SDP:n Kymäläinen: Hallitus on jättänyt hyvinvointialueet kriisiin
Rahoituksen jakautumisessa hyvinvointialueille on merkittäviä ongelmia, jotka tulisi kiireellisesti korjata, ja siksi hallituksen tulisi puhaltaa peli poikki, vaatii SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen. Hallitus on ollut täysin haluton reagoimaan hyvinvointialueiden kriisiytyvään tilanteeseen ja seuraamaan rahoituksen riittävyyttä. Hallituksen tulisi antaa hyvinvointialueille työrauha tarpeellisten uudistusten toteuttamiseen, eikä pakottaa alueita lyhytnäköisiin taloudellisiin ratkaisuihin, jatkaa Kymäläinen.

– Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut ympäri Suomen ovat ajautumassa syvään kriisiin, ja ihmiset ovat aidosti huolissaan siitä, miten hoitoon ja apuun pääsee jatkossa tässä maassa, sanoo Kymäläinen.
– Etelä-Karjalan hyvinvointialueen tilanne kuvastaa karulla tavalla koko maan ongelmia. Ei järjestelmä ole rikki. Ongelma on siinä, ettei hallitus kuuntele alueita, ja se uhkaa johtaa nyt kohtuuttomiin tilanteisiin, Kymäläinen toteaa.
Tuore hallinto-oikeuden päätös on lisännyt Etelä-Karjalassa epävarmuutta.
– Oikeus katsoi, että alueella tehtiin väärin, kun hyväksyttiin alijäämäinen talousarvio, vaikka sen perusteena oli oikeuskanslerin linjaus siitä, että alueiden tulee kaikissa olosuhteissa turvata asukkaille riittävät palvelut. Etelä-Karjala haki valtiolta lisärahoitusta rahoituslain mukaisesti, mutta hallitus kieltäytyi myöntämästä sitä. Mikä on hallituksen vastuu, jos perustuslain takaamia riittäviä palveluita ei pystytä Etelä-Karjalassa toteuttamaan, Kymäläinen kysyy.
Etelä-Karjalassa on jo käynnissä yt-neuvottelut, ja tilanne on Kymäläisen mukaan äärimmäisen vaikea.
– Henkilöstökulut ovat puolet alueen budjetista. Käytännössä hallitus pakottaakin alueen tekemään massiiviset irtisanomiset, jotta ensi vuonna ei tehdä alijäämää ja jotta hallitus sen seurauksena myöntäisi lisärahoitusta. Tällainen vaatimus ei ole realistinen eikä vastuullinen, kun samalla puhutaan palveluista, jotka turvaavat ihmisten arjen ja elämän, Kymäläinen varoittaa.
Kymäläisen mielestä hallitus sulkee korvansa hyvinvointialueiden hätähuudoilta ja jättää alueet yksin selviytymään. Koko maan tasolla puhutaan jopa tuhansista irtisanomisista.
–Politiikka on arvovalintoja. Hallitus ei ole antanut hyvinvointialueille niiden tarvitsemaa rahoitusta, mutta sen sijaan se on kipannut satoja miljoonia yksityiseen terveysbisnekseen, Kymäläinen arvostelee.
Kymäläinen muistuttaa, että Etelä-Karjalan hyvinvointialueella on saatu paljon hyvää aikaan, erityisesti lastensuojelussa. Alueella on Suomen vähiten lasten huostaanottoja, ja yhdellä sosiaalityöntekijällä on 25–30 asiakasta. Määrä vaihtelee sen mukaan, mitkä ovat yksittäisen asiakkaan tarpeet.
– Näin alueellamme on pystytty vähentämään lasta suuresti vaurioittavia huostaanottoja, ja tämä on sekä inhimillisesti että taloudellisesti valtava onnistuminen. Huostaanotot, varsinkin laitossijoitukset, ovat kalliita, ja ne jättävät syvät jäljet lapsen elämään. Etelä-Karjalassa on haluttu tehdä asiat toisin ja panostaa ennaltaehkäisyyn ja perheiden tukemiseen. Nyt tämäkin onnistuminen on vaarassa. Hallitus ja valtiovarainministeriö määräävät, että alueella on jatkossa oltava lain sallima maksimiasiakasmäärä, eli 30 asiakasta sosiaalityöntekijää kohden, Kymäläinen kertoo.
– Tämä ei vain romuta meidän toimivaa malliamme, vaan myös tulee pitkällä aikavälillä kalliimmaksi, mikäli esimerkiksi huostaanotot lähtevät jälleen kasvuun tai nuorten syrjäytyminen lisääntyy. Lisäksi, jos työntekijät uupuvat tai lähtevät, menetämme osaamista ja luottamusta, jota ei hetkessä rakenneta takaisin. Hallitus siis määrää meidät murentamaan sen, mikä on toiminut parhaiten koko maassa, Kymäläinen varoittaa.
– Parasta olisi, että hallitus puhaltaisi pelin poikki nyt ja antaisi hyvinvointialueille työrauhan palveluiden järjestämiseen ja kehittämiseen. Alueet tarvitsevat ennen kaikkea rauhan ensi vuoden talouden suunnitteluun ja hallitukselta selkeän viestin siitä, että alueita selkeästi kuullaan, Kymäläinen päättää.
Yhteyshenkilöt
Suna KymäläinenKansanedustaja
Puh:050 512 0526Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Ilmastotavoitteesta luopuminen olisi myrkkyä suomalaiselle elinkeinoelämälle8.11.2025 09:26:48 EET | Tiedote
HS:n (7.11.2025) tietojen mukaan perussuomalaiset yrittää saada hallituksen luopumaan Suomen tavoitteesta olla hiilineutraali vuonna 2035. Tavoitteesta joustaminen olisi myrkkyä suomalaisille yrityksille ja elinkeinoelämälle, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.
SDP:n Kumpula-Natri: Hallituksen puututtava vaalidatan siirtopäätökseen7.11.2025 16:00:01 EET | Tiedote
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) vaatii hallitusta perumaan oikeusministeriössä tehty hankintapäätös sijoittaa vaalitietojärjestelmän äänestäjä- ja ehdokasrekisterit sekä vaalitulosjärjestelmä Amazon Web Servicen Ruotsissa sijaitsevaan pilvipalveluun.
SDP:n Lauri Lyly: Suojaosat on palautettava7.11.2025 11:45:43 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly pitää tärkeänä eduskuntaan tullutta kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan suojaosan palauttamista työttömyyspäivärahaan ja asumistukeen. Suojaosan poistaminen on tehnyt osa-aikatyöstä ja keikkatyöstä kannattamatonta. Poistaminen on ajanut monet työttömät ja pienituloiset entistä tiukempaan taloudelliseen tilanteeseen, sanoo Lyly.
SDP:n Harakka ja Kumpula-Natri: Suomesta eettisen tekoälykehityksen edelläkävijä7.11.2025 10:21:25 EET | Tiedote
Suomella ja EU:lla on mahdollisuus olla eettisen ja ekologisen tekoälykehityksen edelläkävijä, sanovat SDP:n kansanedustajat Timo Harakka ja Miapetra Kumpula-Natri.
SDP:n Kim Berg: Pääministeri Orpo, ajaako kokoomus Suomen siirtymistä vakuutuspohjaiseen, yksityisen sektorin hallitsemaan terveydenhoitojärjestelmään?7.11.2025 10:13:25 EET | Tiedote
Eilisellä kyselytunnilla SDP nosti jälleen esille huolen ihmisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteesta. Konkreettisia vastauksia hyvinvointialueiden auttamisesta ei kuitenkaan saatu. SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Kim Berg penäsi hallitukselta ja erityisesti kokoomukselta varmistusta siitä, ettei tavoitteena ole siirtyminen vakuutuspohjaiseen, yksityisen sektorin hallitsemaan terveydenhoitojärjestelmään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme