Syken uusi laskuri näyttää, miten hakkuut vaikuttavat metsien hiilinieluun
21.5.2026 08:30:00 EEST | Suomen ympäristökeskus | Tiedote
Avoimen verkkolaskurin avulla voi tarkastella, miten Suomen metsien hiilinielu muuttuu eri hakkuutasoilla vuoteen 2040 saakka.

Laskurin avulla voi arvioida esimerkiksi sitä, millainen metsien hiilinielun pitäisi olla, jotta Suomi saavuttaisi hiilineutraaliuden vuonna 2035. Metsät ovat hiilinielu silloin, kun ne sitovat hiiltä enemmän kuin sitä vapautuu ilmakehään tai poistuu korjuun myötä.
Suomen hiilineutraaliustavoite edellyttää noin -27 miljoonan tonnin hiilinielua metsämaalla, jos muiden sektorien päästöt kehittyvät Orpon hallituksen energia- ja ilmastostrategian politiikkatoimia kuvaavan skenaarion mukaisesti.
Laskurin mukaan tällainen hiilinielu saavutetaan, jos vuotuiset hakkuut pysyvät enintään noin 63 miljoonassa kuutiometrissä. Viimeisen viiden vuoden aikana Suomessa on hakattu keskimäärin 75 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta vuodessa.
“Laskurin tulokset ovat hyvin linjassa Suomen ilmastopaneelin ja luontopaneelin alkuvuodesta esittämien arvioiden kanssa”, sanoo johtava tutkija Sampo Soimakallio Suomen ympäristökeskuksesta.
Laskuri näyttää, miten hiilinielu reagoi hakkuiden muutoksiin
Laskurin avulla jokainen käyttäjä voi itse tarkastella, miten metsien kasvihuonekaasutase muuttuu eri hakkuutasoilla vuoteen 2040 saakka. Tulosten mukaan hakkuiden vaikutus hiilinieluun voimistuu erityisesti korkeilla hakkuutasoilla, jolloin puuston kasvutappiot kasvavat merkittävästi.
Laskuri muuttaa aiempia käsityksiä metsiin sitoutuvan hiilen määrästä ja sen muutoksista. Uusimpien kasvihuonekaasuinventaaritietojen perusteella elävään puustoon sitoutuu enemmän hiiltä kuin aiemmin arvioitiin. Tämä kasvattaa arviota metsien hiilinielusta.
Samaan aikaan uusimmat tiedot metsien kasvun kehityksestä ja erityisesti korkeiden hakkuiden aiheuttamista puuston kasvutappioista pienentävät puuston kasvuarviota ja näin ollen heikentävät metsien hiilinielua.
“Nämä muutokset vaikuttavat osittain vastakkaisiin suuntiin. Yhdessä ne kuitenkin johtavat siihen, että hakkuumäärien vaikutus metsien hiilinieluun on aiemmin arvioitua suurempi. Suuret hakkuut kasvattavat päästöjä aiemmin arvioitua enemmän, mutta vastaavasti hakkuiden vähentäminen vahvistaa hiilinielua aiemmin arvioitua enemmän”, Soimakallio kuvailee.
Työkalu päätöksenteon tueksi
Suomen metsien hiilinielujen kehitys vaikuttaa suoraan kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja EU:n ilmastovelvoitteiden täyttämiseen. Siksi päätöksenteon tueksi tarvitaan ajantasaisia ja luotettavia arvioita eri hakkuutasojen vaikutuksista.
Metsien hiilitasetta arvioiva laskuri vastaa tähän tarpeeseen yhdistämällä uusimpien kasvihuonekaasuinventaarioiden tiedot tuoreimpiin arvioihin puuston kasvun kehityksestä. Laskuri on tieteellisenä artikkelina dokumentoitu ja sen käyttämät inventaario- ja tilastotiedot ovat julkisesti saatavilla.
“Laskurin vahvuus on siinä, että se on periaatteeltaan ja oletuksiltaan läpinäkyvä, avoimen lähdekoodin malli. Yksinkertaisen rakenteensa ansiosta sitä voidaan päivittää nopeasti tietojen muuttuessa”, sanoo tutkija Fredric Mosley Suomen ympäristökeskuksesta.
“Tämän vuoksi laskuri soveltuu arvioimaan, miten metsien kasvihuonekaasutase kehittyy lähivuosina erilaisilla hakkuutasoilla, jos metsien käsittely jatkuu muuten tilastojen kuvaamalla tavalla. Helppo päivitettävyys parantaa laskurin käyttökelpoisuutta ilmastopolitiikan tavoitteiden ja vaikutusten arvioinnissa”, jatkaa Soimakallio.
Laskuri on toteutettu ympäristöministeriön rahoituksella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Sampo SoimakallioJohtava tutkija, Suomen ympäristökeskus
Puh:+358 29 525 1803etunimi.sukunimi@syke.fiFredric MosleyTutkija, Suomen ympäristökeskus
Puh:+358 29 525 2368etunimi.sukunimi@syke.fiSini HarvoViestintäasiantuntija, Suomen ympäristökeskus
Puh:+358 29 525 2427etunimi.sukunimi@syke.fiLinkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
www.syke.fi
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Direktivet sporrar vattentjänstverken att minska sina utsläpp19.5.2026 09:13:52 EEST | Pressmeddelande
EU:s nya direktiv om rening av avloppsvatten från tätbebyggelse kräver att vattentjänstverken har mer detaljerad information än tidigare om energianvändning och utsläpp. Finlands miljöcentrals stödklinik hjälper verken i deras arbete för lägre koldioxidutsläpp.
Direktiivi kirittää vesihuoltolaitoksia vähentämään päästöjä19.5.2026 08:50:11 EEST | Tiedote
EU:n uusi yhdyskuntajätevesidirektiivi edellyttää vesihuoltolaitoksilta aiempaa tarkempaa tietoa energiankäytöstä ja päästöistä. Syken tukiklinikka auttaa laitoksia vähähiilisyystyössä.
EU:n uuden jätteensiirtoasetuksen soveltaminen alkaa18.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jätteiden kansainvälisiin siirtoihin tulee merkittäviä muutoksia 21.5.2026, kun valtaosa EU:n jätteensiirtoasetuksen velvoitteista astuu voimaan. Uudistus vahvistaa kiertotaloutta, lisää sähköistä asiointia ja tehostaa laittomien jätesiirtojen valvontaa koko EU:n alueella.
Viikkokatsaus 18.–22.5.202613.5.2026 15:01:32 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Förnybar energi behöver starkare styrning för att skydda naturen13.5.2026 08:01:00 EEST | Pressmeddelande
En ny rapport efterlyser ett striktare grepp om markanvändningsplaneringen för förnybar energi. En ekologiskt hållbar energiomställning förutsätter att negativa effekter på naturen undviks mer omsorgsfullt än idag, att bedömningsmetoderna harmoniseras och att den nationella styrningen stärks.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme