Kun aika hyppää taaksepäin – miksi kellojen siirto tuntuu niin paljon?

Kellojen siirto herättää joka vuosi saman keskustelun: miksi tätä tehdään yhä, ja miksi keho reagoi niin voimakkaasti? Vastaus löytyy biologian ja arjen yhteentörmäyksestä. Viikkokalenteri on brutaali ja sen kanssa on ainakin vielä pakko elää. 

Ihmisen rytmi ei tunne kalenteria

Ihmisen sisäinen kello seuraa valoa ja pimeää, ei kalenteria. Kun siirrämme kelloa keinotekoisesti, keho ei siirry mukana samassa tahdissa ja se voi aiheuttaa jopa vakavia haittoja. Uni ei tule helpommin vain siksi, että kellotaulu näyttää uutta aikaa. Aivojen unta ja vireystilaa säätelevät hormonit reagoivat hitaasti – ja ne toimivat luonnon rytmissä, eivät hallituksen päätöksillä.

Tutkijoiden mukaan erityisesti iltavirkut, vuorotyöläiset ja lapset kokevat muutoksen raskaimmin. Unirytmi voi heittää jopa useaksi päiväksi, ja palautuminen tuntua hitaalta. Talviaikaan siirtyminen helpottaa aamuihmisiä, mutta pimeät illat voivat lisätä väsymystä ja jopa kaamosoireilua.

Yksi tunti – iso vaikutus

Moni suhtautuu kellojen siirtoon olankohautuksella – mitä väliä yhdellä tunnilla muka on? Todellisuudessa tuo pieni ajallinen siirtymä on kuin hienovarainen isku ihmisen sisäiseen rytmiin. Keho ja mieli on ohjelmoitu säännöllisyyteen: samaan heräämisaikaan, valon määrään, ruokailurytmiin ja nukkumaanmenoon. Kun näihin tulee äkillinen muutos, tasapaino järkkyy – aivan kuten matkoilla tapahtuu aikaerojen vuoksi.

Tutkimusten mukaan kellojen siirron vaikutukset voivat ulottua paljon laajemmalle kuin pelkkään väsymykseen. Nukahtamisviive pitenee, koska keho ei ole vielä valmis nukahtamaan uuteen aikaan. Tämä johtaa helposti univajeeseen, joka kertautuu seuraavina päivinä. Työteho ja keskittymiskyky laskevat, sillä univaje vaikuttaa suoraan kognitiivisiin toimintoihin, päätöksentekoon ja tarkkaavaisuuteen. Monet kokevat olonsa “sumuiseksi” tai poikkeuksellisen väsyneeksi alkuviikolla, vaikka unta tulisi määrällisesti yhtä paljon kuin ennen.

Onnettomuusriski kasvaa, erityisesti liikenteessä ja vuorotyössä. Insurance Institute for Highway Safety (IIHS) raportoi, että kellojen siirron jälkeisinä päivinä liikenneonnettomuudet lisääntyvät hienoisesti – ei siksi, että ihmiset ajaisivat huonommin, vaan siksi, että reaktioaika pitenee ja vireystila on laskenut. Sama ilmiö näkyy myös työpaikoilla: pienet virheet, huolimattomuudet ja työtapaturmat yleistyvät, kun rytmi ei vielä ole palautunut normaaliksi.

Ehkä tämä kertoo meistä jotain isompaa?

Kellojen siirto herättää laajemman kysymyksen: kuinka herkästi olemme sidoksissa aikaan ja sen hallintaan? Talviaikaan siirtyminen on konkreettinen muistutus siitä, että teknologinen yhteiskunta ja biologinen ihminen eivät aina kulje samaa tahtia.

Ehkä siksi tämä pieni, toistuva rituaali herättää joka vuosi suuria tunteita ja saa meidät pohtimaan, kuinka haurasta ihmisen oma rytmi lopulta on.