Vihreät Euroopan parlamentissa

Maria Ohisalo: EU:n metsäkatoasetuksen avaaminen on suuri virhe komissiolta

Jaa

Euroopan komissio julkaisi tänään uuden ehdotuksensa EU:n metsäkatoasetuksen yksinkertaistamisesta ja voimaansaattamisen aikataulusta. Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo pitää esitystä erittäin ongelmallisena.

Salla Merikukka, 2023

Euroopan komissio esittää metsäkatoasetukseen sisällöllisiä muutoksia voimaantulon lykkäämisen sijaan. Esityksen mukaan metsäkatoasetus tulee pääosin voimaan alkuperäisen suunnitelman mukaan vuoden 2025 lopussa, mutta lykkää asetuksen soveltamista tiettyjen yritysten osalta vuodella ja seuraamuksia kuudella kuukaudella. Lisäksi se vapauttaa jalostusketjun loppupään toimijat ns. due diligence, eli huolellisuusvelvoitteesta. 

"Komissio heikentää metsäkatoasetusta juuri sillä hetkellä, kun sen pitäisi puolustaa sitä. Jokainen poikkeus, jokainen lisäviive, on lisää aikaa peruuttamattomalle metsäkadolle. Sen sijaan, että komissio julkaisisi tekniset ohjeet toimeenpanoon liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi, se esittää muutoksia sisältöön ja taipuu oikeiston ja maatalouden eturyhmien painostukseen. Tämä valinta luo vaarallisen ennakkotapauksen," Maria Ohisalo sanoo.

“Avaamalla metsäkatoasetuksen sisältöineen komissio leikkii tietoisesti tulella ja antaa oikeistolle vapaat kädet heikentää tätä tärkeää lainsäädäntöä. Tiedämme jo kokemuksesta, että kokoomuksen europuolue EPP:lle ei ole mikään ongelma toimia yhdessä äärioikeiston kanssa, kun kyse on ympäristö- ja ilmastosääntelyn purkamisesta,” Ohisalo jatkaa.

"Jokainen päivä, joina EU sallii metsäkatoa aiheuttavien tuotteiden pääsyn markkinoilleen, on lahja vastuuttomille toimijoille. Meidän pitää palkita, ei rangaista yrityksiä vastuullisuudesta. Tätä haluavat myös suuret yritykset itse. Tällainen tempoilu on suurinta myrkkyä yrityksille, jotka odottavat säätelyltä ja poliittiselta päätöksenteolta ensisijaisesti ennakoitavuutta, vakautta ja johdonmukaisuutta. On myös kuluttajansuojan kannalta olennaista, että me voimme ostaa kahvimme, kaakaomme ja muut tuotteemme aiheuttamatta metsäkatoa. EU:n täytyy tehdä kestävien valintojen tekeminen kuluttajalle kaupassa helpommaksi,” Ohisalo sanoo. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

Vihreiden MEP Ohisalo: Sosiaalisen median ikärajat lapsille ja nuorille ovat tervetullut aloite europarlamentilta27.11.2025 09:50:54 EET | Tiedote

Euroopan parlamentti hyväksyi eilen täysistunnossaan päätöslauselman, jossa se vaatii komissiolta useita toimia lasten ja nuorten suojelemiseksi digialustoilla. Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo pitää europarlamentin uutta kantaa tervetulleena aloitteena ja kannattaa vahvaa uutta sääntelyä lasten ja nuorten suojaksi esimerkiksi sosiaalisen median alustoilla.

Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö: Uusi EU:n pakotepaketti syventää kiristysruuvia Venäjän talouteen23.10.2025 11:36:41 EEST | Tiedote

Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr) kiittää EU-komissiota ja jäsenmaita uuden 19. pakotepaketin hyväksymisestä. Siinä pakotteiden piiriin tulee Venäjän LNG-kaasuntuonti Eurooppaan ja siinä lisätään toimia Venäjän varjolaivaston pysäyttämiseksi. Niinistö peräänkuuluttaa sen vaikutusten vahvistamista sillä, että parlamentin ja jäsenmaiden energiaministerineuvoston käsittelyssä parhaillaan oleva laki kaasuntuonnin pysyvästä kiellosta hyväksytään mahdollisimman tiukkana. Niinistö on asiassa parlamentin pääneuvottelijana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye