Digiturvabarometri 2025: Suomalaiset luottavat viranomaisiin, mutta digihuijaukset ja kyberuhat huolestuttavat
8.10.2025 06:00:00 EEST | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Digi- ja väestötietoviraston tuoreen Digiturvabarometrin mukaan suomalaisten luottamus digitaaliseen turvallisuuteen on heikentynyt. Erityisesti kyberhyökkäykset ja digihuijaukset koetaan merkittäviksi uhkiksi. Myös tekoälyn nopea kehitys ja sen kyky käsitellä henkilötietoja herättävät huolta. Luottamus viranomaisiin, finanssialan toimijoihin ja omaan työnantajaan on kuitenkin pysynyt korkeana.

Tulosten mukaan 38 % vastaajista kokee luottamuksensa digiturvaan heikentyneen, kun taas yli puolella (51 %) luottamus on säilynyt ennallaan. Vain 11 % kertoo luottamuksen vahvistuneen.
Suomalaiset kokevat digimaailman edelleen melko turvalliseksi. 91 % kokee osaavansa käyttää digitaalisia laitteita ja -palveluja turvallisesti ja 82 % tuntee olonsa vähintään melko turvalliseksi.
”Verkkorikollisuus, geopoliittinen jännite ja tekoäly näkyvät mediassa ja vaikuttavat arkeen. Noin 60 % kansalaisista on nyt huolissaan yhteiskuntaan kohdistuvista kyberhyökkäyksistä ja digihuijauksista, mutta suomalaiset luottavat edelleen omaan osaamiseensa ja viranomaisiin. Trendi on kuitenkin mielestäni huolestuttava,” sanoo johtava erityisasiantuntija Kimmo Rousku Digi- ja väestötietovirastosta.

Tekoälyn käyttö yleistyy – turvallisuus huolettaa
Tekoälyn käyttö on yleistynyt nopeasti – jo joka kymmenes suomalainen käyttää tekoälyä päivittäin. Samalla luottamus tekoälyn turvallisuuteen on hieman laskenut: vain 20 % uskoo sen käsittelevän henkilötietoja turvallisesti. Eniten tekoälyyn luottavat nuoret (26 %), vähiten yli 65-vuotiaat (14 %).

Kyberuhat huolestuttavat 60 % suomalaisista
Tämän vuoden tutkimuksessa kysyttiin ensimmäistä kertaa suhtautumisesta kyberuhkiin. Kyberuhat huolettavat laajasti: 60 % suomalaisista on melko tai erittäin huolissaan yhteiskuntaan kohdistuvista kyberhyökkäyksistä ja digihuijauksista. Silti vastaajista 51 % uskoo, että Suomi on varautunut niiden torjuntaan hyvin. Kaksi kolmesta arvioi digiturvan olevan paremmalla tasolla Suomessa kuin muissa EU-maissa.

Luottamus viranomaisiin ja työantajiin vahvaa
Vaikka tutkimuksessa nousi esille huolia, luottamus viranomaisiin, finanssialaan ja omaan työnantajaan on säilynyt korkeana. Viranomaisiin luottaa 87 %, työantajaan 82 %, oppilaitoksiin 71 % ja finanssialaan 87 %.
Luottamus on viime vuoteen verrattuna kauttaaltaan pienessä laskussa. Poikkeuksena luottamus kotimaisiin verkkokauppoihin on noussut kaksi prosenttiyksikköä 75 prosenttiin. Ulkomaisiin verkkokauppoihin luottaa vain 23 %.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo RouskuJohtava erityisasiantuntijaDigitalisaatio ja digitaalinen turvallisuus / Digitalisering och digital säkerhet / Digitalization and digital security
Puh:0295 535 120Puh:050 566 2986kimmo.rousku@dvv.fiKuvat





Liitteet
Tutkimuksen toteutus
Digiturvabarometri 2025 tehtiin Digi- ja väestötietoviraston toimeksiannosta Vastakaiku Oy:n toimesta. Kysely toteutettiin Bilendi Oy:n M3 -paneelissa heinä-elokuussa 2025. Tutkimukseen vastasi 1250 vastaajaa, ja painotettuna se on valtakunnallisesti edustava otos sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Suomi.fi-lompakon teknisten ratkaisujen toteuttajaksi valittu Scytáles Ab2.7.2026 15:16:11 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto julkaisee vuonna 2027 Suomi.fi-lompakon, jonka teknisten ratkaisujen toteuttajaksi on valittu Scytáles Ab. Suomi.fi-lompakosta ja sen kehityksestä vastaa Digi- ja väestötietovirasto.
En frånskild kan förlora sin rätt till sin tidigare makes egendom – giftorätten får en tidsfrist10.6.2026 12:12:00 EEST | Pressmeddelande
I fortsättningen preskriberas giftorätten när det har gått tio år sedan äktenskapet eller det registrerade partnerskapet upphörde. Detta innebär att rätten till den tidigare makens egendom kan upphöra helt om egendomen inte skiftas i tid efter äktenskapsskillnaden. Ändringen grundar sig på en lagändring som trädde i kraft 1.6.2026.
Eronnut voi menettää oikeutensa entisen puolisonsa omaisuuteen – avio-oikeudelle tulee määräaika10.6.2026 12:12:00 EEST | Tiedote
Jatkossa avio-oikeus vanhentuu, kun avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen päättymisestä on kulunut kymmenen vuotta. Tämä tarkoittaa, että oikeus entisen puolison omaisuuteen voi päättyä kokonaan, jos omaisuuden jakoa ei tehdä ajoissa avioeron jälkeen. Muutos perustuu 1.6.2026 voimaan tulleeseen lakimuutokseen.
Marital rights to the property of the former spouse may be lost after divorce – a time limit will be imposed on marital rights to property10.6.2026 12:12:00 EEST | Press release
In future, marital rights to property will expire ten years after the marriage or registered partnership has ended. This means that the right to the property of the former spouse may end entirely if the distribution of the property is not carried out in time after the divorce. The change is based on a legislative amendment that entered into force on 1 June 2026.
Välkommen till världens lyckligaste land – skärm med invånarantal hälsar resenärer välkomna på Helsingfors-Vanda flygplats5.6.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Resenärer som anländer till Helsingfors-Vanda flygplats möts från och med början av juni av Myndigheten för digitalisering och befolkningsdatas skärm som visar Finlands invånarantal. Skärmen har placerats i flygplatsens bagageaula längs rutten för ankommande passagerare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme