Asemakaavamuutoksille lainvoima!
12.11.2025 13:47:58 EET | Paraisten kaupunki | Tiedote
Valtuuston syyskuussa hyväksymät kaavamuutokset saivat lainvoiman 11. marraskuuta. Paraisten keskustaan tulee liki 20 000 kerrosneliötä asuin- liike- ja toimistorakentamista sekä uutta pelastusasemaa varten.

Paraisten keskustan kasvuprojektit etenevät, kun kolme tärkeää asemakaavaa saivat lainvoiman tiistaina.
Vapparintien asemakaavamuutoksen tavoitteena on luoda kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen keskustakortteli, jonne on mahdollista sijoittaa päivittäistavarakauppa, monimuotoista asumista sekä muita yrityksiä ja palveluita.
Uusi pelastusasema Saaristotien varrella on tervetullut lisä keskusta-alueelle. Tämän alueen asemakaavan ja asemakaavamuutoksen tärkeä osatavoite on lisäksi kehittää ja suunnitella alueen läpi kulkevia jalankulku- ja pyöräilyliikenteen yhteyksiä ja parantaa liikenneturvallisuutta.
Kirkkosalmenrannan asemakaavamuutoksen tavoitteena on lisätä tontin rakennusoikeutta ja mahdollistaa asuinkerrostalojen rakentaminen kovaan asuntojen kysyntään vastaamiseksi ja keskustan asuntotarjonnan lisäämiseksi ja monipuolistamiseksi.
Paraisten kaupungin kaavoitusarkkitehti Pasi Hyvärilä on kaavamuutoksesta mielissään.
– Tuntuu siltä, että teemme oikeita asioita oikeissa paikoissa. Tiivistämme kaupunkirakennetta olemassa olevan infran yhteyteen, Hyvärilä sanoo.
Keskustan kehittäminen on tärkeä osa Paraisten maanantaina valtuustossa hyväksyttyä uutta strategiaa, jonka tavoitteena on luoda saaristokaupunkiin kasvua, joka näkyy ja tuntuu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi HyväriläKaavoitusarkkitehti
Puh:+358404885918pasi.hyvarila@pargas.fiLinkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Paraisten kaupunki
Studerandearbeten skapar nya visioner för turistområdet vid Pargas Pärnäs färjfäste – de bästa idéerna belönas i Åbo21.4.2026 14:51:27 EEST | Pressmeddelande
Studerande vid Turun Ammattikorkeakoulu presenterar måndagen den 27.4.2026 utvecklingsidéer för området vid Pärnäs färjfäste i Nagu, Pargas. De bästa studerandearbetena, som tagits fram inom ett gemensamt projekt mellan Forststyrelsen, Pargas stad och Turun ammattikorkeakoulu, belönas vid ett slutseminarium som ordnas samma dag i Åbo.
Opiskelijatyöt luovat uusia visioita Paraisten Pärnäsin lauttarannan matkailualueelle – parhaat ideat palkitaan Turussa21.4.2026 14:51:27 EEST | Tiedote
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat esittelevät maanantaina 27.4.2026 kehittämisideoita Paraisten Nauvossa sijaitsevalle Pärnäsin lauttarannan alueelle. Metsähallituksen, Paraisten kaupungin ja Turun ammattikorkeakoulun yhteishankkeessa syntyneitä parhaita opiskelijatöitä palkitaan samana päivänä järjestettävässä loppuseminaarissa Turussa.
Björkhagens daghem fick ett nytt imponerande utseende10.4.2026 11:04:52 EEST | Nyheter
För det växande Pargas är utvecklingen av trygga uppväxtmiljöer för barn och unga en prioriterad fråga. Därför har man i Björkhagens område byggt mycket nytt och genomfört omfattande renoveringar, vars slutskede nu redan kan skönjas.
Koivuhaan päiväkoti sai uuden upean ilmeen10.4.2026 11:04:52 EEST | Uutinen
Kasvuun panostavalle Paraisille lasten ja nuorten turvallisten kasvumahdollisuuksien kehittäminen on tärkeää. Siksi Koivuhaan alueella on rakennettu paljon uutta ja tehty korjaustöitä, joiden loppusuora alkaa jo häämöttää.
Välkommen till Pargas bokslutsinfo19.3.2026 13:05:00 EET | Pressinbjudan
Pargas stad ordnar en pressinformation om bokslutet för år 2025 den 23 mars 2026, kl. 13 - 14 i sammanträdesrummet Kajutan i Pargas stads stadshus, Strandvägen 28.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme