Eurooppalainen yrityskysely: Yritysten suhdannenäkymät parantuneet – Suomi keskitasoa odotusten suhteen

Jaa

Eurooppalaiset yritykset arvioivat suhdannetilanteen paranevan ensi vuonna, mutta odotukset ovat edelleen keskimääräisen tason alapuolella.  Erityisesti yrityksiä huolettavat työvoimakustannukset sekä byrokratia. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin syys–lokakuussa toteuttamasta laajasta kyselystä, johon osallistui yrityksiä 28 eri maasta. Suomalaiset yritykset uskovat suhdanteen kääntyvän paremmaksi ensi vuonna, mutta odotukset ovat jonkin verran maltillisempia kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala

”Vaikka tilanne ei ole edelleenkään huikea, ovat suhdanneodotukset eurooppalaisessa yrityskentässä selvästi parempia kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Erityisen vahvasti odotukset ovat kohentuneet kotimaisen liikevaihdon osalta. Pitkän heikon jakson jälkeen odotukset kotimaisesta kysynnästä ovat vahvistuneet lähelle keskimääräistä”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Työvoimakustannukset ovat merkittävä huolenaihe lähes kaikille eurooppalaisille yrityksille, ja erityisen voimakkaasti ne korostuvat Itä-Euroopan maissa, kuten Slovakiassa, Puolassa ja Sloveniassa. Yritykset eri puolilla Eurooppaa kokevat myös byrokratian raskaaksi ja toimintaa hankaloittavaksi tekijäksi.

Osaavan työvoiman puute nousee taas esiin erityisenä haasteena Liettuassa, Latviassa ja Turkissa, missä yritykset kamppailevat pätevien työntekijöiden löytämisen kanssa.

“Tämän vuoden osalta Suomi sijoittuu kyselyn tuloksissa lähelle eurooppalaista keskiarvoa, jopa sen paremmalle puolelle. Ainoastaan rahoitusolosuhteet koetaan Suomessa keskimääräistä haasteellisemmiksi”, sanoo Appelqvist.

Tulevaisuus nykysuhdannetta parempi

Odotukset olivat suomalaisyrityksissä laaja-alaisesti myönteisiä kyselyn eri osa-alueilla. Tulokset olivat silti hieman heikompia kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, jolloin näkymät koettiin vielä ruusuisempina. Tässä suhteessa Suomi poikkeaa muun Euroopan keskimääräisestä tilanteesta, joka oli parantunut viime vuodesta.

”Vaikka Suomen osalta tulokset olivat hieman heikentyneet viime vuodesta, nähdään tulevaisuus selvästi nykysuhdannetta parempana. Läheskään kaikki kuluvalle vuodelle ladatut toiveet eivät ole toteutuneet, mikä selittänee lievää maltillistumista arvioissa", Appelqvist toteaa.

Kyselystä selviää, että Suomessa vain alle viidennes yritysvastaajista odotti talouden yleisen toimintaympäristön kehittyvän heikompaan suuntaan ensi vuonna. Erityisen myönteistä kehitystä ennakoidaan myös Suomessa kotimaisen liikevaihdon kasvun osalta.

“Odotukset ovat nousussa ja osaavan työvoiman saatavuus on meillä keskimääräistä parempaa verrattuna muihin maihin. Kyselyssä ei nouse ylipäänsä Suomen osalta esiin mitään sellaista, joka olisi erityisen huolestuttavaa”, sanoo Appelqvist.

Eurochambresin kysely toteutettiin syksyn aikana 28 Euroopan maassa. Vaikka kyselyt tehtiin jokaisessa maassa erikseen, toteutettiin kysely kaikille täsmälleen samanlaisena. Kyselyyn vastasi 41 090 eurooppalaisten kauppakamarien jäsenyritystä. Tulokset julkaistaan yhtä aikaa kaikissa kyselyyn osallistuneissa maissa. 

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Tilastot näyttävät viennin piristyneen syksyllä7.11.2025 11:07:53 EET | Tiedote

Kauppakamareiden myöntämät vientiasiakirjat osoittavat, että vienti on piristynyt hieman syksyn aikana synkähkön kesän jälkeen. EU-ja ETA-maiden ulkopuolella suuntautuvaa tavaravientiä varten myönnettäviä alkuperätodistuksia haettiin syyskuussa 2,5 prosenttia ja lokakuussa 1,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan tilastojen valossa näyttää siltä, että vienti alkaa elpyä Trumpin valtaantulon aiheuttamasta epätietoisuudesta ja hämmennyksestä.

Keskuskauppakamari: Joka toisessa työnantajayrityksessä on ulkomaalaistaustaista henkilöstöä – kynnystä kansainvälisen osaajan palkkaamiseen tulee madaltaa6.11.2025 06:53:00 EET | Tiedote

Lähes puolet yrityksistä kokee, ettei niillä ole riittäviä valmiuksia tavoittaa ja rekrytoida kansainvälisiä osaajia. Yritykset tarvitsevatkin tukea ja esimerkkejä onnistuneista käytännöistä. Keskuskauppakamari on kehittänyt uuden merkin, jonka avulla voi tunnistaa vastuullisiin käytänteisiin sitoutuneen kansainvälisen henkilöstön työnantajan.

Keskuskauppakamari: Sopu EU:n 2040-tavoitteesta oli välttämätön YK:n ilmastokokouksen alla5.11.2025 13:36:29 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin mukaan sopu EU:n 90 prosentin 2040-tavoitteesta pitää EU:n kurssin ilmastotoimissa, mutta jättää myös avoimia kysymyksiä toimeenpanosta. Keskuskauppakamari ehdottaa kansainvälisten yksiköiden käyttöä Ukrainan jälleenrakennuksen tukemiseen. EU:n yhtenäisyys ensi viikolla Brasilian Belémissä alkavan YK:n ilmastokokouksen alla on välttämätöntä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye