Aino-Kaisa Pekonen: Kokoomuksen herääminen kotihoidon kriisiin hämmästyttää – perutaanko nyt leikkaukset?
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen katsoo kokoomuksen ajavan kaksilla rattailla vanhusten kotihoidon kriisin keskellä. Kotihoidon puutteita esiin tuoneen THL:n tutkimuksen myötä kokoomusedustajat tekivät asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle samalla kun sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsitellään uutta leikkausesitystä vanhuspalveluihin.

– Samaan aikaan kun sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kokoomusedustajat puolustavat 200 henkilön vähentämistä kotihoidosta ja 50 miljoonan euron leikkauksia vanhuspalveluihin, heillä on pokkaa vaatia julkisuudessa laadukkaampaa kotihoitoa. Olennainen kysymys kuitenkin unohtui: perutaanko nyt leikkaukset, Pekonen sanoo.
Pekonen arvioi kotihoidon tilanteen heikkenevän nopeasti hyvinvointialueiden heikon taloustilanteen ja hallituksen tekemien määrärahaleikkauksien vuoksi.
– Kotihoidon kriisiytyminen on ollut pitkä kehityskulku, kun laitospaikkoja on ajettu alas ja kotihoidon piirissä on yhä huonokuntoisempia asiakkaita. Nyt tilanne on kuitenkin kärjistymässä kun hyvinvointialueet ovat talousahdingossa ja hoitoon pääsyn kriteereitä kiristetään. Päälle hallitus vielä leikkaa vanhuspalveluiden rahoitusta jälleen kerran, Pekonen sanoo.
Pekonen pitää käsittämättömänä sitä, että vanhuspalveluista on päädytty tällä hallituskaudella irtisanomaan hoitohenkilöstöä, vaikka väestön ikääntymisen ja eläköitymisen myötä työvoimaa tarvitaan tulevaisuudessa lisää.
– Teknologian hyödyntäminen on huono veruke hoitajien irtisanomisille, sillä vaikka kaikki mahdollinen teknologia hyödynnettäisiin täysimääräisesti, ei nykyisellä henkilöstöllä kyetä enää turvaamaan ikäihmisten tarvitsemia palveluita, Pekonen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Aino-Kaisa Pekonenkansanedustaja, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 512 0119aino-kaisa.pekonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Johannes Yrttiaho: Hallituksen on puututtava Googlen datakeskustyömaan väärinkäytöksiin yritystukien räätälöinnin sijaan10.12.2025 16:47:07 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho teki syksyllä lakialoitteen datakeskusten sähköverohelpotusten kumoamiseksi. Silloin hallituksen uudesta esityksestä ei vielä ollut tietoa. Vasemmistoliitto esitti aloitteen mukaisesti eduskunnalle, että vero poistetaan jo 1.1.2026 alkaen, eikä uusia yritystukia datakeskuksille valmistella. Eduskunta kaatoi esityksen tänään keskiviikkona äänin 164–10.
Pia Lohikoski: Kaikilla nuorilla ei ole rikkaita vanhempia ja heidän sijoitusasuntojaan10.12.2025 15:19:17 EET | Tiedote
STEA-leikkaukset uhkaavat romuttaa nuorten asunnottomuutta ehkäisevän työn. Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski syyttää hallitusta maton vetämisestä nuorten jalkojen alta.
Veronika Honkasalo: Koko kansanedustajaurani surullisin näytelmä10.12.2025 15:18:41 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kuvaa eduskunnan täysistunnon käsittelyssä olevaa metsästyslakiesitystä hänen "koko poliittisen uransa surullisimmaksi näytelmäksi”. Honkasalon mukaan sekä hallituksen esitys että sen valiokuntakäsittely ovat muodostuneet vakavaksi oikeusvaltion ja demokraattisen päätöksenteon loukkaukseksi.
Minja Koskela: Vasemmistoliiton edustajat tuovat kansalaisten äänen toimeentulotukileikkausten eduskuntakäsittelyyn9.12.2025 13:51:14 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela varoittaa toimeentulotukileikkausten rapauttavan pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja kiihdyttävän eriarvoistumiskehitystä Suomessa. Eduskunnassa keskustellaan tänään toimeentulotukileikkauksista klo 14 alkavassa täysistunnossa.
Veronika Honkasalo: Metsästyskiima voitti järjen ja huolellisen lainvalmistelun valiokunnassa9.12.2025 12:31:28 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo kritisoi valiokunnan mietintöä metsästyslain muutoksesta historiallisen häikäilemättömäksi hyvän lainvalmistelun ja hallintotavan loukkaukseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme