Työvoimabarometri 2025: Työmarkkinoiden näkymät hiljalleen kirkastumassa Pohjanmaan ELY-keskusalueella (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)
KEHA-keskus on tänään julkaissut tuoreen Työvoimabarometrin. Työvoimabarometrissä painopiste on alueiden ja toimialojen työvoima- sekä osaamistarpeissa. Arvioinnit pohjautuvat saatavilla olevaan dataan sekä keskeisistä sidosryhmistä koostuvien asiantuntijoiden arvioihin.

Haastavien aikojen odotetaan vihdoin päättyvän
Taloustilanne on jatkunut haastavana pitkään ja vaikean suhdanteen vaikutukset näkyvät monin tavoin työmarkkinoilla. Työttömyys on ollut pitkään kasvussa, mutta siitä huolimatta Pohjanmaan ELY-keskusalueen työllisyysaste on edelleen korkea. Avointen työpaikkojen määrä on pienentynyt murto-osaan muutaman vuoden takaisista ennätysluvuista, mutta samaan aikaan yritykset kohtaavat edelleen vaikeuksia osaavan työvoiman saatavuudessa ja osaamistarpeiden täyttämisessä. Pitkään jatkuneiden vaikeuksien odotetaan vihdoin päättyvän, kun seuraavan vuoden kuluessa työttömien määrän odotetaan lähtevän laskuun ja avoimien työpaikkojen määrän kasvavan. Alueen monipuolisen elinkeinoelämän veturina nähdään tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa vientipainotteinen teollisuus, jonka kasvuvaikutukset heijastuvat myös muille toimialoille.
Pohjanmaan ELY-keskusalueella pula-ammateissa korostuvat aikaisempien vuosien tapaan monet tutut sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan sekä teknologiateollisuuden ammatit, vaikka etenkin sote-alalla työvoiman kysyntä on vähentynyt hyvinvointialueiden säästötoimenpiteiden takia. Monilla toimialoilla on todettu, että eniten pulaa on kokeneista, oman alansa rautaisista ammattilaisista. Monikielisellä alueella tarvitaan myös kattavaa kielitaitoa.
Työvoimabarometrissa käsitellään toimialojen tilannetta ja osaamistarpeita
Tänä vuonna Pohjanmaan ELY-keskusalueen Työvoimabarometri-arvioinneissa on käsitelty neljä toimialaa: liiketoiminta ja hallinto, luonnonvarat, elintarviketuotanto ja ympäristö, sosiaali-, terveys- ja hyvinvointiala sekä teknologiateollisuus ja -palvelut.
Liiketoiminta ja hallinto on laaja toimiala, jonka näkymät ovat varovaisen positiiviset, mutta taloudellinen epävarmuus vaikuttaa myös tällä toimialalla. Työttömien määrä on kasvanut, mutta tälläkin toimialalla on ammatteja, joista on ollut pulaa pitkään, kuten tilintarkastajat ja kirjanpitäjät. Tekoälyn odotetaan vaikuttavan toimialaan voimakkaasti tulevaisuudessa, mutta myös aito asiakaspalvelu ja ihmisten kohtaamisen taidot säilyvät arvossaan.
Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialalla hyvinvointialueiden massiiviset säästötoimet ovat vähentäneet työvoiman kysyntää, vaikka työn määrä tietenkin kasvaa väestön ikääntymisen myötä. Alalla on silti kroonisesti pulaa muun muassa lääkäreistä ja psykologeista. Osaamistarpeissa korostuvat muun muassa kielitaidot.
Luonnonvarat, elintarviketuotanto ja ympäristö -toimiala on merkittävä työllistäjä ja arvonlisän tuottaja alueella. Alueella on monipuolista maataloutta, minkä lisäksi tuotteita jalostetaan pidemmälle monissa elintarviketeollisuuden yrityksissä. Teknologian ja automaation hyödyntäminen lisääntyy elintarviketeollisuuden lisäksi myös alkutuotannossa tilakokojen kasvaessa, mikä asettaa uusia osaamisvaatimuksia viljelijöille.
Myös teknologiateollisuus ja -palvelut -toimialalla heikko suhdannetilanne on vaikeuttanut kasvu-uralle pääsyä, mutta viime aikoina korot ja inflaatio ovat laskeneet ja teollisuudella meneekin nyt pääosin hyvin ja näkymät ovat valoisat. Mikäli alueelle suunnitellut suurinvestoinnit alkavat toteutua, työvoiman saatavuuden suhteen on luvassa todellisia ongelmia. Toimialalla on pulaa erityisesti ammatillisen koulutuksen saaneista, kovan ammattitaidon kartuttaneista osaajista, mutta myös korkea-asteen koulutuksen käyneistä erityisasiantuntijoista.
Tutustu Työvoimabarometriin
Alueiden ja toimialojen näkymiin pääset parhaiten tutustumaan Työvoimabarometrin verkkosivuilla. Syvällisen katsauksen maakuntien tilanteeseen ja lähitulevaisuuden näkymiin saat lokakuun lopussa julkaistusta Alueelliset kehitysnäkymät -julkaisusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Meeri KoskiTutkija
Puh:0295 028 686meeri.koski@ely-keskus.fiPohjanmaan ELY-keskus tukee aluekehittämistä, kehittää kestävästi elinkeino-, innovaatioympäristö-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää osaamista, koulutusta, työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien työllistymistä ja kotouttamista. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.
Valtion aluehallinto uudistuu 1.1.2026
Vuoden 2026 alussa Suomeen perustetaan kymmenen uutta elinvoimakeskusta nykyisten 15 ELY-keskuksen pohjalta. Samalla perustetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto, johon siirtyvät ELY-keskusten ympäristön lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät. Pohjanmaan elinvoimakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2026.
Lue lisää: https://www.ely-keskus.fi/valtion-aluehallinnon-uudistus
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten
Regionala utvecklingsutsikter: Trots utmaningarna finns det önskemål om tillväxt och investeringar i de två österbottniska landskapen (Österbotten, Mellersta Österbotten)30.10.2025 08:32:00 EET | Pressmeddelande
Arbets- och näringsministeriet publicerade idag översikten Regionala utvecklingsutsikter där man analyserar nuläget och utsikter för den närmaste framtiden angående landskapens näringsliv och sysselsättning. Situationen i näringslivet har länge varit utmanande men i de österbottniska landskapen är man fortsättningsvis hoppfulla om att tillväxten ska komma i gång. Sysselsättningsläget inom regionen är fortsättningsvis bland de bästa i landet, även om arbetslösheten har ökat länge.
Alueelliset kehitysnäkymät: Haasteista huolimatta toiveissa kasvua ja investointeja kahdessa pohjalaismaakunnassa (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)30.10.2025 08:32:00 EET | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tänään Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen, jossa tarkastellaan maakuntien elinkeinoelämän ja työllisyyden nykytilaa ja lähitulevaisuuden näkymiä. Elinkeinoelämän tilanne on jatkunut haastavana pitkään, mutta pohjalaismaakunnissa ollaan edelleen toiveikkaita kasvun käynnistymisen suhteen. Alueen työllisyystilanne on edelleen maan parhaimmistoa, vaikka työttömyys on kasvanut pitkään.
Sysselsättningsöversikt för september: arbetslösheten ökar och lediga arbetsplatser minskar fortsättningsvis (Österbotten, Mellersta Österbotten)21.10.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Inom området för NTM-centralen i Österbotten fanns det i slutet av september sammanlagt 8 507 arbetslösa arbetssökande. Det är 941 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var i september 32 fler än i augusti. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom Österbottens NTM-centrals område är den lägsta i Fastlandsfinland (7,4 %). Jämfört med augusti månad ökade arbetslöshetsgraden inom området för NTM-centralen i Österbotten med 0,1 procentenheter och minskade med 0,1 procentenheter i hela landet. Under september fanns det totalt 1 355 lediga arbetsplatser, vilket var 951 platser (- 41,2 %) färre än för ett år sedan. Antalet heltidspermitterade var 662 dvs. 152 fler än för ett år sedan (+ 29,8 %). Uppgifterna framgår av UF-centrets Arbetsförmedlingsstatistik.
Syyskuun työllisyyskatsaus: työttömyys nousussa ja avoimet työpaikat vähentyneet edelleen (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan ELY-keskusalueella oli syyskuun lopussa yhteensä 8 507 työtöntä työnhakijaa. Se on 941 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömiä oli syyskuussa 32 enemmän kuin elokuussa. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on Manner-Suomen alhaisin (7,4 %). Elokuuhun verrattuna työttömyysaste kasvoi Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella 0,1 prosenttiyksikköä ja pienentyi koko maassa 0,1 prosenttiyksikköä. Syyskuun aikana avoinna oli yhteensä 1 355 työpaikkaa, mikä oli 951 paikkaa (- 41,2 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Kokoaikaisesti lomautettuja oli 662 eli 152 enemmän kuin vuotta aikaisemmin (+ 29,8 %). Tiedot ilmenevät KEHA-keskuksen Työnvälitystilastosta.
Sysselsättningsöversikt för augusti: Arbetslösheten ökade jämfört med året innan, men minskade jämfört med juli månad (Österbotten, Mellersta Österbotten)23.9.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Inom området för NTM-centralen i Österbotten fanns det i slutet av augusti sammanlagt 8 475 arbetslösa arbetssökande. Det är 798 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var dock i augusti 1 627 färre än i juli. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom Österbottens NTM-centrals område är den lägsta i Fastlandsfinland (7,3 %). Motsvarande andel i hela landet är 11,5 %. Jämfört med juli månad minskade arbetslöshetsgraden inom området för NTM-centralen i Österbotten med 1,5 procentenheter och med 0,7 procentenheter i hela landet. Under augusti fanns det totalt 1 192 lediga arbetsplatser, vilket var 1 152 platser (- 49,1 %) färre än för ett år sedan. Antalet heltidspermitterade var 341 dvs. 108 (-24,1 %) färre än vid motsvarande tidpunkt i fjol. Uppgifterna framgår av UF-centrets Arbetsförmedlingsstatistik.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme