Entiset turvetuotantoalueet kosteikoiksi — luonto ja ilmasto kiittävät

Kun turvetuotanto päättyy, tuotantoalueet siirtyvät jälkihoitovaiheen kautta jatkokäyttöön. Tähän mennessä suurin osa vapautuneista pinta-aloista on siirtynyt metsä- ja maatalouden käyttöön ja joillekin alueille on perustettu kosteikkoja. Viime aikoina tuotannosta poistuneille alueille on perustettu myös tuuli- ja aurinkovoimaloita.

Eri jatkokäyttömuotojen soveltuvuudesta sekä niiden vesistö- ja ilmastovaikutuksista on tähän asti ollut hyvin vähän mitattua tietoa. Suomen ympäristökeskuksen tutkija Mirkka Visuri tietää syyn. 

— Seuranta on yleensä päättynyt turvetuotannon jälkihoitovaiheeseen. 

Tietopohjaa on nyt parannettu Suomen ympäristökeskuksen tutkimushankkeessa, jossa tarkasteltiin turvetuotannosta vapautuneiden alueiden jatkokäyttöä ja sen ympäristövaikutuksia Pohjois-Pohjanmaalla. Hankkeessa keskityttiin erityisesti jatkokäyttökosteikkoihin ja niiden vesi- ja ilmastopäästöihin. 

Kosteikon kautta takaisin suoluonnoksi 

Hankkeessa tutkitut kosteikot olivat monimuotoisia elinympäristöjä, joilla havaittiin runsaasti suokasveja, lintuja ja hyönteisiä. Kosteikoilla ja niiden tuntumassa oli myös paljon virkistyskäyttöä, kuten metsästystä ja kesämökkejä. 

Kosteikko voidaan myös nähdä ensimmäisenä vaiheena ennallistaa turvetuotantoalue takaisin alkuperäiseksi suoluonnoksi. Entisille turvetuotantoalueille perustetut jatkokäyttökosteikot ovat usein matalia ja saarekkeisia ja kasvavat ajan myötä hiljalleen umpeen. 

Ympäristö- ja ilmastopolitiikka, kuten Euroopan unionin ennallistamisasetus, ohjaa tuotantoalueita todennäköisesti jatkossa aiempaa enemmän vesittämisen ja suoluonnon palauttamisen piiriin maa- ja metsätalouden sijaan. Pohjois-Pohjanmaalla tavoitteena on ennallistaa 2 500 ha tuotannosta poistuvia alueita vuoteen 2030 mennessä. 

Lähelle luonnontilaa myös vesistöpäästöjen osalta 

Kosteikoilta lähtevän veden laatu oli tulosten perusteella samaa tasoa kuin luonnontilaisilta soilta lähtevissä vesissä. Pitoisuudet olivat kuitenkin kiintoainetta lukuun ottamatta korkeampia kuin turvetuotannon aikana samoilla alueilla.

Pitoisuuksien kasvu johtuu osittain siitä, ettei alueelta valuvia vesiä käsitellä enää samalla tavalla kuin turvetuotannon ollessa käynnissä. Suomen ympäristökeskuksen kehittämispäällikkö Anna-Kaisa Ronkasen mukaan kosteikko saattaa myös kerätä vettä huomattavasti laajemmalta alueelta kuin turvetuotantoalue, jos se on palautettu osaksi alueen alkuperäistä valuma-aluetta.

— Kosteikko toimii tällöin myös ympäröivän metsätalousalueen vesiensuojelurakenteena puhdistaen sen valumavesiä. 

Tutkimuksessa mukana olleilta kosteikoilta lähtevän veden ravinteiden ja orgaanisen aineksen pitoisuuksien havaittiin olevan suurimmillaan kosteikon alkuvuosina ja laskevan sen jälkeen. Kiintoaineen ja raudan pitoisuuden vaihtelivat kosteikoilla vuodenaikojen mukaan, eikä kosteikon iällä ollut merkitystä näiden pitoisuuksiin.

Vesittäminen vähentää ilmastopäästöjä 

Hankkeessa tehtyjen ilmastopäästömittausten perusteella kosteikoiden vesitetyiltä pinnoilta, kuten avovedestä ja rantakasvillisuudesta, vapautui hiilidioksidia vähemmän kuin kuivemmilta alueilta. Sen sijaan metaanipäästöt olivat vesitetyiltä pinnoilta suurempia kuin kuivilta alueilta. Metaanipäästöt olivat kuitenkin matalia verrattuna hiilidioksidipäästöihin, joten kosteikoksi vesittäminen tukee ilmastopäästöjen vähentämistavoitetta. 

Turpeen päästökauppamaksut ovat tehneet sen polttamisesta taloudellisesti kannattamatonta. Tuotantoalueita on siksi poistunut viime vuosina runsaasti tuotannosta jatkokäyttöön. Pelkästään Pohjois-Pohjanmaan alueella tuotannosta oli poistunut 19 000 hehtaaria vuoden 2022 loppuun mennessä ja tulevaisuudessa niitä poistuu todennäköisesti vielä tuhansia hehtaareja lisää.

Monimuotokosteikkojen vesistö- ja ilmastovaikutukset turvetuotannosta poistuneilla alueilla (MoVeTu) -hanketta toteutti Suomen ympäristökeskus ja se sai rahoituksen Euroopan aluekehitysrahastosta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta.