Elinkeinoelämän keskusliitto EK

lkka Oksala: Työperäisen maahanmuuton hyväksikäyttöön puututtava kovalla kädellä

Jaa

Suomi tarvitsee työhön johtavaa maahanmuuttoa.  Työikäisen väestön määrän pienentyminen uhkaa vakavasti talouttamme. Se mitä emme voi sietää, on työperäisen maahanmuuton törkeää hyväksikäyttöä. Siihen on puututtava kovalla kädellä. Viime aikoina julkisuuteen tulleet tapahtumat kertovat isoista ongelmista osassa suomalaisia työpaikkoja. Ratkaisua ongelmiin eivät kuitenkaan tuo SAK:n esittämät pienten tes-riitojen kriminalisoinnit.

Vakavat rikokset on sen sijaan kriminalisoitava. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) esitti jo lokakuussa 2020 työelämässä tapahtuvan kiskonnan kriminalisointia. Esitimme myös, että säädettäisiin törkeästä tekomuodosta aina vankeusrangaistus. Valitettavasti edellinen hallitus ei toteuttanut esitystämme. Jos se olisi tuolloin säädetty, olisivat pykälät jo voimassa. Hyvä, että nämä esitykset ovat kuitenkin nyt etenemässä ja tulossa eduskunnan hyväksyttäviksi. 

Törkeään hyväksikäyttöön ja kiskontaan puuttuminen edellyttää monia toimenpiteitä. Toimenpiteet on kyettävä kohdentamaan sinne, missä ongelmat ovat. Suurimmassa osassa työpaikkoja ei kiskontaa tai hyväksikäyttöä tapahdu. On myös oikein toimivien yritysten etu, että väärinkäytöksiin tehokkaasti puututaan. 

Tehokas puuttuminen ongelmaan edellyttää viranomaisten tiedonvaihto-oikeuden merkittävää parantamista. Esimerkiksi verohallinto saa nykyisin vain erittäin rajatuissa tilanteissa antaa työsuojeluviranomaiselle tietoa havaitsemistaan väärinkäytöksistä, jotka kuuluvat työsuojeluviranomaisten toimivaltaan. 

Myös uhrin asemaan on tehtävä parannuksia. EU:n uudistettu ihmiskauppadirektiivi edellyttää, että jäsenvaltiot luovat yhteistyössä alan tukijärjestöjen kanssa mekanismeja, joiden tavoitteena on uhrien varhainen tavoittaminen ja tunnistaminen sekä uhrien auttaminen ja tukeminen. Rikosuhripäivystyksellä (RIKU) on oltava riittävät toimintaedellytykset auttaa työelämässä hyväksikäytettyjä, mikä edellyttää mm. kykyä tarjota tukea useilla eri kielellä. RIKU:n ja palveluja toteuttavien järjestöjen rahoitusta on leikattu merkittävästi. Myös työsuojeluviranomaisen tekemien työsuojelutarkastusten määrä on viime vuosina ollut laskusuunnassa. Viranomaisvalvonnan ja järjestöyhteistyön resursointi on suhteutettava ulkomaisen työvoiman määrän kasvuun.   

Väärinkäytöksiin on puututtava useilla perustelluilla täsmätoimilla. Sellaisia eivät ole tänään SAK:n esittämät alipalkkauksen kriminalisointi eikä myöskään ammattiliittojen kanneoikeus. Koska jos työnantaja ei maksa työntekijälle työehtosopimuksessa sovittua vähimmäispalkkaa, työnantajan maksettavaksi tuomitaan työtuomioistuimessa jo nyt hyvityssakko. Valmisteilla olevien lakiuudistusten tultua voimaan työnantaja voidaan lisäksi tuomita rangaistukseen kiskonnasta tai törkeästä kiskonnasta työelämässä. Näiden rangaistussäännösten kriteerit täyttyvät erittäin selkeästi julkisuudessa esillä olleissa hyväksikäyttötilanteissa.  On tärkeää puuttua nimenomaan työvoiman tahalliseen hyväksikäyttöön. Sen sijaan alipalkkauksen säätäminen rangaistavaksi johtaisi jokaisen palkkaan liittyvän tulkintaerimielisyyden muuttumista rikosasiaksi. 

Ammattiyhdistysliikkeelle ei pidä antaa kanneoikeutta. Työntekijäliitto voi jo nykyään ajaa kannetta työntekijöiden puolesta valtuutuksen perusteella ja ottaa oikeudenkäyntikulut vastuulleen. Meillä on työelämässä tapahtuvaa hyväksikäytön ja kiskonnan tutkimista ja syyttämistä varten viranomaiset, jotka toimivat virkavastuulla. Heidän toimintaedellytyksiänsä on syytä tukea niin lisäresurssein kuin myös sellaisin lakimuutoksin, jotka parantavat heidän mahdollisuuksiaan tehokkaasti toimia väärinkäytöksiä vastaan. 

Lisätiedot: johtaja lkka Oksala, p. 050 301 8590

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Suomalainen elinkeinoelämä vetoaa YK:n ilmastokokouksessa päästövähennysten puolesta – käytännön ratkaisut löytyvät4.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän paine on entistä tärkeämpää, kun geotalouden jännitteet ja valtioiden taloushaasteet heijastuvat COP30-neuvotteluihin. EK vie Brasilian ilmastokokoukseen viestin siitä, kuinka kilpailukyky ja kunnianhimoiset ilmastotoimet on mahdollista yhdistää. Suomen näkyvyyttä vahvistaa oma maapaviljonki, jossa yritykset esittelevät käytännön ratkaisuja päästöjen vähentämiseksi eri sektoreilla. YK:n ilmastokokous (COP30) pidetään Brasilian Belemissä 10.–21.11. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta on paikan päällä 10.–15.11. vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen ja johtava asiantuntija Janne Peljo. Kokous järjestetään 10 vuotta Pariisin historiallisen ilmastosopimuksen solmimisen jälkeen. Maailman valtioiden odotetaan nyt tuovan kokoukseen uudet, aiempaa kunnianhimoisemmat kansalliset päästövähennyssitoumukset (National Determined Contributions, NDC). Tähän liittyen EU:n jäsenmaiden ympäristöministerit kokoontuvat tänään 4.11. Brysseliin päättämään unionin sitoumuksesta eli 90 prosenti

Kutsu julkistustilaisuuteen: EK:n selvitys sääntelystä aiheutuvista kustannuksista | torstai 6.11.2025 klo 10.3031.10.2025 12:27:56 EET | Kutsu

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on tehnyt selvityksen sääntelystä aiheutuvista kustannuksista. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies julkistaa selvityksen tulokset Teams-tilaisuudessa torstaina 6.11.2025 kello 10.30–11.30. Kuinka paljon se sääntely oikein maksaa? Entä viimeaikaiset EU-sääntelykokonaisuudet? Mitkä ovat suomalaisten yritysten tunnelmat viimeaikaisen kehityksen osalta? Tilaisuudessa taustoitetaan sääntelystä aiheutuvia kustannuksia sekä esitellään mahdollisuuksia niiden vähentämiseksi ja seuraamiseksi. Selvitystä ovat kommentoimassa EK:n yrityslainsäädännön tiimistä johtaja Juho Mäki-Lohiluoma, johtava asiantuntija Hannu Ylänen ja avustava asiantuntija Kasper Sass. Ilmoittaudu infoon alla olevasta linkistä, niin saat sähköpostiisi kalenterikutsun ja Teams-linkin: https://tapahtumat.ek.fi/attend/now/y6PZM Tervetuloa!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye