Akava: Tuore Akava Works -raportti ehdottaa yritystukijärjestelmän pitkäjänteistä kehittämistä
21.10.2025 06:00:09 EEST | Akava ry | Tiedote
Tuore Akava Works -raportti tarkastelee yritystukijärjestelmää ja sen uudistamistarpeita ja -mahdollisuuksia. Se korostaa pitkäjänteistä ja johdonmukaista kehittämistä sekä laaja-alaista tarkastelua järjestelmän uudistamisessa. Raportin mukaan tukien yhteiskunnallisella vaikuttavuudella tulisi olla suurempi painotus tukien myöntämisessä, ja järjestelmä tulisi muuttaa lainapainotteisemmaksi. Raportti ehdottaa lisäksi muutoksia valtion omistajapolitiikkaan, muun muassa valtion osakeomistuksen merkittävää vähentämistä osana yritystukijärjestelmän uudistusta. Raportin on Akava Worksin toimeksiannosta laatinut taloustieteen professori Timo Kuosmanen.
– Yritystukia on hyvin monenlaisia, ja helppojen leikkauskohteiden etsimisen sijaan yritystukijärjestelmän kehittämistarpeita tulisi tarkastella laajemmasta näkökulmasta. Yritystukijärjestelmän uudistamisen päämääränä olisi saada tuet hyödyttämään vahvemmin sekä yrityksiä että yhteiskuntaa. Samalla niiden tulisi tukea kasvua ja uudistumista sekä laajemmin yhteiskunnallista hyvinvointia. Haittavaikutusten kompensoimiseksi yritystuen yhteiskunnallisen tuottoasteen tulisi olla hyvin korkea, painottaa professori Timo Kuosmanen.
– Kehittämisen tavoitteena olisi lisätä markkinakilpailua, korjata markkinavääristymiä sekä edistää kannattavien yritysten kasvuedellytyksiä. Talouden rakenteita säilyttävien avustusten leikkauksista ja yritysten verotukien karsimisesta saavutettaisiin säästöjä, Kuosmanen jatkaa.
– Yritystukijärjestelmä kytkeytyy monin politiikkalohkoihin, kuten innovaatiopolitiikkaan, elinkeinopolitiikkaan ja veropolitiikkaan sekä valtion omistajapolitiikkaan. EU-sääntelyllä on oma merkityksensä kokonaisuudessa. Esimerkiksi yritysten T&K-tuet ovat yhteydessä innovaatiopolitiikkaan, jossa talouskasvun edistämisen näkökulmasta tulisi huomioida myös muun muassa startup- ja kasvuyritysten toimintaedellytykset. Yritysten verotuet kytkeytyvät laajemmin verojärjestelmään, jota tulisi kehittää läpinäkyvämmäksi, selkeämmäksi ja yksinkertaisemmaksi, Kuosmanen toteaa.
Yritykset tarvitsevat korkealuokkaista osaamista
– Yritystukiraportin viesti on selkeä: yritysten T&K-toiminnan kasvattamista eivät rajoita kannustimet, vaan ennen kaikkea uusien ideoiden ja osaajien puute. Tämän ratkaisemisessa korkeakoulutuksella on ratkaiseva merkitys. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut tuottavat osaamis- ja innovaatioperustan, jolle yritysten tutkimus- ja kehitystoiminta rakentuu. Korkeakoulujen tarjoaman koulutuksen ja tutkimuksen korkean laadun turvaamiseksi tarvitaan pitkäjänteinen strategia, joka vahvistaa korkeakoulujen perusrahoitusta ja niiden mahdollisuuksia vastata elinkeinoelämän T&K-tarpeisiin, toteaa Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.
– Olemme esittäneet korkeakoulujen pääomittamista kahdella miljardilla eurolla sekä valtio T&K-rahoituksen suuntaamista suoraan korkeakouluille. Selvitys vahvistaa näkemystämme, että on tarkoituksenmukaista hyödyntää valtion osakeomistusta korkeakoulujen pääomittamisessa, Löfgren jatkaa.
– On vaikea yhtälö samaan aikaan pyrkiä parantamaan tuottavuuskasvua ja sopeuttamaan valtion taloutta. Yritystukijärjestelmän uudistaminen antaisi tähän työkaluja, kuten tuore selvitys osoittaa. Tukien kohdistaminen hankkeisiin, jossa on korkea yhteiskunnallinen hyöty, painopisteen siirtäminen isoista yrityksistä pk-yrityksiin sekä lainapainotteisuuden lisääminen tervehdyttäisivät julkista taloutta ja edistäisivät samalla tuottavuuskasvua, Löfgren toteaa.
Tutustu raporttiin https://akavaworks.fi/julkaisut/raportit/yritystuet-ja-yritystukijarjestelman-uudistaminen/
Seuraa raportin esittelyä ja keskustelua yritystukijärjestelmän kehittämisestä 21.10. kello 8.30–10 verkkolähetyksenä osoitteessa https://vimeo.com/event/5387195
Lisätiedot
Timo Kuosmanen, professori, puh. 050 466 4162
Maria Löfgren, Akavan puheenjohtaja, puh. 040 568 2798
Avainsanat
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Miia Ijäs-Idrobo Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi17.9.2026 09:02:21 EEST | Tiedote
Filosofian tohtori Miia Ijäs-Idrobo on valittu Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi. Hän vastaa Akavan koulutus- ja tiedepoliittisen vaikuttamistyön valmistelusta ja kehittämisestä. Ijäs-Idrobo aloittaa uudessa tehtävässään Akavassa 5. lokakuuta 2026.
Akava: Perusteettomiin palkkaeroihin puuttumiseen tarvitaan tehokkaita keinoja15.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys palkka-avoimuusdirektiivin kansallisesta toimeenpanosta etenee eduskunnan käsittelyyn. Akava korostaa, että esitystä on korjattava eduskunnassa ja samanarvoinen työ on määritettävä laissa. Oikeussuojan parantamiseksi Akava esittää matalan kynnyksen oikeussuojakeinoa, jossa työntekijä voisi itse tai ammattiliittonsa avustuksella saattaa palkkasyrjintäasian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 12:11:29 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Akava: Osaamis- ja koulutustason nosto jäi budjettiriihessä huomiotta1.9.2026 20:43:34 EEST | Tiedote
Akava katsoo, että Petteri Orpon hallituksen viimeisen budjettiriihen linjaukset jäivät niukoiksi. Hallituksen olisi pitänyt panostaa työllisyyttä ja tuottavuutta parantaviin uudistuksiin. Akavan mielestä uusilla toimilla ja päätöksillä olisi pitänyt tukea talouden myönteistä kehitystä ja vauhdittaa työllisyyden paranemista.
Akava: akavalaisten työuupumusriski kasvaa yhä – psykososiaalisen kuormituksen hallintaa parannettava27.8.2026 07:16:55 EEST | Tiedote
Tuoreen Akava Works -työolotutkimuksen tulokset kertovat akavalaisten työuupumusriskin kasvaneen verrattuna vuoden 2024 tuloksiin: yli puolet akavalaisista kokee, että heillä on suuri tai melko suuri työuupumusriski. Tilanne on huonontunut kaikilla työnantajasektoreilla. Akava korostaa, että uusi asetus psykososiaalisen kuormituksen hallinnasta tukisi johtajia ja esihenkilöitä siten, että haitallista kuormitusta voidaan ennaltaehkäistä ja hallita paremmin työpaikoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme