Lapsikin oppii elvyttämään
Olemme mukana kansallisessa Kids Save Lives -projektissa, jossa annetaan opettajille koulutus ja valmiit materiaalit opettaa peruselvytystä ja hätätilanteessa toimimista omille oppilailleen. Opetusta voidaan antaa esimerkiksi liikunnan, terveystiedon tai biologian oppitunneilla.

Kyky auttaa ei katso ikää. Oikea-aikaisella toiminnalla, nopealla avun hälyttämisellä ja viiveettä aloitetulla peruselvytyksellä voidaan pelastaa ihmishenkiä. Kolme periaatetta, jotka haluamme jokaisen suomalaisen koululaisen oppivan: Mene auttamaan. Hälytä apua. Elvytä.
Kids Save Lives soveltuu kaikenikäisille koululaisille. Tärkeintä ovat saadut valmiudet ja uskallus toimia hätätilanteessa. Koulutus on kouluille maksutonta.
Kouluikä on uusien asioiden opetteluun luonteva ajanjakso. Koululaisten kautta tieto, kiinnostus ja oppimateriaalit saavuttavat uuden yleisön myös kodeissa. Kouluissa toteutettu elvytysopetus kasvattaa vähitellen elvytystaitoisten aikuisten määrää yhteiskunnassamme, lisäksi tietoisuus, kiinnostus ja ymmärrys peruselvytyksen tärkeydestä lisääntyy.
Pohjanmaalla projektia pilotoitiin keväällä 2025 Raippaluodon koulussa (Replot-Björkö skola) ja Vaasan Rudolf Steiner koulussa. Sittemmin koulutusta ovat saaneet myös Närpiön ja Kristiinankaupungin koulujen opettajat. Hyvinvointialueelta kouluttajina ovat sairaanhoitaja Essi Vesterlund ja tehohoidon apulaisylilääkäri Raku Hautamäki.
– Toivomme, että saamme yhteydenottoja myös muista alueemme kouluista ja voimme sopia lisää koulutuspäiviä opettajille, Vesterlund sanoo.
Koulutuksen saaneet opettajat ovat kehuneet koulutusta tärkeäksi, käytännönläheiseksi ja mielenkiintoiseksi.
– Todella onnistunut ja motivoiva koulutus tärkeästä aiheesta. Otin oppituokion kolmasluokkalaisilleni heti seuraavana päivänä. Lapset olivat innoissaan, kertoo eräs koulutukseen osallistunut opettaja.
Kids Save Lives on Euroopan Elvytysneuvoston ja Suomen Elvytysneuvoston hanke.
Yhteyshenkilöt
Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Essi Vesterlundsairaanhoitaja, osastonhoitaja
Puh:040 187 9332essi.vesterlund@ovph.fiRaku Hautamäkitehohoidon apulaisylilääkäri
Puh:06 213 5418raku.hautamaki@ovph.fiJannica Andtfolksairaanhoitaja, lehtori
Puh:050 433 5962jannica.andtfolk@novia.fiMiia Joensuusairaanhoitaja, lehtori
Puh:040 198 4968miia.joensuu@vamk.fiKuvat

Linkit
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Chattjänsterna utökas – sex chattar öppna både i ÖVPH-appen och på webbplatsen5.12.2025 11:06:00 EET | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområde tar i bruk två nya chattjänster den 8 december. Preventivrådgivningens chatt och mentalvårds- och beroendechatten betjänar alla invånare i hela välfärdsområdet.
Chat-palvelut laajenevat – kuusi chattia palvelee sekä ÖVPH-sovelluksessa että verkkosivuilla5.12.2025 11:01:00 EET | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueella avataan kaksi uutta chat-palvelua 8. joulukuuta. Ehkäisyneuvolan chat sekä mielenterveys- ja riippuvuuschat palvelevat koko alueen asukkaita.
Tillfälligt problem i bokningen av färdtjänst3.12.2025 13:05:00 EET | Pressmeddelande
En del av de klienter som använder färdtjänst kunde inte boka skjuts på måndag och tisdag. Orsaken är att Vaasan Ulataksi Oy bytt system. En del klienters uppgifter överfördes inte till det nya systemet. När problemet upptäcktes togs det gamla systemet i bruk vid sidan av det nya.
Kuljetuspalveluiden varaamisessa tilapäinen ongelma3.12.2025 13:05:00 EET | Tiedote
Osa kuljetuspalveluita käyttävistä asiakkaista ei voinut varata kyytiä maanantaina ja tiistaina. Syynä on Vaasan Ulataksin järjestelmän vaihtaminen. Osan asiakkaista tiedot ei siirtynyt uuteen järjestelmään. Kun ongelma havaittiin, otettiin rinnalle käyttöön vanha järjestelmä.
Utredningarna på sjätte våningen i H-huset i Vasa fortsätter3.12.2025 12:05:00 EET | Pressmeddelande
Man har ännu inte hittat någon förklaring till problemen med inomhusluften i H-huset. Avdelningen för cancer- och blodsjukdomar är fortfarande i tillfälliga utrymmen i S-huset. I utredningarna har man inte konstaterat att det skulle vara skadligt för hälsan att vistas i H-husets lokaler eller att verksamheten borde flyttas till andra lokaler.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme