Väitös: Vanhuuseläkeläisten taloudellinen asema vahvistunut – kaikki eivät ole hyötyneet kehityksestä
23.10.2025 10:00:00 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
Suomessa vanhuuseläkeläisten taloudellinen hyvinvointi on keskimäärin hyvällä tasolla, mutta terveysongelmista kärsivät ja yksinasuvat eläkeläiset ovat muita hauraammassa asemassa. Tuoreessa väitöstutkimuksessa on tarkasteltu vanhuuseläkeläisten taloudellista hyvinvointia tulojen, kulutuksen, varallisuuden, subjektiivisen kokemuksen ja kotitalouden rakenteen kautta.
Turun yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että vanhuuseläkeläisten taloudellinen asema Suomessa on keskimäärin hyvä, ja se on parantunut merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Kehitys näkyy erityisesti 2000-luvun alkuvuosina vanhuuseläkeiän saavuttaneilla ikäluokilla, kun asiaa tarkasteltiin tulojen, varallisuuden tai kulutuksen kautta. Väitöstutkimus kattaa vuodet 1985–2022.
Taloudellinen hyvinvointi on kohonnut erityisesti sen jälkeen, kun vanhuuseläkkeelle on siirtynyt ikäryhmiä, jotka ovat hyötyneet työeläkejärjestelmän kehityksestä ja kartuttaneet täysimääräistä työeläkettä.
Tutkimuksen toteuttanut väitöskirjatutkija, ekonomisti Kati Ahonen Turun yliopistosta kertoo, että elintason nousu näkyy vanhuuseläkeläisten kulutuksessa: heidän kulutusmenonsa, -asteensa ja -rakenteensa ovat lähentyneet työikäisten kulutusta.
– Rahaa käytetään yhä enemmän vapaa-aikaan ja liikenteeseen. Eläkeaika näyttäytyy entistä aktiivisempana ja osallistuvampana elämänvaiheena. Kävelykeppi on pitkälti vaihtunut jumppakeppiin ja vaellussauvoihin, Ahonen sanoo.
Tutkimuksen mukaan vanhuuseläkeläisten taloudellinen tyytyväisyys on yhteydessä tuloihin mutta myös varallisuuteen. Erityisen vahva yhteys oli velalla ja sen määrällä – tai pikemminkin sillä, että velkaa ei ollut. Erityisesti pienituloisilla eläkeläisillä velka heikentää merkittävästi taloudellista hyvinvointia.
Kaikki ryhmät eivät ole hyötyneet suotuisasta kehityksestä
Tutkimus tuo esiin myös haavoittuvia ryhmiä, joiden asema on selvästi muita heikompi: erityisesti yksinasuvat ja terveysongelmista kärsivät eläkeläiset kohtaavat taloudellisia haasteita.
Yksinasuvat eivät hyödy yhdessä asumisen taloudellisesta mittakaavaedusta, ja heidän köyhyysriskinsä on selvästi korkeampi kuin puolison kanssa asuvilla. Suomessa yksinasuminen on yleistä, erityisesti iäkkäillä naisilla, mikä heijastuu myös kansainvälisiin tilastoihin.
Terveysongelmat puolestaan lisäävät menoja ja rajoittavat kykyä hyödyntää olemassa olevia resursseja. Heikko terveys on vahvasti yhteydessä matalaan taloudelliseen ja yleiseen tyytyväisyyteen.
– Terveyteen liittyvät ongelmat ovat todennäköisesti niin laajoja, että niihin puuttuminen vaatisi kattavaa palvelujärjestelmän arviointia ja muutoksia järjestelmään, Kati Ahonen toteaa.
Hänen mukaan yksinasuvien eläkeläisten asemaa on seurattava tarkasti: heidän haasteisiinsa tulee etsiä konkreettisia ratkaisuja, sillä yksinasuminen tulee jatkossakin olemaan yleistä.
***
VTL Kati Ahonen esittää väitöskirjansa ”Vanhuuseläkeläisten taloudellinen hyvinvointi – Tulot, kulutus, varallisuus, subjektiivinen hyvinvointi ja kotitalouden rakenne” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 31.10.2025 klo 13.00 (Turun yliopisto, Tauno Nurmela -sali).
Vastaväittäjänä toimii dosentti Pasi Moisio ja kustoksena professori Mikko Niemelä (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on sosiologia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati AhonenväitöskirjatutkijaTurun yliopisto
kati.ahonen@etk.fiTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleKuvat

Linkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Tieteen lavalla 24.9. liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili-näytelmän teemoihin.
Väitös: Lapsuuden perheympäristö ja sisarusten määrä voivat näkyä sydämen ja aivojen terveydessä vielä keski-iässä21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitettiin lapsuuden perheympäristön vaikutusta keski-iän terveyteen. Vanhempien tupakoinnille altistuminen vaikutti negatiivisesti sydän- ja verisuoniterveyteen sekä kognitiiviseen suoriutumiseen vielä keski-iässä. Lisäksi ainoilla lapsilla oli jo epäedullisempi sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili koko elämänkulun ajan.
Kuormittava varusmiespalvelus haastaa vastustuskykyä – mahdollinen apu löytyi maitoproteiinista18.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin hydroloisoidun maitoproteiinin ja kuumakäsitellyn maitohappobakteerivalmisteen potentiaalia varusmiesten terveyden tukemisessa. Maitoproteiinin osoitettiin auttavan varusmiesten vastustuskykyä.
Tiede- ja taidetapahtuma Aboagora järjestetään jälleen syyskuussa teemalla ”Mercury, the Winged Messenger”16.9.2026 11:17:36 EEST | Tiedote
Turun kulttuurielämään vakiintunut tiede- ja taidetapahtuma Aboagora tuo lavalle kolme pääpuhujaa. Timo R. Stewart tarkastelee informaatiosotaa Gazan konfliktin valossa, musiikkitieteen professori Susanna Välimäki avaa, miten säveltäjä Kaija Saariahon viimeinen teos kommunikoi kuolemaa, ja professori Susanne Åkesson kertoo tervapääskyjen mannertenvälisistä muuttomatkoista.
Sota voi jättää sotilaaseen moraalisen vaurion myös sankarillisista teoista15.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Moraalinen vaurio on yleinen ilmiö sotaveteraanien keskuudessa. Laura Puumala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että moraalinen vaurio voi olla seuraus myös moraalisesti oikeista tai ihailtavista teoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme