STTK:n hallitus: Työterveyshuollon heikentäminen johtaisi vakuutuspohjaiseen järjestelmään

Työnantajan järjestämän työterveyshuollon piirissä on yli kaksi miljoonaa työntekijää. Vuonna 2022 työterveyshuollon käyntejä oli yhteensä yli kuusi miljoonaa.
STTK:n hallitus korostaa, että lakisääteinen työterveyshuolto kuuluu kaikille työssä käyville eikä tätä perusperiaatetta saa rikkoa.
- Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ennalta ehkäiseminen sekä työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen. Työterveyshuolto on parhaimmillaan työpaikkojen tärkeä kumppani työolojen, työkyvyn ja työhyvinvoinnin kehittämisessä. Jos työterveyshuoltoa alettaisiin nakertaa, samalla saataisiin heittää hyvästit työntekijöiden toimintakyvylle ja sen myötä pidemmille työurille, puheenjohtaja Antti Palola korostaa.
Työterveyshuoltoon tehtävät heikennykset merkitsisivät STTK:n hallituksen mielestä todennäköisesti siirtymistä kohti vakuutuspohjaista järjestelmää.
- Siinä voittajia olisivat vain yksityinen terveysbisnes, varakkaat ja työelämän hyväosaiset. Se ei olisi oikeudenmukaista, Palola toteaa.
Työterveyshuoltoa on kehitettävä
Julkisen terveydenhuollon kasvavien kustannuspaineiden myötä on myös väläytetty mahdollisuutta siirtää työnantajien terveydenhuoltoon investoimia rahoja julkisen sektorin käyttöön. STTK:n hallituksen mielestä tätä mahdollisuutta on tarkasteltava kriittisesti.
- Millä tavoin työnantajat voitaisiin velvoittaa investoimaan omia rahojaan julkiseen terveydenhoitoon? Entä kuka sitten hoitaisi ne työntekijät, joilla ei enää olisi työterveyshuoltoa, Palola pohtii.
STTK:n hallitus korostaa, että ei pitäisi rikkoa sitä, mikä toimii.
- Tällä hetkellä julkisen sektorin sosiaali- ja terveydenhuolto ei toimi toivotulla tavalla. Ongelmana ovat muun muassa hoitoon pääsy, pitenevät hoitojonot ja henkilöstövaje. Heikentämällä työterveyshuoltoa lisättäisiin entisestään julkisen palveluntarjoajan paineita.
Julkinen sektori ei nytkään pysty tarjoamaan sellaista työkykyosaamista, jota työterveyshuollossa on. Julkisella terveydenhuollolla ei myöskään ole yhteyttä työpaikoille eikä siten tietoa työpaikanolosuhteista tai mahdollisuutta vaikuttaa niihin. Yksilöiden tarvitsema työkyvyn tuki ja työpaikkojen tarvitsema tuki työolojen kehittämiseen jäisivät saamatta, Palola toteaa.
STTK:n hallitus korostaa, että työterveyshuoltoa on kehitettävä ja sen on kyettävä vastaamaan muuttuvan työelämän ongelmiin.
- Kun aiemmin esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairaudet nousivat työkyvyttömyystilastoissa korkealle, tänään korostuvat mielenterveyden ongelmat. Työterveyshuollon on seurattava aikaansa, ennakoitava ja kehityttävä työelämän haasteissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Palolapuheenjohtaja
Puh:040 509 6030antti.palola@sttk.fiTietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK Naisten palkkapäivänä: Palkka-avoimuusdirektiivi paljastaa Suomen todellisen tasa-arvotahdon31.10.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Naisten palkkapäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 2. marraskuuta. Se tarkoittaa, että naiset tekevät töitä lähes kaksi kuukautta ilman palkkaa, jos heidän vuosiansionsa suhteutetaan miesten keskiansioihin.
Irtisanomisen helpottamiselle ei ole perusteita23.10.2025 14:17:57 EEST | Tiedote
Irtisanomisen helpottaminen heikentäisi työntekijän asemaa entisestään ja lisäisi työelämän ennakoimattomuutta.
Kansallinen velkajarru on virhe14.10.2025 15:19:39 EEST | Tiedote
Tänään solmittu parlamentaarinen sopimus kansallisesta velkajarrusta edellyttää alentamaan julkista velkasuhdetta 0,75 prosenttiyksikköä vuosittain. STTK:n mielestä velkajarru on virhe ja haitallinen talouskasvun kannalta.
STTK:n hallitus: Kustannusten hillintä hyvinvointialueilla ohittanut kansalaisten palveluiden tarpeet14.10.2025 09:07:35 EEST | Tiedote
Sote-uudistuksen perimmäinen tarkoitus oli luoda laadukkaat ja tasa-arvoiset sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut koko maahan, kaventaa kansalaisten välisiä terveyseroja, vahvistaa palveluiden saatavuutta erityisesti väestön ikääntymisen ja kuntien haasteiden keskellä ja hillitä kustannusten kasvua.
Turkulainen Merja Forsman on STTK:n Vuoden luottamusmies7.10.2025 14:30:00 EEST | Tiedote
STTK:n Vuoden luottamusmieheksi on valittu Merja Forsman. Hän työskentelee Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä ja on Kirkon alojen jäsen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme