Akava: Osaamis- ja koulutustason nosto jäi budjettiriihessä huomiotta
1.9.2026 20:43:34 EEST | Akava ry | Tiedote
Akava katsoo, että Petteri Orpon hallituksen viimeisen budjettiriihen linjaukset jäivät niukoiksi. Hallituksen olisi pitänyt panostaa työllisyyttä ja tuottavuutta parantaviin uudistuksiin. Akavan mielestä uusilla toimilla ja päätöksillä olisi pitänyt tukea talouden myönteistä kehitystä ja vauhdittaa työllisyyden paranemista.
– Hallituksen budjettiriihi pidettiin tilanteessa, jossa liikkumavara on pieni julkisen talouden sopeutuspaineiden takia. Budjettiriihessä olisi kuitenkin mielestämme pitänyt panostaa osaamis- ja koulutustason nostoon, sillä Suomen sijoitus näissä vajoaa yhä useiden kansainvälisten mittareiden mukaan. On kuitenkin kiistämätöntä, että osaaminen ja koulutus ovat työllisyyden ja kasvun kivijalka, sanoo Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.
– Korostamme, että korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus ikäluokasta pitää saada nostettua mahdollisimman nopeasti viiteenkymmeneen ja myöhemmin kuuteenkymmeneen prosenttiin, kuten opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemassa korkeakouluvisiossa on tavoitteena. Jotta tähän päästään, hallituksen pitäisi aloittaa koulutustason nostoa koskevan parlamentaarisen sopimuksen valmistelu vielä tällä vaalikaudella, Löfgren vaatii.
– Korkeakoulutettujen työttömyys on edelleen ennätyksellisen korkealla, ja siihen nähden budjettiriihen anti oli pettymys. Korkeakoulutettujen työllisyyspalveluja olisi pitänyt parantaa, sillä ne toimivat korkeakoulutettujen työttömien kannalta heikosti. Työttömyysturvalla tapahtuvaa opiskeluoikeutta olisi tullut laajentaa ja mahdollistaa työllistymissetelin käyttö korkeakouluharjoittelijan palkkaamiseen, Löfgren sanoo.
– Budjettiriihessä olisi ollut otollinen tilaisuus täsmentää yrittäjäeläkkeistä aiemmin tehtyjä päätöksiä, mutta se jäi kuitenkin käyttämättä. Eläkemaksujen tulisi määräytyä siirtymäajan jälkeen kaikilla yrittäjillä vain verotettavien ansiotulojen mukaisesti. YEL-uudistuksen ei pitäisi kasvattaa veronmaksajien nykyistä maksuosuutta ja siirtää yrittäjäeläkkeiden rahoitusta aikaisempaakin enemmän palkansaajan kontolle, Löfgren toteaa.
Akava pitää myönteisenä yritystukikriteerien vaikuttavuutta parantavia linjauksia, jotka vastaavat Akavan tavoitteita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Löfgrenpuheenjohtaja
Puh:+358405682798maria.lofgren@akava.fiAkava ry
Akava on korkeakoulutettujen ja korkeakouluopiskelijoiden palkansaajakeskusjärjestö. Edustamme 35 jäsenliittoa, joissa on yli 600 000 jäsentä. Tavoitteenamme on hyvä ja tuottava työelämä, joka perustuu korkeaan osaamiseen. Sen avulla voimme saavuttaa vahvan työllisyyden ja luoda vastuullista talouskasvua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: akavalaisten työuupumusriski kasvaa yhä – psykososiaalisen kuormituksen hallintaa parannettava27.8.2026 07:16:55 EEST | Tiedote
Tuoreen Akava Works -työolotutkimuksen tulokset kertovat akavalaisten työuupumusriskin kasvaneen verrattuna vuoden 2024 tuloksiin: yli puolet akavalaisista kokee, että heillä on suuri tai melko suuri työuupumusriski. Tilanne on huonontunut kaikilla työnantajasektoreilla. Akava korostaa, että uusi asetus psykososiaalisen kuormituksen hallinnasta tukisi johtajia ja esihenkilöitä siten, että haitallista kuormitusta voidaan ennaltaehkäistä ja hallita paremmin työpaikoilla.
Opiskelijajärjestöt: Sateenkaarinuorten syrjintään työelämässä ja koulutuksessa on puututtava konkreettisin toimin17.6.2026 07:01:00 EEST | Tiedote
Keskusteluilmapiirin koventuessa koulutuksen ja työelämän tulee tarjota ympäristöjä, joissa jokainen saa olla turvallisesti oma itsensä. Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ry, Akavan opiskelijat ja STTK-Opiskelijat vaativat työelämään konkreettisia toimia syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, kuten esihenkilöiden kouluttamista ja tehokasta puuttumista syrjintätapauksiin.
Akava: Osaava henkilöstö tekee korkeakoulujen ja tutkimuksen tulevaisuuden15.6.2026 12:40:02 EEST | Tiedote
Akava pitää opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellun Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2040 tavoitteita oikeansuuntaisina. Koulutustason nostaminen, laadun vahvistaminen, tieteen vapauden turvaaminen sekä jatkuvan oppimisen kehittäminen ovat välttämättömiä toimia Suomen sivistyksen, kilpailukyvyn ja kestävän kasvun vahvistamiseksi. Tavoitteiden toteutuminen edellyttää kuitenkin pitkäjänteisiä investointeja ja riittäviä resursseja.
SAK, Akava ja STTK: Työeläkejärjestelmän parempi rahoitusasema luo turvaa nuorille ja tuleville sukupolville15.6.2026 07:11:36 EEST | Tiedote
Eläketurvakeskuksen tuoreet pitkän aikavälin laskelmat antavat myönteisen kuvan suomalaisen työeläkejärjestelmän tulevaisuudesta. Työeläkemaksujen sovittua kehitystä se ei muuta, mutta parantuneet näkymät vahvistavat mahdollisuuksia varautua tulevaan, toteavat palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK.
SAK, Akava ja STTK: Palkkavarmuus vahvistaa kokonaisturvallisuutta12.6.2026 10:07:42 EEST | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt ovat tyytyväisiä syntyneeseen sopuun yhteisistä pelisäännöistä, jotka liittyvät drooniuhkatilanteisiin. Yhteisellä suosituksella työelämässä noudatettavista toimintatavoista vahvistetaan kokonaisturvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme