteltäviä Oma Hämeen korkeita laatuvaatimuksia. – Meillä tehdään jo paljon laadun eteen, mutta kaikkea työtä ei aina tunnisteta laatutyöksi. Nyt haluamme tehdä laadusta yhteisen asian, joka näkyy arjessa ja helpottaa työn tekemistä, kuvaa hankinta- ja laadunhallintajohtaja Jouni Sakomaa. Pelkistetyimmillään kyse on yhteisestä ymmärryksestä siitä, mitä ja miten hyvinvointialue tehtäväänsä täyttää. Oma Hämeessä ajatellaan, että laatutyö on sitoutumista sovittuihin toimintatapoihin – ja sen varmistamista, että ne toteutuvat käytä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye