Veronika Honkasalo: Veden yksityistäminen estetään lopullisesti, kiitos vasemmistoaktiivien
Vesihuollon yksityistämisen kielto on kohta totta – kiitos aloitteen tehneiden vasemmistoaktiivien sekä kymmenien tuhansien kansalaisten, jotka allekirjoittivat Vesi on meidän -kansalaisaloitteen. Lakiesitys, joka kieltää kuntia myymästä vesihuoltoon kohdistuvaa omistustaan, etenee eduskunnan täysistuntoon juuri sellaisena kuin kansalaisaloitteen tekijät tarkoittivat.

Kansanedustaja ja vasemmistoliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo iloitsee saavutuksesta.
– Tämä on valtavan tärkeä voitto demokratialle, kansalaisaloitteen tekijöille ja kaikille, jotka puolustavat perustarpeita yhteisenä omaisuutena. Sähköverkkojen ja Caruna-kauppojen myötä tehtyä virhettä ei saa enää koskaan toistaa, Honkasalo sanoo.
Laki on menossa läpi ilman porsaanreikiä, sillä kunta ei voi enää myydä vesilaitostensa omistusta edes osittain. Alun perin hallituksen lakiluonnoksessa olisi sallittu vesilaitosten osittainen yksityistäminen jopa 49,9 %:iin saakka.
Lausuntokierroksen ja laajan julkisen paineen myötä pykälä muutettiin: jatkossa vesihuolto pysyy kokonaan julkisessa tai asiakasomisteisessa omistuksessa.
– Kun nostimme ongelman esiin eduskunnassa, meille sanottiin, ettemme ymmärrä asiaa. Hallitus kuitenkin ymmärsi lopulta itse korjata esityksen kansalaisaloitteen hengen ja tarkoituksen mukaiseksi.
– Valitettavasti tämä ei ole ainut kerta, kun hallitus on suhtautunut väheksyvästi ja ylimielisesti saamaansa kritiikkiin. Tällä kertaa hallitus kuitenkin ymmärsi korjata virheensä, Honkasalo sanoo.
Yhteyshenkilöt
Veronika Honkasalokansanedustaja
Puh:040 555 9409veronika.honkasalo@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Johannes Yrttiaho: Hallituksen on puututtava Googlen datakeskustyömaan väärinkäytöksiin yritystukien räätälöinnin sijaan10.12.2025 16:47:07 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho teki syksyllä lakialoitteen datakeskusten sähköverohelpotusten kumoamiseksi. Silloin hallituksen uudesta esityksestä ei vielä ollut tietoa. Vasemmistoliitto esitti aloitteen mukaisesti eduskunnalle, että vero poistetaan jo 1.1.2026 alkaen, eikä uusia yritystukia datakeskuksille valmistella. Eduskunta kaatoi esityksen tänään keskiviikkona äänin 164–10.
Pia Lohikoski: Kaikilla nuorilla ei ole rikkaita vanhempia ja heidän sijoitusasuntojaan10.12.2025 15:19:17 EET | Tiedote
STEA-leikkaukset uhkaavat romuttaa nuorten asunnottomuutta ehkäisevän työn. Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski syyttää hallitusta maton vetämisestä nuorten jalkojen alta.
Veronika Honkasalo: Koko kansanedustajaurani surullisin näytelmä10.12.2025 15:18:41 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kuvaa eduskunnan täysistunnon käsittelyssä olevaa metsästyslakiesitystä hänen "koko poliittisen uransa surullisimmaksi näytelmäksi”. Honkasalon mukaan sekä hallituksen esitys että sen valiokuntakäsittely ovat muodostuneet vakavaksi oikeusvaltion ja demokraattisen päätöksenteon loukkaukseksi.
Minja Koskela: Vasemmistoliiton edustajat tuovat kansalaisten äänen toimeentulotukileikkausten eduskuntakäsittelyyn9.12.2025 13:51:14 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela varoittaa toimeentulotukileikkausten rapauttavan pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja kiihdyttävän eriarvoistumiskehitystä Suomessa. Eduskunnassa keskustellaan tänään toimeentulotukileikkauksista klo 14 alkavassa täysistunnossa.
Veronika Honkasalo: Metsästyskiima voitti järjen ja huolellisen lainvalmistelun valiokunnassa9.12.2025 12:31:28 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo kritisoi valiokunnan mietintöä metsästyslain muutoksesta historiallisen häikäilemättömäksi hyvän lainvalmistelun ja hallintotavan loukkaukseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme