Trillerin sykkeellä etenevässä Tattarisuon noitapiiri -tietokirjassa Aki Ollikainen kuvaa sekä yhteiskunnan että ihmismielen kieroutta
"Tattarisuon maine ei kai koskaan ole ollut kovin mairitteleva. Se ei ollut sitä kieltolain aikanakaan, mutta kun sen lähteestä 1930-luvun alussa nousi ylös irti leikattuja ruumiinosia, muuttui ohikulkijoiden kirkasvetinen juomapaikka koko nuorta kansakuntaa värisyttäneen kauhutarinan mustaksi keskipisteeksi."
Tattarisuon noitapiiri on tietokirja mustasta magiasta, salaliittoteorioista ja järkyttävistä ihmiskohtaloista. Teos on palkitun kirjailijan Aki Ollikaisen vuosien mittaisen taustatyön tulos.

Suomea kuohutti 1930-luvun alussa karmiva rituaalirikos. Tattarisuon lähteestä löytyi naisen pää, yhdeksän kättä, yhdeksän jalkaa ja 12 irti leikattua sormea. Irvokas löytö oli sensaatio, ja siitä alkoi Suomen rikoshistorian erikoisin tutkinta. Epäilyjä heitettiin niin vapaamuurareiden, teosofien kuin Neuvostoliiton tiedustelupalvelun GRU:n suuntaan. Jopa Scotlandilta pyydettiin virka-apua tapauksen tutkinnassa.
Kahden vuoden kuluttua syylliseksi paljastui "Noita-Kallioksi" nimetyn näkijän johdolla toimiva kuuden hengen lahko, joka piti majaansa Pitkänsillan pohjoispuolen työläiskortteleissa. Kallion tarkoituksena oli ollut manata esille kuuluisan 1800-luvulla eläneen pohjalaisen murhamiehen Matti Haapojan aarre, jonka hän uskoi makaavan Tattarisuon lähteen pohjalla.
Tattarisuon noitapiiri on tietokirja mustasta magiasta, salaliittoteorioista ja järkyttävistä ihmiskohtaloista. Palkitun kirjailijan Aki Ollikaisen teos etenee trillerin sykkeellä ja sukeltaa maailmaan, jota pimeyden voimat hallitsevat ja jossa oikeutta etsitään demonisin rituaalein.
Aki Ollikaisen (s. 1973) esikoisromaani Nälkävuosi (2012) sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja oli Finlandia- ja Man Booker -palkintoehdokkaana. Ollikainen on julkaissut romaanien lisäksi jännäreitä ja työskennellyt toimittajana. Tattarisuon tapaus on kiehtonut Ollikaista vuosien ajan.
Tattarisuon noitapiiri julkaistaan 16.10.2025.
Teos julkaistaan painettuna sekä e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukee Tuukka Haapaniemi.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset medialle: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus,
musiikki & populaarikulttuuri
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Jeneva Rosen läpimurtoteos Täydellinen avioliitto on täydellinen lukukokemus psykologisten jännäreiden ystävälle16.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Täydellinen avioliitto – vai täydellinen murha? Jeneva Rosen vauhdikas ja vastustamaton bestseller-jännäri ilmestyy suomeksi 23.1.2026.
Sara Al Husainin romaani Kenelle maa kuuluu voitti Toisinkoinen-palkinnon8.12.2025 14:07:21 EET | Tiedote
Toisinkoinen-palkinto on myönnetty tänä vuonna Sara Al Husainin romaanille Kenelle maa kuuluu. Se on kertomus sodasta, ikuisesta pakenemisesta, kodittomuudesta ja toivon hauraista säikeistä. Al Husainin esikoisromaani Huono tyttö julkaistiin vuonna 2023, ja se voitti BookBeatin Vuoden tulokas -palkinnon ja oli ehdolla myös Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja Savonia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
LIKEn kirjakevät 2026 on täynnä sykähdyttäviä tarinoita, mieleen jääviä ääniä ja musiikin voimaa29.10.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Keväällä 2026 Liken kirjat tarjoavat vahvoja tarinoita niin palkituilta kirjailijoilta kuin kiinnostavilta uusilta tulokkailta, rohkeaa ja kantaa ottavaa tietoa ajankohtaisista teemoista sekä runsaasti uutta infoa musiikkikirjojen ystäville. Sarjakuvasuosikit Fingerpori ja Kamala luonto ilahduttavat fanejaan myös ensi keväänä.
Jopa kauhun kuningas Stephen King rakastaa tätä kirjaa – Jason Rekulakin Teddy on karmean kekseliäs ja omaperäinen kauhutrilleri, jonka lukemisen jälkeen et enää katso lasten piirustuksia samoin silmin1.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Niin lukijoiden kuin kriitikoiden ylistämä Teddy on voittanut GoodReads Choice Awardsin kauhun kategoriassa, sen käännösoikeudet on myyty ympäri maailmaa, ja filmatisointioikeudet on hankkinut Netflix.
Kesällä menehtynyt Ozzy Osbourne kertoo muistelmateoksessaan kärsimysnäytelmästä, joka edelsi hänen jäähyväiskeikkaansa30.9.2025 12:53:11 EEST | Tiedote
"Mutta lopulta et oikeasti voi huijata kuolemaa. Hän pitää sinua aina silmällä. Ja ennemmin tai myöhemmin hän pitää huolen, että velat tulevat kuitattua. Tämä kirja kertoo siitä, miten hän tuli perimään minulta saataviaan."
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme