Meri vetää, mutta auto yskii – Varsinais-Suomen elinkeinoelämän kaksijakoinen syksy
Varsinais-Suomen elinkeinoelämä kulkee vuonna 2025 kahden vastakkaisen kehityskulun poluilla. Meriteollisuus vahvistaa asemaansa maakunnan talouden veturina, kun taas autoteollisuus on isoissa vaikeuksissa. Kokonaiskuva on silti toiveikas, koska lääketollisuudellakin menee vahvasti, ja alueen monipuolinen elinkeinorakenne tarjoaa vakautta. Varsinais-Suomen alueelliset kehitysnäkymät ovat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys alueen nykytilasta sekä lähiajan näkymistä.

Meyer Turun telakalla eletään vahvaa kasvun aikaa. Yhdysvaltalaisen Royal Caribbeanin kanssa solmittu uusi risteilijätilaus ja vuoteen 2036 ulottuva yhteistyösopimus tuovat alueelle merkittäviä investointeja ja tuhansia henkilötyövuosia. Jokainen Icon-luokan alus vaatii valmistuakseen noin 13 000 henkilötyövuotta, ja telakan kehittämiseen suunnataan 150 miljoonan euron lisäpanostukset. Meriteollisuuden hyvä vire näkyy myös alihankintaketjuissa ja suunnittelutoimistoissa, kuten Elomaticilla ja Almaco Groupilla, jotka ovat saaneet merkittäviä jäänmurtajatilauksia Saksasta ja Kanadasta.
Myös puolustusteknologian puolella Varsinais-Suomi on vahvassa nousussa. Salolainen Marine Alutech on solminut merkittäviä toimitussopimuksia Ruotsin puolustusmateriaalivaraston kanssa, ja yrityksen tilauskanta on kasvanut lähes 200 miljoonaan euroon ja yritys on kasvamassa nopealla syklillä. Nato-jäsenyyden myötä avautuneet markkinat ovat tuoneet uutta dynamiikkaa koko merialan ympärille.
Toisaalta Uudessakaupungissa sijaitseva Valmet Automotive käy läpi suurta murrosta. Syksyllä käynnistyneet muutosneuvottelut koskevat koko 1300 hengen henkilöstöä, ja arvioitu sopeutustarve on jopa 1100 henkilötyövuotta. Taustalla on Mercedeksen tuotantosopimusten päättyminen. Valtion mukaantulo yrityksen enemmistöomistajaksi ei ole vain taloudellinen pelastus, vaan strateginen siirto: tavoitteena on turvata teollisen sarjatuotannon erityisosaaminen ja hyödyntää sitä kasvaviin puolustusteollisuuden tarpeisiin.
Lääketeollisuus on Varsinais-Suomessa poikkeuksellisen vahva. Orionin kehittämä eturauhassyöpälääke Nubeqa on noussut kansainväliseksi menestykseksi, ja sen myyntipotentiaali on arvioitu jopa yli kolmen miljardin euron vuositasolla. Lääke kehitettiin Turussa, valmistetaan Orionin tehtailla Suomessa ja kaupallistetaan yhteistyössä Bayerin kanssa. Bayerin Turun-tehdas on yksi Euroopan moderneimmista, ja sen tuote – ehkäisykierukka Mirena – on jo globaali menestystarina. Lääketeollisuus työllistää suoraan ja välillisesti tuhansia, ja sen vaikutus maakunnan vientiin on merkittävä.
Vaikka työmarkkinoilla on haasteita – erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden ja nuorisotyöttömyyden osalta – alueella on myös valoa. Rakennusalan julkiset investoinnit, kuten Paraisten sillat, Turun matkustajaterminaali ja E18-remontti, tukevat työllisyyttä, vaikka rakennusteollisuus sinnittelee vielä kokonaisuudessaan alakulossa. Vihreän siirtymän hankkeet, kuten Naantalin vety- ja metanolilaitokset sekä maakunnan lukuisat aurinkovoimapuistohankkeet luovat uusia mahdollisuuksia tulevaisuuteen katsottaessa.
Varsinais-Suomen elinkeinoelämä on monin tavoin liikkeessä. Meriteollisuus näyttää suuntaa, autoteollisuus hakee uutta roolia, ja lääketeollisuus vahvistaa asemaansa globaalina toimijana. Maakunnan monipuolinen rakenne antaa hyvän pohjan sopeutua ja uudistua – yhdessä, ennakoiden ja osaamista vahvistaen.
Lisätietoja alueellisista kehitysnäkymistä
Alueelliset kehitysnäkymät ovat ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys maakuntien ja seutukuntien nykytilasta sekä lähiajan näkymistä. Katsaus tehdään kaksi kertaa vuodessa. Arviointikohteita ovat elinkeinoelämä ja yritystoiminta, työttömyyden määrä ja rakenne sekä osaavan työvoiman saatavuus. Lisää alueellisista kehitysnäkymistä on mahdollista lukea työ- ja elinkeinoministeriön julkaisusta (tem.fi).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo VahtonenTyöelämäkoordinaattoriELY-keskus
Puh:+358295020035timo.vahtonen@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Lieto–Raisio 400+110 kV voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Lieto, Masku, Naantali, Raisio, Rusko ja Turku7.11.2025 14:28:53 EET | Tiedote
Fingrid Oyj suunnittelee 400+110 kilovoltin voimajohtohanketta Liedon sähköaseman ja Raision uuden sähköaseman välille. Voimajohtoreitin pituus on kokonaisuudessaan 28 kilometriä.
Försörjningsberedskapen på landsbygden i Egentliga Finland främjas i omfattande samarbete – EU:s jordbruks- och landsbygdsfinansiering hjälper6.11.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
EU:s jordbruks- och landsbygdsfinansiering har en betydande inverkan på Finlands försörjningsberedskap och säkerhet, både lokalt och nationellt.
Varsinais-Suomen maaseudun huoltovarmuutta edistetään laajassa yhteistyössä – apuna EU:n maatalous ja maaseuturahoitus6.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksella on merkittävä vaikutus Suomen huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen, niin paikallisella kuin kansallisellakin tasolla.
Tienkäyttäjien tyytyväisyys teiden kuntoon on parantunut, mutta korjausvelka aiheuttaa tyytymättömyyttä5.11.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Kesän 2025 tienkäyttäjien tyytyväisyystutkimuksen tulokset osoittavat, että Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella tyytyväisyys teiden kuntoon on noussut selvästi edellisvuodesta. Erityisesti pääteiden kuntoa arvioitiin aiempaa myönteisemmin sekä yksityishenkilöiden että ammattiautoilijoiden osalta. Vaikka numeraaliset tulokset osoittavat parannusta, asiakaspalautteissa korostuu edelleen tyytymättömyys erityisesti vähäliikenteisen tieverkon kuntoon. Päällysteiden kunto on merkittävä asiakaskokemukseen vaikuttava tekijä.
Maantien 204 liikenne ohjataan kiertotielle Säkylässä 16.11. Vähä-Säkylän ylikulkukäytävän purkutöiden vuoksi4.11.2025 12:48:41 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus uusii parhaillaan Vähä-Säkylän risteyssiltaa Säkylässä maantiellä 12691 (Rantatie). Työt on aloitettu keväällä 2025 ja uusi on valmistumassa. Risteyssillan viereinen ylikulkukäytävä on toiminut jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reittinä työmaan ohi, mutta nyt ylikulkukäytävä puretaan. Purkutöiden ajaksi maantien 204 (Säkyläntie) liikenne katkaistaan ja ohjataan kiertoreitille. Purkutyöt suoritetaan 16.11.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme